Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Mitä häviää, mitä saa

Satu Taskinen, 2.1.2013
Arno Geiger: Vanha kuningas turvapaikassaan 188 s., Lurra Editions 2012 Kääntäjä(t): Otto Lappalainen

Itävaltalainen Arno Geiger (s. 1968) on kirjoittanut viisi romaania sekä kertomuksia ja draamaa. Hän on saanut työstään lukuisia palkintoja. Läpimurtoteos oli vuoden 2004 Deutscher Buchpreis -palkinnon saanut sukupolviromaani Es geht uns gut (”Meillä menee hyvin”).

Geigerin yksi vahvuus on monipuolinen ihmistuntemus. Hän kirjoittaa teoksiinsa uskottavasti kaikenikäisistä naisista ja miehistä. Geigerin lähestymistapa aiheisiinsa on lähtökohtaisesti rauhallinen ja myötätuntoinen. Ensimmäinen suomennettu teos Vanha kuningas turvapaikassaan (Der alte König in seinem Exil) on kirjailijan henkilökohtaisin. Siinä hän kertoo Alzheimerin tautiin sairastuneesta isästään.

Teoksen aihe on tärkeä ja pysäyttävä. Vanhenemisen mukanaan tuoma dementia on monelle tuttu oman perheen kautta.

Mutta aihe ei yksinään tee mistään kirjasta mestarillista. Ja sitä Geigerin teos on. Miksi?

Kirjailijalla on välineet hallussa. Kieli on Geigerilla vaivattomasti avautuva portti teoksen maailmaan. Sinne kulkemista ei kerrassaan mikään häiritse. Myös Otto Lappalaisen suomennos on oikein hyvä.

Ratkaisevaa kirjassa on kuitenkin asenne, jolla Geiger tätä vaikeaa, intiimiä ja pelottavaa asiaa tarkastelee. Asenne on rehellinen, avoin ja viisas.

Poika kiinnostuu isästä aikuisena uudestaan ja nyt toisin kuin ollessaan lapsi. Hän koettaa tavoittaa isänsä näkökulmaa, miettii isän sodanaikaisia kokemuksia ja sitä, millaista elämän on täytynyt olla kotiin palaamisen jälkeen. Poika yrittää löytää syitä isän haluttomuuteen enää ikinä matkustaa, isän umpimielisyyteen monissa perheen asioissa.

Ja kun vähitellen sairauden etenemisen myötä isän ei enää ole mahdollista päästä kiinni toisen ihmisen ajattelumaailmaan, poika rakentaa uusia siltoja yhteyden luomiseksi ja ylläpitämiseksi. Taru ja totuus menettävät tiukat rajansa.

Konstailematon ja samaan aikaan hienovireinen taideteos on täynnä rakkautta ja kunnioitusta ja lohduttaa aidosti.

Välillä voimakastahtoinen isä vain äksyilee, pelkää ja riitelee. Toisinaan hän on kiinnostava keskustelukumppani ja mitä mainiointa seuraa.

Katoavan muistin lauseet eivät enää ole järkeviä tai loogisia. Ne kertovat silti edelleen sanojan maailmankuvasta, joskus jopa aikaisempaa osuvammin ja hauskastikin. Monesti ensi silmäyksellä mielettömissä lauseissa on vinhaa viisautta. Kuten esimerkiksi tässä:

”Elämä ei ole helpompaa ilman ongelmiakaan.”

Ongelmiahan isällä toki on elämässään sairaanakin, mutta jos sanan ”ongelma” ymmärtää ennemminkin ”vastuun” käsitteen kautta – ja niin tässä yhteydessä voi hyvin tehdä – lause on hieno aforismi. Kirjailijapoika ihmettelee ja kadehtiikin isän oivalluksia ja tarkkasilmäisyyttä. Teokseen on koottu paljon isän lausahduksia.

Halu ja valmius oppia

Kirjoittaessaan isästään Geiger kertoo yhtälailla itsestään ja koko muusta perheestä hoitoa tarvitsevan Augustin lähellä. Pohjavireenä teoksessa on halu ja valmius oppia. Koko ajan kirjoittaja yrittää tarkastella vaikeaa elämäntilannetta älykkäästi ja isolla sydämellä, tuomitsematta ketään. Paitsi kerran teoksen lopulla hän kovistelee ankarin sanoin eutanasian kannattajia.

Vanheneminen ja kuolema ovat ihmisen elämässä läsnä joka päivä vähän enemmän. On yksi asia pyrkiä oppimaan suhtautumaan toisen ja omaan loppuun henkisesti kypsästi, tarkoittaisiko se jotain sellaista kuin hyväksyen ja silti elämäniloa menettämättä.

Toinen asia on arki silloin, kun vanheneminen tuo mukanaan kipuja ja kärsimystä, yksinäisyyttä, pelkoa ja neuvottomuutta. Kuinka auttaa niinä hetkinä, kun keinot ovat vähissä tai kun jo itsekin uupuu? Kuinka ylipäätään olla toisen ihmisen kanssa? Kuinka kommunikoida? Mitä merkitsee olla isä tai lapsi?

Vanha kuningas turvapaikassaan on upeasti onnistunut teos elämästä ja kuolemasta. Geiger on – kirjansa mottoa seuraten – valinnut yleisen teeman käsittelyyn äärimmäisen henkilökohtaisen ja paljastavan tavan. Teoksesta tulee näin tunnustus, anteeksipyyntö, kädenojennus, lahja.

Surullisuudestaan huolimatta Geigerin konstailematon ja samaan aikaan hienovireinen taideteos on täynnä rakkautta ja kunnioitusta ja lohduttaa aidosti. Lukemisen jälkeen silmät ovat hiukan enemmän auki, hymy on herkemmässä. – Teatterit hoi! Tarttukaa ihmeessä!

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto