Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

On ihanaa olla neurootikon rakastettu

Sanna Nyqvist, 10.10.2007
Claudio Magris: Ymmärrättehän (Lei dunque capirà) s., ai-ai 2007 Kääntäjä(t): Hannimari Heino

Rakkaus voittaa kaiken – kuolemankin. Vai voittaako? Miksi sitten Orfeus epäonnistuu noutaessaan rakastettuaan Eurydikeä manalasta? Rakkauden aaltoliikkeet varmuudesta epäilyyn ja takaisin kannattelevat Claudio Magrisin pienoisromaania Ymmärrättehän, joka kertoo manalanmatkasta muusan ja rakastetun näkökulmasta. Romaanissa myytin hiljainen sankaritar saa äänen, mutta vain kertoakseen miehestään.

* * *

…ei myrkkykäärmeen purema eikä liioin kaasuhanakaan auta pääsemään yhtään paremmin jyvälle tästä valtavasta labyrintistä, jossa vallitsee sekä ennen että jälkeen, sekä ei koskaan että ainiaan sekä minä että sinä ja…

Naisen ääni on kuin tyhjässä tilassa kiertävä kuiskaus, toisinaan lähellä, toisinaan etäisyyteen haipuva. Hän osoittaa sanansa näkymättömälle kuulijalle, Kodiksi kutsutun varjomaailman Johtajalle, joka vaitiolollaan tuntuu vaativan selitystä naisen rakastetun epäonnisesta tunkeutumisesta tuonpuoleisen harmaaseen arkeen.

Koti on parodia paratiisista. Värikkäät mainoslehdykät lupaavat loistohotelleja ja auringonpaistetta, mutta todellisuudessa Koti muistuttaa suurkaupunkia kiireisine kulkijoineen, joiden kasvot kaikkialle tunkeutuva usva muuttaa tunnistamattomiksi ovaaleiksi. Jumala on vaihtunut Johtajaksi, aneet byrokraattisiksi anomuksiksi. Pienoisromaanissaan Magris tuo antiikin Orfeus-myytin tunnistettavaan, mutta silti satiirisesti etäännytettyyn nykyaikaan.

Miehen herooinen retki tuonpuoleiseen Kotiin rikkoo naisen passiivisen välitilaolon. Muistot hulvahtavat tämän mieleen, tunteet syttyvät uudelleen. Puhe Johtajalle rönsyilee polveilevaksi selonteoksi naisen ja miehen välisestä suhteesta, rakkauden siteistä ja solmuista.

* * *

Minähän ne hänelle saksin, hänen sanansa – ja hän, vimmattu aulis yltiöpää, jollainen hän on aina ollut, syyti sanoja minkä sielu sieti, ja minä kuorin ne hänelle, heitin kuoren menemään sekä siemenkodan ja myös runsaasti hedelmälihaa, jos oli tarvis.

Tarina kertoo miehestä – tietenkin. Naisjutuistaan ja taitelijan epävarmuudestaan huolimatta hän on sankari ja keskipiste, jonka ympärille kertomus kietoutuu. Nainen huoltaa ja hoivaa, inspiroi ja innostaa, editoi tekstit ja sietää rakastajattaret. Epävarmuuden riivaamana mies porautuu hänen kohtuunsa ja ammentaa sieltä jälleen rohkeuden kohdata maailma.

Naisen osa on olla kaivattu ja tarvittu: ”On ihanaa olla neurootikon rakastettu, se antaa varmuutta.” Naisen suulla Magris kuvaa rakkauden kehiä ja peilirakenteita. Nainen haluaa itseään miehensä katseen kautta; miehen katse piirtää hänen olemisensa ääriviivat. Kun suhteen ahtaus alkaa käydä painostavaksi, siihen syntyy särö – naisen ääni saa ivallisen vivahteen ja epäilykset kohottavat hänet miehen yläpuolelle. Mikä tämä on oikein olevinaan, reppana ja lellipentu?

Miehelle Koti on toinen kohtu, jonne tunkeutuminen karkottaa pelot. Post coitum hän nukkuu viattomasti kuin pieni vauva, vailla huolen häivää. Nainen sen sijaan vaikenee ja hapertuu osaksi tasaisena vellovaa tuonpuoleisen varjomassaa, onnellisena miehensä saavuttamasta rauhasta. Lukijaa loppu ei sen sijaan jätä rauhaisaan mielentilaan.

Vaikka nainen kertoo ja luo tarinaa, hän on miehisen fantasian tuote: lohduttaja ja virkistävä lähde, jota mies tarvitsee toteuttaakseen taiteellista projektiaan. Naisen puhe kulkee ahdasta kehää. Hän välillä ottaa etäisyyttä ja kritisoi miestä, mutta teksti palautuu aina syrjäpolun jälkeen ihailuun, hoivaan ja rakkauteen. Naisella ei ole omaa elämää, ei ainakaan kerrottavaksi asti. Kun miehen tarina päättyy, nainen hiljenee. Kaikkensa antava rakastaja onkin hän, ei manalaan itsekkäistä syistä laskeutuva Orfeus.

* * *

No, minkä sille mahtaa, se on naisen osa.

Ymmärrättehän, pyytää kirjan otsikko. En ole varma, että ymmärrän. Magrisin teksti soljuu kauniisti Hannimari Heinon suomennoksena. Pelkästään teoksen tyylilliset ansiot oikeuttavat sen paikan ai-ai-kustantamon korkeatasoisessa ja kauniisti toteutetussa ”Lue vähemmän” -sarjassa. Jään silti miettimään tämän modernin maailman Eurydiken mieltä.

Ehkä olisin ymmärtänyt teoksen toisin, ellen olisi kuullut Magrisin itsensä kuvaavan sitä ylistyslauluksi naisille. Alistamalla ylistäminen on hyväksi havaittu vanha strategia ja nähtävästi yhä voimissaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto