Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Huolellisesti ja tunteen palolla

Merja Leppälahti, 7.11.2009
Antti Jaatinen: Tupajumi s., Atena 2009

Antti Jaatisen esikoisteos, Parnasson ja Atenan proosakilpailussa toiseksi sijoittunut Tupajumi, on kertomus rakennusvirkamies Antero Veriparran muutamasta viikosta. Tuolloin päähenkilölle tapahtuu melkeinpä enemmän kuin hänen koko siihenastisen elämänsä aikana, tai ainakin aivan erilaisia asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä.

Antero rakastaa vanhoja rakennuksia. Rakentaminen on hänen mielestään ollut suurin piirtein täydellistä sotiin saakka, kunnes alettiin kaivata nopeita ratkaisuja ja vaatia tehokkuutta. Siirtokarjalaisten ”noppatalot” ja muut asuntopulan aikaan nopeasti kyhätyt rakennukset ovat Anteron mielestä aloittaneet nykyaikaisen rakennustavan, jossa vanha nähdään vain painolastina.

Työssään Antero antaa asiakkaille neuvoja vanhojen rakennusten korjaamisessa ja kokee usein olevansa voimattomana mukana hävittämässä kaikkea kaunista ja hyvää, joka on aikanaan rakennettu huolellisesti ja tunteen palolla. Anteron mielestä piittaamattomasti revitty vanha korvataan nykyrakentamisessa selkeästi huonommalla tavalla, tehdastekoisilla massaratkaisuilla.

Jaatinen vie Antero Veriparran intohimon vanhaan rakennuskantaan koomisiin mittoihin, kun torilla kontallaan oksentaessaankin mies suree torin nupukivien tulevaa hävittämistä. Silti kuvaukset vanhojen, huolellisesti käsityönä tehtyjen rakennusten hilpeästä tuhoamisesta nykyaikaisen tehorakentamisen ja korjaamisen tieltä saavat lukijan mietteliääksi.

Elämän rakennuspuita

Antero on vanhempiensa mielestä epäonnistunut, koska hän hylkäsi diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen ja tyytyi opiskelemaan rakennushistoriaa. He eivät kuitenkaan ole kokonaan luopuneet toivosta saada olla ylpeitä pojastaan.

Vanhempien haaveet eivät kuitenkaan vastaa Anteron käsitystä hyvästä elämästä, joten Anteron käynnit vanhempien luona muodostuvat helposti kiusallisiksi. Varsinkin äiti vihjailee kaipaavansa myös miniää ja lapsenlapsia. Anterolla ei juuri ole ollut työn ulkopuolisia ihmissuhteita, joskin juuri nyt on jotain alullaan samassa virastossa työskentelevän Maarian kanssa.

Anteron molemmat vanhemmat ovat asuneet lapsena samalla paikkakunnalla luovutetussa Karjalassa, isä talollisen poikana, äiti opettajan tyttärenä. Nyt, vuosikymmenten jälkeen, vanhemmat ovat päättäneet osallistua entiselle kotiseudulle tehtävälle ryhmämatkalle, ja Antero on hiukan vastentahtoisesti luvannut lähteä mukaan.

Kun saavutaan mäelle, jolla Veriparran päärakennus on sijainnut, Antero joutuu hurmioon. Jäljellä on enää asuinrakennuksen sokkeli, navetan rauniota ja paikalleen luhistunut aitta, mutta Anterosta tuntuu, että talolle oli valittu kaunein paikka maailmassa. Hän kokee paikan vahvasti moraaliseksi perintömaakseen riippumatta siitä, kuka sen omistaa. Matka vahvistaa Anteron kaipuuta menneeseen, vaikka hän saa kuulla isänsä suvusta myös varsin epämiellyttäviä asioita.

Antero tekee katselmuskäynnin lapsuutensa kotikylään, jossa on haettu purkulupaa Anteron lapsuudestaan lähtien ihailemalle maalaistalolle. Juuri tuohon taloon on keskittynyt tavattoman paljon tunnetta, vaikka Antero ei ole koskaan edes käynyt talossa sisällä. Kun hän nyt astuu sisään työmaan keskelle, hän näkee purettua, revittyä, rikottua. Antero lähtee tiehensä raivoissaan, ja kiukku purkautuu näkyväksi kyläillassa, jossa Antero on puhujana. Kuohahdus on sen verran mittava, että työpaikkakin on vaarassa.

Teoksen juoni etenee sujuvasti kohti kliimaksia. Asiat täydentyvät ja kasautuvat, kunnes kohtalokkaana iltana tapahtumat seuraavat vääjäämättömästi toistaan. Anteron katse arvioi jatkuvasti sekä kaupunkia että maalaismaisemaa; vaikka paikkojen nimet ovat kuvitteellisia, suuri osa on helposti tunnistettavia.

Teos voisi helposti muodostua vallan tendenssimäiseksi, mutta kerronta kantaa varsin hyvin alusta loppuun. Tarina ei ehkä ole elämää suurempi, mutta melko eläväntuntuista elämää kuitenkin. Romaanissa on monia hykerryttäviä kohtia, ja unikuvamainen loppu on runollisuudessaan viehättävä. Jaatisen kieli on miellyttävää ja kirjan kannen suojapaperiratkaisu sopii hyvin kirjan sisältöön.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto