Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Nostalgiahattaraa muistojen maailmanpyörässä

Jani Saxell, 26.2.2006
Allan Mutka: Rippipuku s., Tammi 2006

Allan Mutkan kolmas romaani jatkaa Palttoonnapin (1993) ja Tsupparin (1996) ilmeisen omaelämäkerrallista kasvukertomusta sekä 1940-50 -lukujen Helsingin kuvausta. Rippipuku alkaa ja loppuu Kallion kirkon kulmilla. Väliin mahtuu prätkäkerhon perustamista ja pirtuveneen kunnostamista, epälukuinen määrä työpaikkoja, ensi kosketuksia viinaan ja vastakkaiseen sukupuoleen sekä myötäelävän ironisia kuvauksia kadun kanssatallaajista.

Kuten työläiskirjallisuudessa ennenkin, mieheksi kasvetaan ja elämän realiteetit tajutaan salilla. Esimerkiksi Timo Pusan romaanissa Tähtien kanveesi (WSOY 1991) nyrkkeilykehästä kasvaa elämän selittämättömyyden ja perimmäisen epäoikeudenmukaisuuden metafora. Mutkalla Brylcreemillä sudittu kampaus ei pääse sotkeentumaan, silmäkulmaan tosin tulee viisi tikkiä.

Minäkertoja-Allanin pusakka tuntuu välillä raskaalta ja ihmisenä olon pelisäännöt askarruttavat. Kasvukertomuksille ominaiset ristiriidat sekä nuoruuden kipeys ja ehdottomuus jäävät kuitenkin romaanissa vähiin. Mutka tyytyy tarjoilemaan nostalgiahattaraa muistojen maailmanpyörässä. Romaanin jutustelevaa yleisilmettä korostavat lyhyet, napakoilla otsikoilla varustetut luvut. Aivan kuin kyseessä ei olisikaan romaani, vaan 1950-luvun Kalliosta kertova kotiseutupakinoiden kokoelma. Vasta kirjan loppupuolella Mutka onnistuu saamaan henkilöihinsä syvyyttä ja kerrontaan romaanimaista ryhtiä.Tämä on sääli, sillä Rippipuvun menneen maailman henkiin herättelyssä on parhaimmillaan draivia, tarinankerronnan riemua ja nautittavan ironisia heittoja.

Allanin tarina on kerrottu stadin slangilla, mutta itsetarkoitukselliseksi murteella kikkailuksi romaani ei missään vaiheessa muutu. Lekat, Lexat, Ekot ja Laret tuppaavat jäämään nopeasti luonnostelluiksi karikatyyreiksi. Allanin kasvukipuja ei lopultakaan kuvata tulehtunutta isäsuhdetta enempää.

Romaanin mielenkiintoisimmaksi ja vivahteikkaimmin kuvatuksi henkilöhahmoksi nousee tavallaan Helsinki. Kaupunki elää uuden ja vanhan sekä kylmän sodan ideologisen vastakkainasettelun välitilassa. Olympialaisten lisäkatsomojen purku työllistää Kallion kundeja. Kisat ovat tuoneet sodasta toipuvaan kaupunkiin tuulahduksen americanaa Coca Colan, Broadway-baarin sekä tyttöjen Doris Day -hymyjen muodossa. Köyhän perheen kasvatin täytyy polkea neuvostovalmisteisella tähtiotsalla, kunnes se hajoaa alta. Kaduilla suurvaltojen kilpavarustelu ruumiillistuu karvalakki-Popedoihin ja uusiin taksi-Chekkereihin. Sieluja havittelee myös Saalem-seurakunta, jonka takapenkissä pikkufriidut käyvät lämmittelemässä ja kikattamassa.

Työläiskirjallisuuden perinteen ylläpitäjä

Poliittiset juoksuhaudat ovat vahvasti näkyvissä. Vanhemmat työkaverit jauhavat sotamuistojaan pommikuoppien työmailla. Allanin ystävyys pankkiirin poika Mattiin aiheuttaa kyräilyä. Tuntemattoman sotilaan ilmestyminen tuo liennytystä tehtaan työilmapiiriin. Porukalla ihmetellään, miten tamperelainen laitosmies on voinut kirjoittaa niin hyvin. Kommunisti-Arno saa Tuntemattoman Lahtisen ansiosta kiusaajiltaan ”anteeksi”. Runonlausuja Yrjö Jyrinkosken ja nyrkkeilijä Elis Askin kaltaisia persoonia vilahtaa romaanissa sivurooleissa. Kallion roolimallit ovat selkeitä. Puhumattomat miehet vievät, naiset vikisevät. Duunarin palkkapäivien onni on herkuttelu ja herroiksi eläminen Pitkänsillan kirkkaammalla puolella, samoin ryyppyreissut ja yleisissä saunoissa uhoaminen.

Onkin hyvä, että Mutka on lähtenyt ironisoimaan ja kääntämään asetelmia ylösalaisin. Allanin poikuuden menetys saa tragikoomisia sävyjä. Vanhempi boheeminainen hotkaisee hänet vappujuhlien jatkoilla kuin hattaran. Myös Mutkan kirjan henkimä kolhuinen lämpö vakuuttaa. Kaunokirjallisesti ehjimmin kuvattu hahmo Ruxi on samalla henkilökaartin sisäisesti rikkinäisin. Nuorena alkoholisoitunut, kippurahäntää kittaava yhden sortin murheellisen hahmon ritari ostaa Eläinlääketieteellisestä seurakseen irlanninsuden. Rotukoira saa nimekseen Joku. Nimi voisi yhtä hyvin päteä sen syntymässä säikähtäneeseen, elämässä kompastelevaan isäntään. Monet kavereista lähtevät toivioretkelle Ruotsiin – ja päätyvät Slusseniin sillan alle. Allan pitää kiinni nyrkkeilyhaaveistaan ja pääsee romaanin lopulla välisarjan otteluihin. Rivien välissä annetaan ymmärtää, että koko elämä on yhtä välisarjaa. Se ei kuitenkaan synkistelyllä parane.

Mutkan teoksilla on taipumuksena jakaa mielipiteitä. Akateeminen kirjakauppa palkitsi Palttoonnapin ilmestymisvuotensa eniten myyneenä esikoisena. Kriitikoilta on tullut yleensä kylmää kyytiä. Toisaalta löytyy myös arvostelijoita, jotka ovat innostuneet Mutkan kirjoista sekä tunnistaneet niistä omia lapsuuden- ja nuoruudenkokemuksiaan. Mutkaa 35 vuotta nuorempana paljasjalkaisena en halua kuulua kumpaankaan leiriin. Kirjailija voisi jatkossa vähentää romaaniensa helppoa, suurten ikäluokkien isosiskoihin ja -veljiin vetoavaa nostalgisointia sekä pyrkiä kirjallisesti kunnianhimoisempaan jälkeen.Rippipuvun perusteella ainesta selvästikin olisi.

Kirjailija ansaitsee lättähatun noston siitä, että hän pitää yllä työläiskirjallisuuden välillä pahoin hiipunutta perinnettä. Kallion kuvaajana Mutka on lähempänä Alpo Ruuthin veijaritarinointia kuin Pirkko Saision ja Anja Snellmanin subjektiivisia sielunrippejä. Heppoisuudestaan,jopa poikakirjamaisuudestaan huolimatta Mutkalla on oma taskulämmin paikkansa kummassakin traditiossa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto