Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kulttuurilehtien tilaustuki päättyy, mikä on onni ja onnettomuus

Aleksis Salusjärvi, 17.12.2017

 

Kultti tiedotti pari päivää sitten ministeriön lopettavan kirjastojen kulttuurilehtien tilaustuen ensi vuodelle. Vajaan 200 tuhannen euron tuki on pieni summa, mutta kulttuurilehtien saatavuuden suhteen merkittävä.

Ylen Kultakuume selvitti asiaa, ja paljastui että tilaustuen lopettaminen johtui ministeriön henkilövaihdoksista ja osin sattumasta. Kymmenisen vuotta jatkunut kirjastojen lehtitilaustuki oli laiton, sillä sitä ei ollut kilpailutettu. Vuosien aikana tämä tukisumma on myös vaihdellut valtavasti.

Myös Reijo Valta tutki asiaa, ja kävi ilmi että ongelma ei ollut kosmeettinen. Tilaustukirahat ovat kulkeneet välikäsien kautta, mikä on maksanut ison kimpaleen tuesta itsestään (tai lähes koko tuen!). Näyttää siis, että ministeriö on jakanut rahaa välikäsille lehtien tai kirjastojen siitä kummemmin hyötymättä.

Ministeri Sampo Terho on käytäväpuheiden perusteella ollut tapauksesta huonosti informoitu, samoin opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tukikuvion katkaisun takana ei siis vaikuta olevan minkäänlaista poliittista linjausta. Huonosti toimivan tukimuodon lakkauttaminen vaikuttaa perustellulta.

Joukko kulttuurilehtien päätoimittajia otti kantaa HS:ssa aiheeseen ja ilmaisivat tuen perustavan merkityksen lehtien saatavuudelle. Itse ongelma kuitenkin säilyy. Valtio haluaa tukea kulttuurilehtien saatavuutta, mutta kirjastojakelun järjestämiseen ei ole tällä haavaa sopivaa keinoa. Ämpäriketju ei tuota loppupäähän nykykonstilla montaakaan pisaraa.

Kirjastojen kannalta ongelma on yksinkertainen: on helpompi ja halvempi hoitaa kulttuurilehtitilaukset yhden laskuttajan kautta kuin maksaa jokainen lehtitilaus erikseen. Nipputilauksia hoitavien yritysten kustannukset näyttävät vain ylittävän kohtuullisuuden rajat.

Nyt lehtien tilaustuki on siis katkennut, mutta lehtien saatavuus kirjastoissa ei vielä ole. Tämän vuoden tilaustuet jatkuvat ensi vuoden puolelle. Lehtikatkosta kirjastoihin ei tule, jos ministeriö saa kesään mennessä uuden tilaustukipäätöksen toimimaan.

Valtio tukee kulttuuri- tiede-, ja mielipidelehtiä yhteensä noin miljoonalla vuosittain. Kirjastojen tilaustuen kustannukset vaikuttavat tähän summaan verrattuna melko järjettömiltä.