Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Nyrkin ja hellan välissä naisrunoilija

Päivi Kosonen, 20.3.2010
Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann s., Otava 2010 Kääntäjä(t): Hanna Tarkka

Kanadalaisen naiskirjailijan Carol Shieldsin (1935–2003) Kaiken keskellä Mary Swann (alkuteos Swann, 1987) on modernistinen episodimainen elämänkertaromaani. Nimihenkilö on itseoppinut runoilija ja maalaismökin emäntä. Hän on kirjoitellut runoja sekalaisille lippusille ja lappusille, jotka hän romaanin keskikohdassa luovuttaa aviomieheltään salaa kustantajalle suttuisessa paperipussissa. Kohta tämän jälkeen hän kokee väkivaltaisen kuoleman, mutta runot jatkavat elämäänsä, kun ne on ensin siivottu esiin kalanperkeistä ja suolenpätkistä. Sitten ”Joutsenlaulu” -niminen runokokoelma kustannetaan, runoista innostutaan, ja niitä aletaan tutkia.

Romaanin nykyhetkessä runoilijan kokoelman ja elämänmysteerin tiimoilta järjestetään Swann-symposium, joka kokoaa yhteen runoilijat ystävät ja tutkijat: Miten kirjallisuuden traditioita tuntematon voi kirjoittaa niin vaikuttavia tekstejä? Mistä hän ammensi aiheensa vaikuttaviin runokuviinsa? Mitä hän luki? Miten hän kuoli?

Shieldsin teoksen päähenkilöt ovat Mary Swannin runouden ystäviä ja tutkijoita, jotka pääsevät vuorollaan romaanin kerronnassa ääneen, kuka minä-muodossa, kuka etäännytemmin hän-muodossa. Keskushenkilö ja romaanin ideologisen rakenteen kantaja on Sarah Maloney, nuori naistutkija, joka haluaisi nähdä Swannin runoissa 1970-luvun feministisen teorian mukaisia tukahdutetun naiseuden teemoja: ”Mary Swann raukka. Niin minä häntä ajattelen, Mary Swann raukkana, jolla oli käsittämättömän herkkä korva sanojen sävyille, mutta jolta huijattiin elämä, huijattiin mahdollisuus tunnustuksen saamiseen.” (KKMS, 25.)

Romaanin muutkin päähenkilöt ovat osuvia muotokuvia kirjailijoiden ja kirjallisuuden ympärillä pörräävistä henkilöistä. Heitä ovat Swann-kustantaja Frederick Cruzzi, Swannin elämäkerturi Jimroy Morton sekä Swannin kotipitäjän kirjastonhoitaja Rose Hindmarch. Jälkimmäinen on muuten ainoa, joka tietää, mihin eräs Swannin paljon puhuttu runokuva palautuu: ei sen kummempaan kuin rähjäisen kotimökin repaleiseen linoleum-lattiaan. Romaanin parodiseen henkeen kuuluu, että tämän tiedon saa vain lukija – ei suinkaan Swann-elämäkerturi, joka turhaan haastattelee Rose Hindmarchia.

Lopussa päähenkilöt kokoontuvat Swann-symposiumiin, jonne symposium-kirjallisuuden konventioiden mukaan ilmestyy myös kutsumaton vieras. Puhtaasta dialogista koostuva loppuluku muodostaa teoksen avaimen. Siinä tekijä onnistuu viimeistelemään hersyvän kuvan siitä järjen ja satunnaisten intohimonpuuskien välisestä sekametelisopasta, jota kutsutaan akateemiseksi elämäksi.

Naisen ja arkisen kuvaaja

Carol Shields tunnetaan modernin länsimaisen ihmisen arkea kuvaavasta proosastaan. Romaaneissaan ja novelleissaan hän käsittelee yleistajuisen kepeästi ja lempeää ironiaa viljellen naistutkimuksen lempiaiheita: naisen ja miehen välistä suhdetta, työnjakokysymystä, ydinperhettä, akateemisen naisen elämänvalintoja. Seksuaalisuuden tematiikka ei Shieldsiä koskaan erityisemmin kiinnostanut. Vain joissakin romaaneissa vilahtavat näkyviin päähenkilöiden seksuaaliset halut, pieni syrjähypyn mahdollisuus.

Elävimmillään Carol Shields kuvasi itsensä kaltaista akateemista, historiantutkimuksen ja kirjallisuuden reunamailla liikkuvaa naishahmoa. Tämä on vuoroin kustantaja, vuoroin elämäkertakirjailija, opettaja, tutkija tai kirjastonhoitaja, joka on yhtä kaikki kyllästynyt teoreettiseen saivarteluun. Päähenkilöllä on kuitenkin intohimoinen suhde tarinoihin ja historian uudelleen kirjoittamiseen. Ja ennen kaikkea hänellä on intohimo toisten elämäntarinoiden muodostamien palapelien ja mysteerien ratkaisemiseen.

Intohimo elämänmysteereihin tuotti 1990-luvulla mestarillisia ja vaikuttavia tekstejä, kuten Kivipäiväkirjat. 1980-luvun tulos oli joukko keskinkertaisia lukuromaaneja, kuten aiemmin suomennettu Sattumankauppaa tai nyt suomennettu Kaiken keskellä Mary Swann.

Banaalin raskas paino

”Jumala on kuollut, rauha on kuollut, kuusikymmentäluku on kuollut, John Lennon on kuollut, Simone de Beauvoir on kuollut, ja naisasialiike torkkuu – tai sanotaan, että se tekee inventaaria – joten mitä jää jäljelle? / Jäljelle jää tavallinen arki. Mary Swann ymmärsi ainakin sen, ellei muuta. ” (31.)

Nykynäkökulmasta Kaiken keskellä Mary Swann tuntuu vanhanaikaiselta. Se on liian siloinen ja naiivi – sekä kompositioltaan että sisällöltään. Kun romaani ilmestyi 1980-luvun lopussa, se otettiin kuitenkin kiitellen vastaan.

Akateemisen elämän parodiat olivat tuolloin muodissa angloamerikkalaisessa maailmassa. Luettiinhan meilläkin 1980–1990-luvun taitteessa David Lodgea ja Malcolm Bradburyä. Toisaalta 1980-luvun lopussa elettiin myös naisasian kultakautta ja pohdittiin vakavissaan mitä uutta ja erilaista naiset voisivat luokkana tuoda kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Naisten elämä arki edusti ennen kokematonta kulttuurista mahdollisuutta.

Omimmillaan Carol Shields onkin akateemisen arjen parodisena kuvaajana. Vaikuttavimmillaan hän onnistuu pakottamaan lukijan pohtimaan omia arvostuksiaan, arjen ja arkipäiväisen asemaa omissa ihanteissaan. Esimerkiksi Kivipäiväkirjoissa banaali kantaa ja yltää monin paikoin yleviin kirkkaan tiedostamisen hetkiin.

Valitettavasti joissain romaaneissaan tekijä kuitenkin vaikuttaa haluavansa päästä suoraan banaalin ytimeen – ehkä vain pelastaakseen sen miehiseltä ja ylevältä sankaripönötykseltä. Siksi kertoja joutuu monesti tasapainottelemaan latteuden äärirajoilla: ”Mitä mahdollisuuksia kenties aamulla olikin tuikahtanut esiin, ne ovat jo kuivahtaneet kokoon, ja tässä nyt istuin minä, naisista onnekkain, ja pursuan maittavaa kotiruokaa ja äidin lujaa, kaiken kattavaa rakkautta.” (KKMS, 51.)

Kaiken keskellä Mary Swann olisi voinut jäädä suomentamatta – eihän Carol Shields kuitenkaan mikään klassikkokirjailija ole. Suomennettu teos korostaa kiusallisesti Shieldsin tekijäkuvan laimeita, särmättömiä ja pikkusieviä puolia, jotka kyllä johonkin mittaan asti tunnistaa muistakin romaaneista.

Hanna Tarkka on näyttänyt taitonsa Carol Shieldsin suomentajana, joten ehkäpä suomennoksen muodostama virhearviointi on pantava kustantajan tiliin: ehkäpä yrityksenä rahastaa Carol Shieldsin ystävillä – viimeiseen saakka? Toisaalta: miksei? Tuskin tästä herttaisesta lukuromaanista aiheutuu kenellekään mitään vahinkoa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto