Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota

Kategoria: Kotimainen lyriikka

Maaria Leinonen: Nuoruuden runoja 1952

Merja Leppälahti, 19.3.2018

Eeva Maaria Leinonen (1933−2013) julkaisi yli kolmekymmentä erillistä runokokoelmaa ja lisäksi hänen runojaan julkaistiin useina valikoimina. Hänen kuolemansa jälkeen löytyi ruutuvihko julkaisemattomia runoja, jotka hän kirjoitti alle kaksikymmentävuotiaana. Nuoruuden runoja 1952 sisältää 71 runoa vuosilta 1949−1952. Varhaisin runo on vuodelta 1949, jolloin kirjoittaja oli 16-vuotias.  Runokirjan sivuille on painettu myös kirjoittajan omalla käsialalla tehtyjä merkintöjä,…

Lue lisää

Johan Alén: Alukseni, kirkas

Réka Lelkes, 20.2.2018

Kulttuurivihkot aloitti kustannustoimintansa julkaisemalla kolme kaunokirjallista teosta loppuvuodesta 2017. Kustannusalan uusi tulokas profiloi itsensä ensisijaisesti runouden ja lyhytproosan kustantajana, jolla on aikomus julkaista teoksia myös esikoiskirjailijoilta. Julkaisemismahdollisuuksien laajentaminen onkin runouden moninaisuuden kannalta elintärkeää. Tämä lienee nykypäivänä uusien pienkustantamojen tehtävä. Yksi uusista kirjoista on Johan Alénin (s. 1976) runoteos Alukseni, kirkas. Alénin runot keskittyvät olemisen ja…

Lue lisää

Pauli Tapio: Varpuset ja aika

Niina Holm, 12.2.2018

Varpuset ja aika oli vuoden 2017 runoilmiöitä. Teos keräsi palkintoja, ehdokkuuksia ja innostuneita arvioita. Hyvästä syystä. Kriitikko, kääntäjä ja tutkija Pauli Tapion (s. 1986) esikoisteos sovittaa ajankuvaa ja jokapäiväisyyksiä historiallista maisemaa vasten vaikuttavasti ja vetoavasti. Elegia maailman hirveyksien edessä ja ylistyslaulu elämän suurille vähäpätöisyyksille. Teoksen näkymiin on helppo viehättyä ja jalkautua. Runoissa pienet arkiset pistot…

Lue lisää

Johanna Venho: Saaren runot

Jani Saxell, 29.1.2018

Suomalainen lyriikka oli uuden vuosituhannen ensi kymmenellä kenties kokeilevimmillaan ja koneilevimmillaan. Kielivetoinen hakukonerunous, postmodernin ironian kyllästämät metafiktiiviset ja intertekstuaaliset leikittelyt saivat paljon palstatilaa. Ne tulivat esitellyksi – kuten pienessä maassa usein käy – miltei ainoana oikeana tekemisen tapana. Toisaalta oli niitäkin, joiden mielestä nyt viimeistään runous menettää yhteytensä reaalitodellisuuteen. Tilalle saatiin itsetarkoituksellista hämäröintiä ja hermeettisiä…

Lue lisää

Virpi Vairinen: Ilmanala

Réka Lelkes, 22.1.2018

Ilmanala on turkulaisessa Kolera-kollektiivissa toimivan Virpi Vairisen (s. 1986) toinen runoteos. Hänen esikoisrunokokoelmansa Kuten avata äkisti (2015) valittiin Tanssivan karhun palkintoehdokkaaksi. Vairinen pitää Askareskumara-nimistä visuaalis-kokeellista taiteilijablogia, ja kirjoittamisen lisäksi hän toimii digitaalisen ja kokeellisen runoussivusto Nokturnon  päätoimittajana. Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan. Heti ensilukemalla Ilmanala vakuuttaa vahvalla visuaalisuudellaan. Huomio kiinnittyy tekstinkäsittelyohjelman erikoismerkkeihin, kuvien kanssa esitettyihin runoihin, pörssitietoja…

Lue lisää

Juha Kulmala: Ränttätänttä

Esa Mäkijärvi, 8.1.2018

Juha Kulmalan (s. 1962) runous on saanut ansaitsemaansa huomiota viime vuosina. Turkulaisen Kulmalan edellinen kokoelma Pompeijin iloiset päivät (2013) sai Tanssiva karhu -palkinnon ja uusi Ränttätänttä on ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi. Molemmat tunnustukset ovat ansaittuja, sillä hänen kirjansa ovat kielellisesti upeita. Pompeijin iloisissa päivissä elettiin maailmanlopun tunnelmissa. Pessimistisen kirjan sävy oli Kulmalan mukaan ”systeemin vika”, kuten…

Lue lisää

Mika Kivelä: Poliisin eristämä alue. Runot 2010-2017

Sami Liuhto, 27.11.2017

Olen tuntenut Mika Kivelän vuodesta 2011 saakka. Hänen runoutensa ei oikein sovi mihinkään muottiin, mikä on ilmoitettu jo monella suulla, ja kerrankin ihmiset ovat oikeassa. Nyt Kivelä on pannut samoihin kansiin kolme 2010-luvun runokokoelmaansa nimellä Poliisin eristämä alue. Runot 2010–2017. Runokokoelmat ovat Haudattu (2010), Dumdum (2012) ja Räkäkännirakkautta (2015). Loppuun Kivelä on sijoittanut vielä viisi…

Lue lisää

Maria Matinmikko: Värit

Laura Kärkäs, 4.11.2017

Maria Matinmikko (s.1983) hämmentää ja ilostuttaa lajimääritelmien äärellä. Värit on kokoelma kaikesta olevasta ja se murtaa lajien rajat ja raajat niin temaattisesti kuin teoksen ulkopuolella. Kirjailijan esikoisteos Valkoinen (ntamo, 2012) voitti Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon vuoden parhaana runoteoksena. Seuraava kokoelma, Musta (MKS, 2013), puolestaan sai kriitikot pohtimaan runon ja proosan rajapintoja. Kolmas, trilogian päättävä, teos…

Lue lisää

Jan Blomstedt: Historian ironia

Irene Vehanen, 23.10.2017

Aforismikokoelma Historian ironia on ensi kosketukseni Jan Blomstedtin tuotantoon, ja se teki heti vaikutuksen. Tämän teoksen kohdalla mielenkiintoni herätti aforismi ”Erakon viisautta on, ettei hänen tarvitse enää viisastua”. Jotakin kaikesta turhasta vapautumisen autuutta tämä kai ensimmäisen kerran sen lukiessani minulle viestitti. Ulkoiselta olemukseltaan vaatimattoman näköinen teos on sisällöltään suuri. Ironian määrittelyä Sana ironia esiintyy niin…

Lue lisää

Tuula Hämäläinen: Parhaita päiviä ovat yöt

Irene Vehanen, 16.10.2017

Parhaita päiviä ovat yöt -runokokoelma on erikoissairaanhoitajana uransa tehneen lahtelaisen Tuula Hämäläisen ensimmäinen kustannettu teos. Sen viidessä osassa tehdään tiliä elämästä, ja keskeisenä teemana on aika ja ajan kuluminen. Tätä kuvataan muun muassa käyttämällä hiekka-symboliikkaa eri tavoin. Kahden sivun johdannosta ja kirjan nimestä saa sellaisen käsityksen, että ollaan pakomatkalla. Ensivaikutelma on kuitenkin harhaa, sillä runoissa…

Lue lisää

Vesa Lahti: Valo murtautuu kynnen alta

Artemis Kelosaari, 2.10.2017

Keski-Suomen kirjallisuuden läänintaiteilija (2014-17) Vesa Lahden kolmas runoteos on vähäeleisten tuokiokuvien kokonaisuus. Valo murtautuu kynnen alta kuljettaa lukijaansa maalaismaisemissa, metsien ja peltojen laidoilla, sumun ja sateen keskellä, vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihtelussa. Kuu loistaa, erinäköiset pilvet liikkuvat, eri lajisia lintuja (harmaasieppo, satakieli, kehrääjälintu…) vilahtelee näköpiirissä. Aisti, tunne ja äly ovat Lahden runoissa yhtä – ihailtava ominaisuus….

Lue lisää

Olli Hyvärinen: Riimukeinu

Janne Löppönen, 25.9.2017

Riimukeinu sisältää Olli Hyvärisen (s. 1958) kootut runot ja aforismit.  Merkille pantavaa on, ettei Hyväriseltä ole ennen tätä syksyä ilmestynyt uusia runo- tai aforismiteoksia sitten vuoden 2011. Siksi Riimukeinu antaa vaikutelman jonkinlaisesta poeettisesta välitilinpäätöksestä. Hyvärisellä runo ja aforismi kulkevat rinta rinnan. Kokoomateoksia lukee väistämättä eri tavalla kuin yksittäisiä runokokoelmia. Teosten sisäinen rakenne menettää merkitystään ja…

Lue lisää

Toim. Jenni Haukio, Sinikka Vuola, Tuula Korolainen & Riitta Tulusto, Ona Aula: Katso pohjoista taivasta, Olet täyttänyt ruumiini tulella, Ikäisekseen hyvin säilynyt, Suomalainen runokirja

Vesa Rantama, 11.9.2017

Runoantologiat ovat Suomi100-vuoden väistämättömiä sivutuotteita. Niiden julkaiseminen juhlavuonna on itse asiassa niin ilmeistä, että yhteys on jotenkin yritettävä peittää. Yhdessäkään antologiassa, jota tässä kirjoituksessa käsittelen, ei ole virallisia Suomi100-leimoja, joita muuten näkee kaikkialla margariinipaketeista ralliautoihin, ja vain yksi valikoima viittaa satavuotisjuhliin otsikkotasolla. Antologia on runon hautausmaa – sivuja selatessa voi kokea elämyksellisen syyspäivän kävelyretken. Niin…

Lue lisää

Markku Aalto: Maailmanlopun takuumies

Juhana Henrikki Harju, 28.8.2017

Seitsemännellä runokokoelmallaan Maailmanlopun takuumies Markku Aalto jatkaa katurunoudesta ammentavalla tyylillään maailmanlopputematiikan käsittelyä, jota on ilmennyt hänen aiemmissakin kokoelmissa. Vallitseva näkökulma on miehen, joka ilmeisen tietoisesti pitää yhteiskuntaan kädenmittaista etäisyyttä. Tällainen maskuliininen, ulkopuolisen positiosta ammentava äijänäkökulma on suomalaisen katurunouden peruskauraa. Samoin transgressiivisuus, joka kuitenkin näkyy ennalta-arvattavissa muodoissa alatyylisinä ilmauksina ja suorasukaisina viittauksina seksiin ja päihteidenkäyttöön. Goliardirunoudessa…

Lue lisää

Jani Nieminen: Bigini

Jani Saxell, 17.8.2017

Runoilija Jani Niemisen (s. 1973) aiemmista kokoelmista Kylässä (Like 2009), Kodittomille koirille (Like 2011) ja Meren poika, joen poika (Like 2014) hahmottuu eräänlainen löyhästi omaelämäkerrallinen kulkuritrilogia. Rannikon Autokaupungissa käydään syntymässä ja elämässä varhaislapsuus. Sitten ovat edessä pitkittynyt puberteetti ja sydämen oppivuodet eteläpohjalaisessa Kylässä. Espoon betonilähiöissä koetaan rakkauden jälkitiloja, arkea ja pätkätyöläisyyttä. Lopulta edessä on kotiinpaluu,…

Lue lisää

Pertti Nieminen: Vihreän läpi ei enää näe

Juhana Henrikki Harju, 7.8.2017

Jotkut kirjat ovat seikkailuja, jotka vievät jännittäviin tilanteisiin tai radikaalisti uusien ajatusten äärelle. Jotkut kirjat antavat toisenlaisia elämyksiä, rauhoittavat pikemminkin kuin stimuloivat. Kiinalaisen runouden suomentajana tunnetuksi tulleen, mutta runoilijana pitkän uran tehneen Pertti Niemisen (1929–2015) postuumina julkaistu kokoelma Vihreän läpi ei enää näe on kuin kuuntelisi rauhallista keskustelua puutarhassa, vihreän teen äärellä. Kokoelma kerää yhteen…

Lue lisää

Susanna Taivalsalmi: Räyhähenkikoira ja akaattityttö

Max Lampinen, 31.7.2017

Susanna Taivalsalmen neljäs runokokoelma Räyhähenkikoira ja akaattityttö on niin sisällöltään kuin pituudeltaankin (kymmenen osiota ja epilogi) runsas kokonaisuus, joka lumoaa välittömyydellään. Tulee tunne, että runot voisivat olla melko lailla sellaisenaan peräisin täyteen sutatuista muistikirjoista, joihin Taivalsalmi on joskus maininnut runonsa kirjoittavansa. Joskus sen unohtaa, modernia ja elävää runoutta voi luoda myös perinteisen keskeislyriikan muotokeinoin. Joko…

Lue lisää

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto