Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ilkikurisesti pulppuileva sukukronikka

Nina Gimishanov, 11.1.2002
André Kaminski: Kahden sukuni tarina (Nächstes Jahr in Jerusalem) s., Loki-Kirjat 2001 Kääntäjä(t): Heidi Weihe-Lenko

Sveitsinjuutalainen kirjailija André Kaminski (1923 -1991) kirjoitti ensimmäisen romaaninsa hyvin iäkkäänä, vuonna 1986, vain muutama vuosi ennen kuolemaansa. Tämä romaani, Kahden sukuni tarina, on kirjailijan sanojen mukaan kertomus hänen omasta suvustaan. Totta, hän kirjoittaa siinä avoimesti omasta juutalaisesta suvustaan mutta tekee sen niin ovelasti, ettei lukija voi ottaa vakavasti teoksen omaelämäkerrallista luonnetta. Kirjailija on pikemminkin häikäilemättä lainannut todellisuuden herkullisimmat ainekset humoristiseen sukukronikkaansa ja hämmentänyt niistä mielikuvituksellisen toden ja tarun sekoituksen. Loppuhuipennuksessa kirjailija itse pulahtaa kohdusta päivänvaloon.

Kaminskin oma elämäkin oli ilmeisen vaiheikas. Hän syntyi Genevessä ja muutti parikymppisenä Puolaan, jossa hänet vuonna 1968 pidätettiin toisinajattelijana. Tämän jälkeen hän asettui Israeliin. Hän toimi myös lehtimiehenä Afrikassa ja kirjoitti ja ohjasi näytelmiä.

Enemmän kuin juutalaista kulttuuria Kaminski kuvaa romaanissaan ihmiskohtaloita; hän suorastaan rakastaa niitä. Sen parempi mitä traagisempia ne ovat – hykerryttävällä tavalla hän muuntaa ne koomisiksi. Kirjailija on tallentanut kahden suvun, Rosenbachien ja Kaminskien, ilmeikkäät elämänvaiheet ja niiden ihmeelliset yhtymäkohdat. Romaanissa seikkaillaan ympäri maailmaa, pitkin Puolaa ja Amerikkaa, Wieniä ja Sveitsiä. Kukin hahmoista tavoittelee enemmän tai vähemmän epätoivoisesti elämänsä rakkautta, toiset myös omaisuutta tai suurta totuutta. Omia päämääriä ja ideologioita ei hetkeksikään pysähdytä epäilemään. Parasta kirjassa ovatkin sen värikkäät henkilöhahmot. Väkisinkin heistä osa on stereotyyppisiä, mutta tämä vain tukee kirjoitustyyliä, joka lempeästi irvailee kohteitaan.

Kirjailijan käyttämä samaan-aikaan-toisaalla -tekniikka toimii mainiosti. Kaminskilla on hallussaan tarinankertojan taito, hän kuvaa ilkikurisella otteella sattumuksia ja kommelluksia. Loistavalla tyylitajulla hän dramatisoi elämän pikkuasioita ja saa ne näyttämään vääjäämättömän kohtalokkailta. Vahvassa tyylissä on myös heikkoutensa. Tarinointi ei ota loppuakseen. Paikoitellen luettelomainen teksti alkaa tuntua puuduttavalta, ja puolivälin jälkeen kerronta uhkaa kääntyä jaaritteluksi.

Varsinaisia suuria käännekohtia ei juonessa pääse syntymään, kun tarinan lanka kulkee siirtymien kautta pienestä tapahtumasta toiseen. Kokonaiskuvan olisi voinut hahmottaa selkeämmin. Kahden sukuni tarina onkin kirjana viihteellistä ajanvietettä, kielellisesti tai älyllisesti se ei suuremmin sytytä.

Suomentaja Heidi Weihe-Lenko on tehnyt varsin erikoisia ratkaisuja ripotellessaan dialogiin puolan- ja englanninkielisiä letkautuksia. Tämä tekee kielestä kyllä eloisan mutta enemmänkin ärsyttävän.

Mukavaa on, että kirjailija antaa naisen äänen tulla kuuluviin – ja tekee sen hyvinkin uskottavasti. Tarinan keskiössä on kaksi voimakasta naista, äiti ja tytär – siis kirjailijan isoäiti ja äiti, joista jälkimmäinen on nuori, ihmeenkaunis Malwa, joka kirjoittaa päiväkirjaansa pakahduttavimmat salaisuutensa, halunsa ja pelkonsa nuoren vartalonsa ja naisenmielensä eloon heräämisestä. Myös isoäiti saa tuoda näkemyksensä ilmi, ja niissä kohden koetaan kertomuksen terävimmät ja myös traagisimmat yhteenvedot.

Kirjan loppupää on huitaisten tehty. Suomentaja ja oikolukija ovat jättäneet tekstiin harmittavan paljon kirjoitusvirheitä ja kieliopillisia kömpelyyksiä. Kokonaisuutena romaani on ylipitkä mutta varsin hauskuuttava visiitti viime vuosisadan maailmaan ja pintapuolisesti myös juutalaiseen kulttuuriin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto