Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Sopimattomuus ja tahdittomuus

Pasi Salminen, 19.12.2009
Birgit Vanderbeke: Simpukka-ateria s., Lurra Editions 2009 Kääntäjä(t): Olli Sarrivaara

Monet asiat sujuvat päivittäin kuin itsestään tuttujen rutiinien avulla. Osa näistä rutiineista koskee aivan arkipäiväisiä askareita kuten ruuanlaittoa. Toiset taas liittyvät niihin odotuksiin, joita meihin kohdistuu muiden ihmisten taholta. Olemme tottuneet toimimaan ihmisten kanssa tietyllä tavalla.

Rutiinit auttavat selviytymään arjesta vaivattomasti. Elämästä tulisi hankalaa, jos aina pitäisi kyseenalaistaa kaikkien tapojen ja käytänteiden mielekkyys. Joskus tämä kuitenkin on mahdollista ja toisinaan tarpeellista.

Itä-Saksassa syntyneen mutta perheensä mukana Länsi-Berliiniin vuonna 1961 loikanneen Birgit Vanderbeken (s. 1956) esikoisromaani Simpukka-ateria (Das Muschelessen, 1990) lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa eräs tuttu askare alkaakin yhtäkkiä vaikuttaa uudelta ja oudolta. Tämä puolestaan heijastuu myös muihin asioihin ja saa teoksen henkilöt kyseenalaistamaan elämänsä itsestäänselvyyksiä. Kun asiat eivät etenekään totuttuun tapaan, lopulta koko arki alkaa saada uusia merkityksiä.

Romaani kertoo Itä-Saksasta länteen loikanneesta perheestä. Äiti, poika ja tytär odottavat perheen isää palaavaksi kotiin työmatkalta. Kaikki odottavat iloisia uutisia isän ylennyksestä, jonka kunniaksi äiti on valmistamassa isän mieliruokaa, sinisimpukoita ja ranskanperunoita. Tapahtumien fokalisaatio tapahtuu perheen tyttärestä käsin.

Ajallisesti teoksen tapahtumat sijoittuvat usealle tasolle. Ensimmäisellä aikatasolla on perheen kokoontuminen illalliselle. Itse illallisen varsinaiset tapahtumat ovat varsin niukat. Simpukka-ateria toimii kuitenkin pisteenä, josta käsin muistot ja mielikuvat alkavat purkautua. Sen aikana käydään lävitse perheen tilannetta eli sitä, mistä on lähdetty ja mihin on tultu.

Perheen rutiinit häiriintyvät, kun yleensä hyvin täsmällistä isää ei kuulukaan ajoissa kotiin. Pikku hiljaa tutut asiat alkavat näyttää tyttärestä joltakin muulta kuin ennen. Todellisuus alkaa hetki hetkeltä paljastua esiin esirippujen takaa.

Tytär kuuntelee keittiöstä kuuluvia ääniä. Äiti pesee simpukoita, jotka kolisevat kattilaan. Simpukoiden valmistaminen herättää tyttäressä monenlaisia ajatuksia. Äkkiä simpukoiden avautuminen ja niiden aiheuttama ääni saa tyttären raivoihinsa: ”Eikö ole sopimatonta, että ne avautuvat ja samalla tuollaista ääntä, sopimatonta ja tahditonta.”

Vanderbeke kiinnittää huomion mielikuvaan elävien simpukoiden keittämisestä ja tästä seuraavaan ääneen: Mikä simpukoiden keittämisessä tytärtä raivostuttaa? Miksi simpukoiden keittämisestä ja avautumisesta syntyvä ääni on juuri ”sopimatonta ja tahditonta”? Nämä käsitteet eivät ole ensimmäisiä, joita ajattelisi yhdistettävän simpukoihin.

Isän poikkeuksellinen myöhästyminen illalliselta saa perheenjäsenet käymään läpi omaa ja perheensä tilannetta tavalla, jota isä pitäisi todennäköisesti sopimattomana. Vanderbeke käyttää taitavasti ja harkiten romaanin rajattua materiaalia tuottaakseen toisiaan tukevia mielikuvia.

Simpukoitten avautumisen sopimattomuutta ja tahdittomuutta seuraa ajallisesti perheenjäsenten avautuminen ja oman tilanteensa kyseenalaistaminen tavalla, joka totutusta näkökulmasta saattaisi olla sopimatonta. Kahta tapahtumaa ei suoranaisesti rinnasteta toisiinsa, mutta tapahtumien läheisyys ja yhteenkietoutuneisuus tukevat toisiaan.

Isä ja yhteiskunta

Teoksen alussa perhe vaikuttaa varsin tyytyväiseltä. Isä on arvostettu ja urallaan menestynyt. Kun muut perheenjäsenet alkavat käydä läpi tunteitaan ja ajatuksiaan, niin isästä alkaa paljastua uusia puolia. Isän tahdon ja halujen kerrotaan tulevan ennen muita. Isä uskoo edustavansa loogisuutta, järkevyyttä ja välttämättömyyttä. Muita perheenjäseniä ja näiden toimintaa arvioidaan vasten isän itsensä edustamaa standardia ja arvotetaan alemmas.

Teoksen takakannen mukaan perheen arjessa heijastuu yhteiskunnallinen todellisuus eli entisen kotimaan ilmiantojen ilmapiiri. Erityisesti isän voidaan tulkita edustavan DDR:n arjen muokkaamaa ihmistä. Isä kuvataan ensinnäkin julkisivun ylläpitäjäksi, joka pyrkii antamaan perheestään ulospäin todellisuutta paremman kuvan. Tämän lisäksi isän kerrotaan pitävän järjestystä perheessä yllä ilmiantojen avulla. Kaiken tämän isä tekee logiikan mukaan, jonka sääntöjä ei loppujen lopuksi kukaan muu kuin hän itse oikein ymmärrä. Lopulta perheen tyttärestä alkaa vaikuttaa paremmalta, ettei isä kotiin enää saapuisikaan:

”Todellisuudessa me emme edes olleet mikään oikea perhe, kaikki tässä perheessä keskittyi siihen, että meidän oli oltava olevinamme kuin oikea perhe, sellainen, joksi isäni oikean perheen kuvitteli.”

Jos tämän haluaa tulkita kuvaukseksi paitsi perheestä niin myös eräästä mahdottomaksi osoittautuneesta yhteiskunnasta, niin vastuu jää tulkitsijalle. Vanderbeke vihjaa ja antaa useassa kohtaa viitteitä yhteiskunnan ja perheen välisistä yhtäläisyyksistä, mutta varoo kuitenkin tekemästä suoria rinnastuksia. Onneksi, sillä pysytellessään yksilön sanallistetun psyyken tasolla Vanderbeke osoittautuu psykologisesti tarkkanäköiseksi kirjailijaksi.

Henkilöhahmot eivät ole pelkkiä idealisoituja tyyppejä, joiden tehtävä olisi vain ilmentää yhteiskunnallisia rooleja. Perheen jäseniä ei pakoteta muottiin, jossa kaikki heidän ominaisuutensa olisi ideologisesti motivoituja. Teoksen yhteiskunnallisia tasoja ei käsitellä niinkään ylhäältä alas, vaan alhaalta ylös, lähtien perheen tyttären kokemuksista. Perheen isän hahmo ei tosin aivan samalla tasolla muiden henkilöiden kanssa, koska tämä rakentuu pääosin muiden perheenjäsenten kuvattujen muistojen ja tunteiden lävitse.

Perheen isän ja äidin hahmot perustuvat osin eräiden vastakohtaisuuksien varaan. Tämä vaikuttaa koko perheen välisiin suhteisiin. Äidin hahmoon liitetään konkreettisuus ja taiteellisuus ja isän puolestaan abstraktius ja loogisuus. Isän ominaisuudet esitetään ensin jonain tärkeämpänä ja parempana. Tapahtumien kulun aikana valta-asetelmissa tapahtuu muutoksia. Isän poissaolo ja perheenjäsenten tunnustukset alkavat murentaa jalustaa isän alta ja hahmo alkaa näyttäytyä kaikessa näennäisessä loogisuudessaan yhä hullunkurisemmalta.

Simpukka-ateria konkretisoi yhteiskunnallisia teemoja ja vastakkainasetteluja yhden perheen kokemusten tasolla. Tämä tapahtuu yksilön merkitystä korostavalla tavalla. Yksilön kokemukset tulevat ennen yhteiskunnallista näkökulmaa. Näin teoksen voi tulkita ainakin implisiittisesti tukevan individualistista, yksilön vapautta korostavaa näkökulmaa. Vastoin odotuksia sujunut illallinen avaa väyliä perheenjäsenten vapautumisprosesseille.

Vapaudesta ei kuitenkaan anneta ihannoivaa kuvaa. Vaikka perhe on onnistunut loikkaamaan idästä länteen, niin vapautuminen ei ole kuitenkaan ollut täydellistä, jos se nyt ikinä mahdollista olisikaan. Konservatiivinen perhehierarkia ja yhteiskunnan odotukset vaikuttavat yhä monella tavalla perheeseen ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin.

Riittävän hyvä romaani

Romaanissa perheen isä käsittelee vastaan tulevia tilanteita analysoimalla loogisesti niiden riittäviä ja välttämättömiä ehtoja. Onneksi arvostelijan ei tarvitse pysytellä näin muodollisissa kriteereissä ja yrittää määritellä kaikkia hyvän sanataiteen välttämättömiä ehtoja.

Vanderbeken teoksesta löytyy kuitenkin kaikki hyvän romaaniin tarvittavat ehdot. Siinä ei ole mitään turhaa, mutta se on suppeudestaan huolimatta palkitseva lukukokemus. Vanderbeke tarjoilee tiiviin tarinan palaset lukijalle harkitussa järjestyksessä.

Poissaolollaan loistavat esikoiskirjoja tyypillisesti vaivaavat ongelmat kuten ylipituus tai tarpeeton rönsyily. Itselleni jäi nälkä vielä uusille Vanderbeken suomennoksille. Ehkäpä Lurra Editions ja suomentaja Olli Sarrivaara toistavat tulevaisuudessa vielä hyvän työnsä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto