Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pyöveli käy arpakioskilla

Jari Olavi Hiltunen, 16.4.2006
Alessandro Baricco: Verta vuodattamatta (Senza Sangue) s., WSOY 2006 Kääntäjä(t): Hannimari Heino

Mitä tapahtuu lasten ja vanhusten tarttuessa aseisiin? Italialaisen Alessandro Bariccon (s. 1958) uusin suomennos vie ajatukset sodanvastaisuuteen ja kostomentaliteetin taakse. Kotimaassaan varsin suosituksi kohonnut kirjailija kirjoittaa kiehtovan tiivistetysti ja ytimekkäästi. Hannimari Heino on onnistuu poimimaan suomennokseen nupullaan olevat merkitykset.

”Kun ihmiset ryhtyvät tappamaan toisiaan, ei entiseen ole enää paluuta. Emme me siihen halunneet mennä, toiset ne aloittivat, niin että mitä siinä sitten enää mahtoi.”

Verta vuodattamatta lähtee liikkeelle järjettömästä teurastuksesta. Nelivuotinen sisällissota nimettömässä maassa on juuri päättynyt, mutta eräs iskuryhmä ei voi lopettaa tappamista. Ryhmä löytää sotarikollisen perheenisän maatilaltaan ja murhaa tämän poikineen kylmäverisesti.

Saman perheen Nina-tyttö aistii kätköpaikastaan kaamean surmatyön. Hän jää itse henkiin, koska yksi murhaajista päättää yllättäen pelastaa hänet. Vuosikymmenien kuluttua Nina ja hänen pelastajansa tapaavat uudelleen, kun hieno rouva kiinnostuu ostamaan katukioskista arpoja vanhalta mieheltä. Molemmat tunnistavat toisensa heti. He siirtyvät ravintolaan, jossa varsinainen keskustelu alkaa.

Yli 70-vuotiaiksi vanhentuneiden henkilöiden tapaamisessa on tavatonta jännitettä. Kaikki muut menneen murhatyön tekijöistä ovat näet kuolleet salamurhattuina vuosien aikana. Kohdatessaan Ninan uudelleen silmästä silmään entinen sissi vaistoaa pyövelin läsnäolon ja tietää tapaamisen olevan kaukana sattumasta.

Muu maailmalle Ninan ja arpamyyjän sähköinen kohtaaminen on merkityksetön, koska yhteiskunta on tarkoituksella unohtanut menneen sodan. Kohtauksen kiintoisa yksityiskohta on se, että sekä Nina että hänen vastapuolensa kätkevät synkän menneisyytensä ja rikkinäisyytensä korean ulkokuoren alle. He näyttävät aivan tavallisilta vanhuksilta rupattelemassa mukavia ravintolapöydässä.

Dramaattiset kohtaukset

Bariccon teoksista on aikaisemmin suomennettu romaanit Silkki (1997) ja City (2001). Ilmestyessään kotimaassaan 2002 Verta vuodattamatta oli tekijänsä kuudes romaani. Teos sisältää kaksi dramaattista kohtausta, joiden välissä on 50 vuotta.

Ensimmäinen kohtaus tapahtuu maaseudulla ja toinen kaupungissa. Kiinnostava poikkeama tavanomaisesta vuoropuhelutekniikasta on se, että molemmissa kohtauksissa keskustelijat tekevät ajoittain liian vaikeita kysymyksiä. Tällöin vastaajia esitellään hiljennettyinä kuuntelijoina, sanattomien repliikkien sanojina.

Bariccon mustavalkoinen asetelma ei tunne harmaan eri sävyjä. Miehet ajautuvat romaanissa lähes vääjäämättä mittaamaan toistensa asekuntoa. Voimamittelöissä miehet uhraavat perheensä sodanjumalalle ja kulkevat lopulta kyyryssä muututtuaan naurettaviksi. Nainen sitä vastoin ymmärtää miestä enemmän elämää ja kuolemaa ja tietyllä tapaa sopii paremmin tuomarin rooliin. Nainen ottaa romaanissa miehestä selkävoiton myös puhumisessa.

Häikäilemättömintä sotaa ei Bariccon romaanissa käydä juoksuhaudoissa tai rauniokaduilla vaan koodinmurtajien kirjoituspöytien takana ja sairaaloissa, joissa vangeiksi joutuneita poloisia kidutetaan henkihieveriin. Verta vuodattamatta sisältää paljon pahansuopaa naurua, mielettömiä päämääriä, toivonsa menettäneitä ihmisraunioita ja kauhistuneita huutoja. Toivon sanomat Baricco tuo oikeastaan esiin vasta teoksen loppupuolella.

Ehjiä sankarihahmoja kirjailija ei synkkään pienoisromaaniinsa päästä vaan kansoittaa näyttämön rikkinäisillä yksilöillä. Kauheuksien jälkeen manataan piruja esiin. Jumalaa Bariccon romaanihenkilöt rukoilevat ani harvoin.

Elämän vaillinaisuudet

Makaaberiudestaan ja lyhyydestään huolimatta Verta vuodattamatta on hämmästyttävän monipuolinen tutkielma kostomentaliteetin kuluttavuudesta ja ihmisluonnon ominaisuuksista. Pyövelin kaavun päälleen pukevat romaanihenkilöt joutuvat eroon menneisyydestään, joka kuitenkin on arvokas. Elämän vaillinaisuutta ei korjata kuoleman lisäämisellä.

Baricco tekee taidokkaita tyylirikkoja tämän tästä. Esimerkiksi vanhentunut Nina esitellään hyvin kultivoituneena, tyttömäisenä ja hyväkäytöksisenä seuranaisena, jonka charmi yhä puree miehiin. Kuitenkin kirjailija tuo irvokkaasti esiin naisen petomaisen puolen, kun hän ojentaa karkealla kielellä naapuripöydän naureskelevia nuorukaisia.

Baricco onnistuu luomaan konkreettisen lähtöasetelman ja katsantokannan sanomilleen ja tendenssilleen. Myös koston kierteen katkaisuun kirjailija osoittaa havainnollisesti vaihtoehdon. Hienostorouvan ja arpamyyjän lyhyt keskustelu kertaa vanhan mutta näyttää alun uudelle, eivätkä repliikit jää enää tyhjiksi. Baricco osoittaa romaanihenkilöille myös yhteisen vuoteen. Se tuntuu muuten tyylikkäässä pienoisromaanissa aika kaukaa haetulta ratkaisulta.

Eräänlainen huipentuma on se, että arpamyyjä kertoo Ninalle oikean nimensä. Sota toi miehelle lempinimen juuri aikuisuuden kynnyksellä. Mies on oppinut, että lapsen julmuus on mitä kauheinta pahuutta. Vanha nainen aseen kantajana ei tunnu arpamyyjästä niin luonnottomalta näyltä kuin lapsi ja kivääri.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto