Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Filosofin vaarallinen sisar

Matti Lundberg, 30.5.2002
Ben MacIntyre: Herrakansa viidakossa s., Nemo 2002 Kääntäjä(t): Jelena Vallenius ja Pirkko Talvio-Jaatinen

Tässä on kerrankin kirja, jota on ilahduttavan vaikea lokeroida mihinkään lajityyppiin. Britti- toimittaja Ben MacIntyren kirjallista tutkimusmatkaa Paraguayn viidakkoon ei sovi vähätellä. Hänen missionsa oli selvittää arvoitus Nueva Germanian, saksalaisten antisemiittien siirtokunnan kohtalosta, sekä kirjoittaa siinä sivussa siirtokunnan kantaäidin, Elisabeth Nietzschen elämäkerta.

Kirja on kuin kaleidoskooppi. Sivuja kääntämällä lukijalle avautuu nähtäväksi absurdeja ihmiskohtaloita, villiä luontoa, sekä katkelmia wagneriaanisesta Saksasta ja Etelä-Amerikan banaalista poliittisesta historiasta. Osa kirjasta on kirjoitettu matkakertomuksen muotoon. MacIntyre kulkee tropiikissa korostuneesti eurooppalaisena havainnoitsijana – hieman herraskaisena hänkin.

1800-luvun puoliväli oli jo varsin puuhakasta antisemitismin aikaa. Kaikkialla Euroopassa oli erilaisia ryhmiä, enemmän tai vähemmän houreisia, joiden mielestä Siion oli ottamassa käsiinsä koko läntisen maailman. Ryhmien taustalla oli aina joku vahva persoona, jota tähän ankkuroituneet opetuslapset sitten seurasivat yhtä uskollisesti kuin kananpoikaset emoaan. Elisabeth Nietzsche oli tällainen kanaemo – ja pelottavimmasta päästä.

Elisabethilla ja hänen miehellään Bernhard Försterillä oli unelmana rakentaa arjalainen ihanneyhteisö jonnekin Etelä-Amerikkaan, mahdollisimman etäälle juutalaisesta vaikutuksesta. Försterit valitsivat Paraguayn, tuohon aikaan todellisen Terra Incognitan, joka ei ollut ehtinyt toipua kolmea naapuriaan vastaan käymästään umpihullusta sodasta. Försterin joukon saapuessa sinne vuonna 1886 osa pääkaupungista oli vieläkin raunioina. Försterit olivat saaneet houkutelluksi mukaansa neljätoista saksalaisperhettä. Siinä Asunciónin rähjäisellä laiturilla, pitkästä merimatkasta puolikuolleina, he sitten odottelivat lähtöä joen yläjuoksulle – luvattuun maahan. Olipa siinä hyvä alku uudelle rodunjalostukselle.

Tuollainen tarina on jo sinänsä kertomisen arvoinen, mutta erityisen mielenkiintoisia ulottuvuuksia siihen tuo sen keskeinen toimija Elisabeth Förster, omaa sukuaan Nietzsche, kuuluisan filosofin sisar. Osuvasti MacIntyre kuvailee tätä naista kauhistuttavaksi mutta rohkeudessaan ja itsepäisyydessään myös kunnioitusta herättäväksi.

Vääräksi profeetaksi

Valtaisa tahdonvoima ja tunteen palo tarvittiinkin, jotta saattoi tuosta vaan perustaa rutiköyhien ja herkkäuskoisten ihmisten kanssa yhdyskunnan keskelle etelä-amerikkalaista viidakkoa. Vaarallinen tämä nainen oli sikäli, että veljensä tekstien muokkaajana natsien ideologialle otollisiksi, hän tuli vaikuttaneeksi maailman kohtaloihin ehkä enemmän kuin olisi arjalaisena kantamummona saattanut uneksiakaan. Tämän seikan tuominen esiin on kirjan tärkeä havainto. Jälkiviisautta voi aina harjoittaa ja kysyä, olisiko Kolmannen valtakunnan syntyminen voitu estää tai sen tihutöitä paremmin suitsia, jos natsismin ideologian juuritasoon olisi ajoissa kiinnitetty vakavampaa huomiota.

Herrakansa viidakossa on erikoislaatuinen kirja. Lukijan kiinnostus herää nopeasti. Muutamien rivien jälkeen huomaa tunkeutuvansa kirjoittajan kanssa Paraguayn trooppisiin uumeniin. Matka kohti arjalaisten mahdollisia jälkeläisiä on kuvattu välillä ihastuttavina, välillä kaikessa raadollisuudessaan kuvottavina näkyminä. Samanaikaisesti lukija taittaa myös värikästä kulttuurimatkaa jälki-bismarckilaiseen Saksaan. Vaikka kirja onkin liian suppea johdattaakseen kovin syvällisiin tulkintoihin sellaisten jättiläisten kuten Nietzschen ja Richard Wagnerin ympärille kutoutuneesta taikapiiristä, se vie kuitenkin varsin lähelle arvoituksellisen filosofin persoonaa. Erityisen ansiokkaasti MacIntyre on selvittänyt Elisabeth Försterin roolia vääristyneen Nietzsche-kultin luojana. Sisarensa tuimassa käsittelyssä filosofi Nietzschestä muovattiinkin väärä profeetta.

Arjalaisen siirtokuntakokeilun osoittaessa hiipumisen merkkejä Elisabeth palasi Saksaan lopullisesti vuonna 1893. Bernhard Förster oli tehnyt itsemurhan, joten tarmokas Elisabeth saattoi nyt keskittyä mieleltään yhä sairaammaksi käyneen veljensä asioiden hoitamiseen. Nietzsche oli jo paljon aikaisemmin tuominnut jyrkin sanoin sisarensa antisemitismin ja naureskellut Förstereiden Paraguayn hankkeille.

Viimeistään vuodesta 1890, jouduttuaan joksikin aikaa mielisairaalaan, Nietzsche ei kyennyt enää torjumaan sisarensa kuristavan holhoavaa otetta. Kymmenessä vuodessa Elisabeth kirjoitti Nietzschen massiivisen elämäkerran sekä käytti surutta hyväkseen veljensä julkaisematonta ja sekalaista aineistoa, josta hän toimitti vuonna 1901 Vallantahto-teoksen. Paljolti juuri tämän kirjan tekstejä mm. Mussolini ja johtavat natsit myöhemmin valikoiden lainasivat omien teorioidensa tueksi ja toimintansa ideologisiksi välikappaleiksi. Kuten MacIntyre toteaa, Elisabeth-sisarelle saattaa langeta kunnia siitä, että hän oli ensimmäinen ihminen, joka oli tulkinnut yli-ihmiskäsitteen väärin.

Näin puhui filosofi Friedrich Nietzsche kirjansa Epäjumalten hämärä (1889) sivuilla: ’Pelkään pahoin, että Deutschland, Deutschland über alles olisi saksalaisen filosofian loppu. Mikä määrä olutta Saksan älymystössä kuohuukaan’.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto