Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Pastorin synkeät mietteet

Amira Al Bayaty, 14.11.2006
Bengt Ohlsson: Gregorius s., Bazar 2006 Kääntäjä(t): Laura Jänisniemi

Ruotsalainen kirjailija Bengt Ohlsson ryhtyi jotakuinkin ainutlaatuiseen hankkeeseen alkaessaan kirjoittaa tarinaa pastori Gregoriuksesta. Tämän vaiheet on nimittäin jo kertaalleen kuvattu sata vuotta sitten ilmestyneessä Hjalmar Söderbergin ruotsinkielisessä teoksessa Doktor Glas (suom. 1965). Siinä pastorin avioliittoa tarkastellaan tohtori Glasin silmin. Ohlsson lähestyy vuonna 2004 ilmestyneellä ja samana vuonna August-palkinnon voittaneella romaanillaan aihetta toisesta näkökulmasta. Hän kuvaa tapahtumat itsensä pastori Gregoriuksen äänellä. Harvinaiseksi työn tekee se, että nykykaunokirjallisuudessa törmää vain harvoin intertekstuaalisuuden keinoihin. Gregorius on tästä kuitenkin onnistunut esimerkki. Jotta tarinasta saa mahdollisimman paljon irti, kannattaa tutustua ensin Söderbergin romaaniin. Pastori Gregoriuksen elämään johdattavat myös Tohtori Glasin suomentaneen Kyllikki Villan laatimat jälkisanat tuoreen suomennoksen (Gummerus 2006) lopussa.

Pastori Gregoriuksen tarina on 1800-luvun lopun Tukholmaan sijoittuva erikoinen kolmiodraama, jossa pääosaa näyttelevät pastori Gregorius, hänen nuori kaunis vaimonsa Helga sekä perheen lääkäri, tohtori Glas. Taustalla häilyy lisäksi Helgan rakastaja. Erikoiseksi kolmikon suhteen tekee se, että mitään todellista ei milloinkaan tapahdu Helgan ja tohtorin välillä.

Söderbergin sekä Ohlssonin romaanit rakentuvat kumpikin yhteiskunnassa virkansa puolesta arvovaltaisesta asemasta nauttivan miehen ympärille. Ensimmäisen kirjan keskiössä on tohtori, toinen teos kerrotaan pastorin äänellä. Sekä pastori että lääkäri ovat asemassa, joka suo heille arvostusta sekä auktoriteettia yhteisön joukossa. Työnsä puolesta he kohtaavat päivittäin apua hakevia lähimmäisiä. Ammattinsa edustajina heihin luotetaan ja heidän apunsa on kysyttyä. Kuten usein käy, suutarin lapset kulkevat kuitenkin avojaloin. Kumpikaan miehistä ei kykene tekemään mitään oman tilanteensa kohentamiseksi.

Molemmat teokset ovat sangen maskuliinisia kuvauksia kahden erilaisen miehen sielusta ja tunteiden myllerryksestä. Tarinat eroavat silti tyyliltään toisistaan suuresti. Romaanissa Tohtori Glas tunnelmaa leimaa syrjästä katsojan pettynyt, paikoin jopa katkeroitunut ja kyyninen asenne. Juoni etenee tohtori Glasin päiväkirjamerkintöjen varassa. Tämä nuori naimaton mies ei täysin hallitse sosiaalisia kontakteja, etenkään vastakkaiseen sukupuoleen. Vanhempi pastori Gregorius hallitsee kyllä kanssakäymisen, mutta itsensä kanssa hän ei tahdo tulla toimeen. Molemmat miehet elävät vahvasti omassa sisäisessä maailmassaan, joka kummallakin on omalla tavallaan synkkä ja epävarmuuden leimaama. Osaltaan syynä tähän ovat miesten varhaisemmat kokemukset, joihin kummassakin kirjassa palataan takautumien ja muistelun keinoin.

Pastori Gregorius saa Ohlssonin romaanissa herkän, pohdiskelevan ja tunteissaan vahvan mutta samalla sangen itsekriittisen miehen hahmon. Kriittisyydessään pastori menee välillä jopa inhon puolelle, etenkin arvioidessaan fyysisiä ominaisuuksiaan. Mies kokee itsensä erilaiseksi kuin muut, on kokenut jo lapsuudestaan saakka. Herkkänä lukutoukkana hänestä ei ollut osallistumaan päivällä samoihin riuskoihin töihin kuin veljensä. Yöllä vaivana oli unettomuus: ”Lapsena unettomuus oli yhtä tuskaa. Vanhemmilleni ja sisaruksilleni se oli todiste siitä että olin päivällä, ellen nyt suorastaan laiskotellut niin ainakin säästellyt voimiani ja jättänyt siis raskaamman taakan heidän kannettavakseen.” (S. 159)

Pojan arkuus näkyy myös pelokkuutena: ”En ole koskaan sietänyt kiihtyneitä ääniä ja tunnekuohuja. Pienenä juoksin aina piiloon, kun toiset riitelivät. Jos riita kävi liian äänekkääksi, juoksin metsään. Siellä oli kivi, jonka taakse minulla oli tapana käpertyä.” (s.371)

Sukupuolten välinen juopa

Gregoriuksen punaisena lankana kulkee rakkaus. Romaanissa ajatus rakkaudesta merkitsee useimmiten puutostilaa tai tunteen kohdistumista väärään henkilöön. Gregorius on rakastanut nuorta vaimoaan tämän lapsuudesta saakka. Helgan tunteet miestään kohtaan eivät kuitenkaan vastaa tämän odotuksia, jos ne ylipäätään ovat miehelle selvillä.

Miehen ja vaimon, Gregoriuksen ja Helgan, suhde kuvataan kahdessa teoksessa hyvin eri tavoin, aina näkökulmasta riippuen. Tohtori Glasissa avioliitto näyttäytyy Helga-vaimolle kuin vankilana, josta hänet on pelastettava. Gregorius puolestaan kuvaa suhdettaan vaimoonsa huomattavasti inhimillisemmin. Gregoriuksessa Helgan ääni tulee paremmin esille kuin Tohtori Glasissa, tosin tässäkin näkökulma Helgan maailmaan on ainoastaan aviomiehen. Mies tutkistelee vaimoaan, tämän sanoja, eleitä ja unta yrittäen päästä selville naisen tunteista. Helgan ajatusmaailma jää kuitenkin pitkälti lukijallekin vieraaksi. Leikittelenkin ajatuksella, miten mielenkiintoista olisi seuraavaksi lukea naisen, Helgan, versio tarinasta.

Läpi koko tarinan puolisoiden välejä leimaa vieraantuneisuus, mies ja nainen eivät ymmärrä toisiaan, he puhuvat eri kieltä. Ylipäätään romaanin miesten ja naisten välillä on huomattava kuilu. Tämä tulee esiin myös kohtauksessa, jossa Wallgrenin pariskunta hakeutuu pastorin pakeille keskustelemaan avioliittonsa huonosta tilasta. Wallgrenit ovat kadottaneet yhteisen kielen ja sen myötä avio-onnen. Pastori löytää juuri oikeat sanat ja saa pariskunnan näkemään tilanteensa uudessa valossa. Avio-onni palaa Wallgrenien perheeseen, ainakin hetkellisesti.

Rakkauden kaipuu saattaa myös eksyttää ihanteellisimmankin polultaan. Näin käy, kun tohtori määrää Gregoriuksen kuudeksi viikoksi terveyskylpylään, missä tämä kohtaa Annan. Heidän välilleen syntyy jotakin, jota Gregorius ei täysin pysty käsittelemään ja vielä vähemmin ottamaan vastaan. Lopulta mies on jälleen yksin. ”Painan kasvoni tyynyä vasten. Ulvon sitä vasten. Itken sitä vasten. En voi muutakaan. Ainut koti, jonka olen tästä maailmasta löytänyt, on sellaisen ihmisen luona, joka ei halua minua.” (s. 354)

Olalle koputtava Jumala

Kerronnallaan Gregorius yltää syvemmälle kuin edeltäjänsä Tohtori Glas. Ohlsson on tavoittanut uskottavan syväluotauksen vanhentuvan pastorin mielenliikkeisiin. Myös sävyltään Gregorius on seesteisempi ja kypsempi, kuten on sen kertojakin. Gregoriuksen avoimuus, jopa yksinäisyys, tekevät hänestä inhimillisen ja sympaattisen hahmon. Hän kamppailee itsensä ja tunteidensa kanssa ja lähestyy kaikkine hyvineen Jumalaa, tai pikemminkin hänestä tuntuu, että Jumala lähestyy häntä. Tämän pastori tuntee olankoputuksena: Jumalan on välillä osoitettava lempeällä kädellä palvelijalleen, kuinka tämän on hämmentävässä maailmassa toimittava.

Aluksi romaani tuntui hieman puuduttavalta yksityiskohtaisine kirkonmiehen mietteineen. Tarinalle kannattaakin antaa aikaa. Mitä pidemmälle kertomus etenee, sitä enemmän se herättää ajattomia ajatuksia ihmisten valinnoista ja niiden taustoita sekä syistä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto