Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Matkalla alas

Tuomo Karhu, 16.5.2002
Chuck Palahniuk: Eloonjäänyt (Survivor) s., Like 2002 Kääntäjä(t): Liisa Laaksonen

Tänä syksynä Yhdysvalloissa viidennen romaaninsa julkaiseva Chuck Palahniuk ei ole antanut epäkaupallisen sukunimensä jarruttaa menestystään. Heti esikoisromaani Fight Club ja sen pohjalta tehty elokuva saavuttivat sekä kriitikoiden että maksavan yleisön suosion. Toinen romaani ja ensimmäinen suomennos Eloonjäänyt näyttää, että kyseessä ei ollut tähdenlento.

Eloonjäänyt alkaa lopusta, mahdollisimman konkreettisesti, sillä kirjan sivunumerot juoksevat lopusta alkuun. Myös juoni lähtee aivan tarinan loppumetreiltä: matkustajalentokoneen mustaan laatikkoon elämäntarinaansa saneleva päähenkilö on hyvää vauhtia matkalla kuolemaansa – mitä pikkuisen kikkailulta maistuvan sivunumeroiden alaspäin kulkemisenkin voi ajatella kuvaavan.

Yksinäisen kamikazelentäjän nimi on Tender Branson. Hän on varttunut uskonnollisessa Creedish-yhteisössä. Sittemmin Veli Branson on ajettu ulkomaailmaan toteuttamaan creedishien kaikille muille paitsi esikoislapsilleen langettamaa kohtaloa: pitämään huolta rikkaiden kotitalouksista, lähettämään palkkansa lahkolle ja elämään elämänsä yksin.

Bransonin tilanne muuttuu kuitenkin täysin, kun FBI kiinnostuu lahkosta ja kaikki creedishit vähä vähältä tappavat itsensä välttääkseen FBI:n tutkimukset. Lopulta jäljelle näyttää jääneen vain Branson, jonka itsemurhasuunnitelmat sotkee selvänäkijän kyvyillä siunattu nainen, Fertility Hollis. Fertilityn henkisen ’fertiliteetin’ avittamana tähtikoneisto leipoo Bransonista suuren luokan uskonnollisen johtajan, jonka teoksia myydään miljoonia, jopa satoja miljoonia. Branson ajautuu siis yhdestä lahkosta toiseen, ja aivopesun määrä pysyy vakiona.

Palahniukin kotimaastaan piirtämä kuva ei ole imarteleva. Yhdysvallat näyttäytyy paikkana, jossa ei vanhaa sanontaa lainaten ole tärkeää, mitä tuntee, vaan kenet tuntee. Julkisuudenkipeys, rahanahneus, kaksinaismoralismi, rikkaiden nousukasmaisuus ja kaikenlainen henkevyyden puute jäävät päällimmäisiksi jälkikuviksi romaanista.

Palahniuk osoittautuu teräväksi yhteiskuntakriitikoksi, jonka tiiviissä satiirissa voi nähdä sukulaisuutta vaikkapa Kurt Vonnegutiin ja Brat Easton Ellisiin. Ellismäistä on myös Palahniukin tapa tuotemerkittää kuvaamaansa todellisuutta. Tuo pitkään etupäässä viihdekirjallisuuden viljelemä tekniikka korostaa romaanista muutenkin uhkuvaa vaikutelmaa länsimaisen elämänmuodon pinnallisuudesta. Merkeistä itsessään on tullut tärkeämpiä kuin siitä, mihin merkit viittaavat.

Tällaista julkkisten elämä sitten on: ’Kun on kuuluisa, ateriat eivät enää ole ruokaa, vaan kuusisataa grammaa proteiinia ja kolmesataa grammaa hiilihydraatteja – suolatonta, rasvatonta ja sokeritonta polttoainetta. Tankkaus kahden tunnin välein, kuusi kertaa päivässä. Syöminen ei ole enää syömistä. Se on proteiinin assimilointia. Solujen nuorennusvoidetta.’

Hurraamista ei ole suurliikemiestenkään ruokakulttuurissa: ’Ne upeat päivälliset, joita opettajat aikoinaan maalailivat eteemme, ne tuoreiden kukkien ja mokkakupposten säestämät virkistystuokiot harmonisen ja elegantin päivän jälkeen – sellaisista kukaan ei piittaa hevon hemmettiä. Tänä iltana jossakin keiton ja paistin välissä kaikki pöytävieraat ryhtyvät muitta mutkitta silpomaan isoa hummerivainaata. Kolmekymmentäneljä suurliikemiestä, kolmekymmentäneljä menestyvää hirviötä, kolmekymmentäneljä arvostettua, mustasolmioista villi-ihmistä teeskentelee hallitsevansa ruokailutavat.’

Avantgarden radikaalit jälkeläiset, situationistit, kutsuivat nykyaikaista kapitalistista järjestelmää spektaakkeliyhteiskunnaksi. Spektaakkeliteorian perusajatuksia oli, että me länsimaiden ihmiset olemme niin vieraantuneita omasta elämästämme, että kykenemme osallistumaan siihen vain – Bransonin tavoin – sivusta seuraajina. Raoul Vaneigem, yksi keskeisistä situationisteista, on jopa todennut, että valtaosa ihmisistä keskittyy vain eloonjäämiseen ja kieltää mahdollisuutensa elää. Tuon eloonjäämisen eli elämättä jättämisen problematiikan liepeillä Palahniukin Eloonjäänyt pitkälti liikkuu.

Satiirikoille tyypilliseen tapaan Palahniuk taiteilee niillä rajoilla, joilla terävyys helposti latistuu nokkeluudeksi, mutta osaa olla vesittämättä tarinaansa liialla hauskuuttamisella. Spektaakkeliyhteiskunta ei olisi kuitenkaan spektaakkeliyhteiskunta, ellei se kykenisi sujuvasti rahastamaan näinkin armottomalla yhteiskuntakritiikillä, ensin elokuvateattereissa, sitten maksullisilla kanavilla, sitten videona ja niin edelleen. Ainakin Madonnaa ja Nicole Kidmania on jo kaavailtu Fertilityn rooliin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto