Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Käännöskritiikki: Intohimoinen sukellus kirjallisuuden maailmaan

Anne Rannikko-Mattila, 4.1.2003
Bernhard Schlink: Lukija (Der Vorleser) s., WSOY (Diogenes Verlag 1995) 1998 Kääntäjä(t): Oili Suominen

Bernhard Schlinkin teos Der Vorleser (Lukija) ilmestyi Saksassa vuonna 1995. Kirjailija valloitti romaanillaan maailman ja saavutti ensimmäisenä saksalaisena amerikkalaisen best seller -listan kärkisijan. Schlink sai romaanistaan vuonna 2001 kansainvälisen Eeva Joenpelto -kirjallisuuspalkinnon. Mestariteos on käännetty 34 kielelle. Se ei kuitenkaan ole Schlinkin esikoinen. Hän aloitti kirjailijanuransa oikeusmaailmaan sijoittuvilla dekkareilla. Suomeksi Lukijan on kääntänyt jo vuosikymmeniä saksalaisen kulttuurin tulkkina toiminut Oili Suominen.

Saksan Bielefeldissä 1944 syntynyt Schlink on koulutukseltaan lakimies ja toimii julkisoikeuden ja oikeusfilosofian professorina Berliinin Humboldt-yliopistossa. Hän siirtää oikeustieteelliset kokemukset sujuvasti omiin teoksiinsa. Schlink hallitsee tarinankerronnan ja kuljettaa lukijaa vaivattomasti ajassa, tilanteessa ja paikassa.

Oili Suominen tunnetaan erityisesti Günther Grassin luottosuomentajana, sillä hän on suomentanut 20 vuoden aikana peräti kahdeksan Grassin teosta. Hänet on saanut käännöstyöstään valtionpalkinnon ja Mikael Agricola -palkinnon. Suominen johdattaa lukijansa taitavasti myös toisen tunnetun saksalaiskirjailijan maailmaan.

Schlinkin Lukija on kolmiosainen tarina nuoren miehen ja vanhemman naisen intohimoisesta suhteesta kolmena eri aikakautena. 15-vuotias Michael tutustuu keski-ikäiseen Hannaan, joka johdattaa nuorukaisen erotiikan maailmaan. Poika puolestaan avaa naiselle oven kirjallisuuden maailmaan, joka on tälle lukutaidottomuuden vuoksi täysin tuntematon alue.

Hanna katoaa Michaelin elämästä ja palaa takaisin toisessa ajassa. Keskitysleirioikeudenkäynnissä nainen tuomitaan 18 vuodeksi vankilaan ja pariskunnan rakkaudettomaksi muuttunut suhde jatkuu kirjallisuuden kautta. Mies lähettää vankilaan kasetteja, joille hän on lukenut kirjallisuuden klassikoita. Miehen yllätykseksi nainen opettelee vankilassa lukemaan ja kirjoittamaan. Paluu todelliseen maailmaan ei Hannalta kuitenkaan onnistu, vaan hän hirttäytyy sellissään vapautumista edeltäneenä yönä. Michael kirjoittaa suhteesta tarinan päästäkseen siitä eroon. Paperille kirjoitetun tarinan ohella hän kehittää mielessään monta erilaista versiota suhteestaan Hannaan.

Saksalaisuuden tulkki

Suomentaja Oili Suominen kohtelee Schlinkin tekstiä silkkihansikkain. Uskollisuus lähdetekstille ja Schlinkin kielen rytmille näkyy lähes sananmukaisena käännöksenä. Suomisen vieraannuttava ote kääntämiseen takaa mahdollisuuden eläytyä saksalaiseen kulttuuriin. Suomentaja olettaa lukijan tuntevan toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja niiden jälkiseuraamukset riittävän hyvin voidakseen seurata tarinan vaiheita.

Michaelin opintomatka keskitysleirinä toimineelle Struthofille maalaa kuvan hänen maisemastaan: ”Oli talvi, kirkas pakkaspäivä. Schirmekin takainen metsä oli luminen, puut huurteessa ja maa valkoinen. Keskitysleirin alue hohti valkoisena kirkkaassa auringonpaisteessa, pitkänomainen maakaistale viettävällä vuorenpengermällä, jolta avautui laaja näkymä yli Vogeesien. Kaksi- ja kolmikerroksisten vartiotornien ja yksikerroksisten parakkien harmaansiniset puuseinät muodostivat viehättävän kontrastin lunta vasten.” (s. 162)

Jo kirjan ensimmäiseltä sivulta voi aistia aidon saksalaiskulttuurin. Michael asuu Blumenstrasselle vuosisadanvaihteessa rakennetun, vankan talon toisessa kerroksessa ja kävelee päivittäin Hannan luo Bahnhofstrasselle. Talon ikkunasta avautuu sodanjälkeinen maisema pommituksessa vaurioituneiden tuomioistuin- ja virastorakennusten työmaalle. Suominen ei selittele osoitteita, paikkakuntia tai kulttuurisidonnaisia tapoja. Suomennos avaa oven Schlinkin saksalaiseen maailmaan, jossa sota edelleen varjostaa sodanjälkeistenkin sukupolvien elämää: ”Mitä voisivat muka sanoa lapsilleen vanhemmat, jotka olivat syyllistyneet natsien rikoksiin tai seuranneet niitä sivusta tai teeskennelleet tietämätöntä tai vuoden 1945 jälkeen sallineet rikollisten elää keskuudessaan tai jopa suhtautuneet heihin hyväksyvästi.” (s.177)

Pitkä ura saksalaisromaanien suomentajana on muokannut Suomisesta erinomaisen saksalaiskulttuurin tulkin, joka hallitsee kielten lauserytmit. Vieraan kielen hallinta on suomentajalle tärkeä työkalu, mutta tärkeintä on kuitenkin hallita oman äidinkielensä kaikki rekisterit. Grassin teosten suomentaminen on opettanut Suomista muokkaamaan pitkistäkin lähdetekstin lauseista rytmillisesti sujuvaa suomenkielistä tekstiä. Tämä taito näkyy myös Schlinkin teoksessa, jossa suomentaja ei kompastele mutkikkaisiin lauserakenteisiin, vaan kieli soljuu esteettä virkkeestä toiseen.

Oili Suominen esittelee suomalaisille saksalaisen nykykirjailijan, jonka teokset ovat hurmanneet eri puolilla maailmaa. Lukija johdattaa rakkaustarinan ohella kirjallisuuden klassikoiden maailmaan. Tämä lukutaidon ylistys saa haltioitumaan sekä kirjailijan että suomentajan loistavasta tarinankerronnasta, joka kuljettaa lukijaa keskellä saksalaista yhteiskuntaa. Vaikka Saksasta ja toisesta maailmansodasta on kirjoitettu paljon, Lukija kertoo vielä yhden lukemisen arvoisen tarinan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto