Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Tuhon ja syntymän kuvia

Nina Gimishanov, 26.12.2002
Ales Debeljak Debeljak: Kaupunki ja lapsi (Mesto in otrok) s., Nihil Interit 2002

Suomalaiselle lukijalle tarjoutuu runouden näkökulma Jugoslavian lähihistoriaan ja sen traagisiin tapahtumiin. Slovenialaisen nykyrunouden älyllisen johtohahmon, Aleš Debeljakin (s. 1961), teoksessa Kaupunki ja lapsi on jotain hyvin olennaista runouden näkemisen voimasta sekä todellisuuden ymmärryksestä ja sen suhteuttamisesta ympäröivään aikaan ja paikkaan.

Kaupunki ja lapsi syntyi vuonna 1996, Jugoslavian hajoamisen ja sotien sekä runoilijan viiden vuoden vaikenemisen jälkeen. Se tarkastelee kansakunnan menneisyyttä ja nykyistä olotilaa, jotka ovat meistä useimmille vain uutisten kautta tuttuja kauhukuvia. Debeljak asettaa viime vuosien tapahtumat perspektiiviin, joka ulottuu kauas Keski-Euroopan vuosituhantiseen menneisyyteen.

Sodan ja tuhon kauheudesta kertova teos ei voi olla muuta kuin raskas. Runojen teemat kulkevat niin ehdottomasti ja vääjäämättömästi kohti tiettyä pistettä, että toisinaan edessä näyttää olevan ainoastaan umpikuja. Debeljak on taitavasti luonut pimeyden kuvastoon sävyjä, jopa kauneutta ja valoa. Kieli on älyllistävää, voimallista, jopa mahtipontista. Siinä on runsaasti tehokkaita vastakohtia ja lopullisuutta: “Kaksi kuolemankaunista migiä ylittää taivaan” ja “aikaa on enää vähän”.

Runojen kuvaama maisema on lohduton, särjetty ja hylätty. Debeljak puhuu toistuvasti lähtemisen ja luopumisen pakosta, väliaikaisuudesta ja epätietoisuudesta. Hänen runoilijanäänensä kantautuu kumeana kuuluviin; jokaisessa säkeessä on vahvasti läsnä kokija, ajassamme elävä tarkkailija, menneisyyden ja nykyisyyden tarkkanäköinen suodattaja. Menneisyyden varjot häilyvät kaiken aikaa nykypäivän ihmisen elämän reunamilla, kansakuntien kohtalot vilahtelevat rikkaana viittauksien virtana.

Teos ei olisi täysi ilman pimeyden ja kauhun vastakohtia. Epätoivon keskellä on aina jokin lämmön lähde, muistutus jatkuvuudesta, paluun mahdollisuudesta, lohdusta. Se on joskus aivan heiveröinen, mutta aina hyvin henkilökohtainen. Runojen tarkkailija saa lohtunsa syntymisen ja elämän ihmeestä, lapsesta ja rakkaudesta, joka ei tuhoudu, vaikka kaupungit raunioituvat. Debeljakin oma, hyvin konkreettinen kokemus elämän ihmeestä, oman tyttären syntymä, on tässä taustalla. Vähintään yhtä tärkeä kuin nimirunon lapsi tai kaupunki on runoilijalle myös nainen, rakastettu.

Debeljak on julkaissut kuusi runokokoelmaa, joista Kaupunki ja lapsi on ensimmäinen suomennos. Kirjailija on myös kulttuurintutkija ja esseisti ja on kirjoittanut useita tutkimuksia, joista on suomennettu Epäjumalien tuho – muistoja kadotetusta Jugoslaviasta (Somrok idolov, 1994).

Kari Klemelän suomennos ja Debeljakin taustaa kartoittavat alkusanat ovat nautittavaa luettavaa. Teoksen lopussa on myös Boris A. Novakin perusteellinen tiivistelmä slovenialaisesta runoudesta. Se onkin tarpeellinen selvittämään lähes sokeaa pistettä suomalaisessa tietämyksessä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto