Gazan sota

Sarjakuvapamfletti Gazan sota piirtää rujon kuvan kansanmurhasta, Yhdysvaltojen osallisuudesta ja länsimaiden vastuusta. Sarjakuvajournalismin uranuurtaja Joe Sacco ei usko, että palestiinalaiset saavat koskaan oikeutta. 

Maltalais-amerikkalainen Joe Sacco on sarjakuvajournalismin pioneeri, joka loi dokumentaarisilla 1990- ja 2000-lukujen sarjakuvateoksillaan kokonaan uuden nonfiktiosarjakuvan genren. Hän kiersi toimittajien mukana konfliktialueilla Palestiinasta Bosniaan, dokumentoi tapahtumia, haastatteli silminnäkijöitä ja palasi myöhemmin kotiin piirtämään kokemuksensa palkituiksi sarjakuviksi. 

Palestiinan (Palestine 1993–1995, suom. 2004), Footnotes in Gazan (2009) ja Safe Area Goražden (2000) kaltaiset laajat teokset kuvaavat nykyhetken ihmisoikeusrikkomuksia ja ruotivat konfliktien historiallisia taustoja, mutta iso osa niiden ilmaisuvoimasta juontuu Saccon kerronnan vahvasta omakohtaisuudesta. Sacco piirtää itsensä sarjakuviinsa, tarkastelee ironisesti omia tunnereaktioitaan ja pohtii asemaansa länsimaisena tarkkailijana ja sota-addiktina, joka etsii mahdollisimman voimakkaasti tunteisiin vetoavaa haastateltavaa – War Junkie (1997) on yksi hänen lyhyempien sarjakuvien kokoelmansa ironinen nimikin. 

Läpi Saccon tuotannon journalistiseen lähestymistapaan sekoittuu underground-sarjakuvan estetiikkaa, autobiografisuutta ja mustaa huumoria, ja tämän cocktailin välittämiseen on tuskin  tehokkaampaa välinettä kuin karikatyyreistä ammentava mustavalkoinen sarjakuvailmaisu. 

Tämä pohjavire on tallella myös tuoreessa Gazan sota -suomennoksessa, mutta muuten teos eroaa hänen aiemmasta tuotannostaan kuin yö päivästä. 

Siinä missä samaa ikuisuuskonfliktia tarkastellut Palestiina on massiivinen usean sadan sivun tiiliskivi, jonka piirtäminen vei Saccolta vuosia ja jonka rakenne on tarkasti hiottu ristivalottamaan konfliktin eri puolia, on Gazan sota lyhyt, vihainen ja epätoivoinen puheenvuoro käynnissä olevan kansanmurhan lopettamisen puolesta. 

Hädin tuskin 40-sivuisen Gazan sodan asettaminen Saccon suurteosten rinnalle tuntuu muutenkin väärältä, sillä albumin lukemiseen kuluu aikaa vähemmän kuin kahvikupillisen juomiseen. Vaikka sarjakuva on nopeasti tehty ja vielä nopeammin luettu, se on kuitenkin kirjasyksyn merkittävimpiä käännössarjakuvia ja jää mieleen kummittelemaan kahvitauon jälkeenkin. 

Ahdistuneita sarjakuvafragmentteja

Gazan sota kokoaa yksiin kansiin sarjakuvia, jotka Sacco julkaisi alun perin lyhyinä katkelmina analyyttisen sarjakuvakeskustelun lippulaivana pidetyn The Comics Journal -lehden verkkosivuilla tammikuusta heinäkuuhun 2024. Ensimmäisessä parin sivun sarjakuvassa hän kertoo, että Gazassa loukussa olevien ystävien viestit olivat saaneet hänet tarttumaan kynään ja siirtymään piirtopöydän ääreen. 

Sarjakuvan sivulla suoraan lukijalle puhuva piirros-Sacco on vanhemman ja väsyneemmän näköinen kuin aiemmissa sarjakuvissa. Hänen tukkansa on harmaantunut ja tuttujen läpinäkymättömien silmälasien alta näkyy syviä ryppyjä. Onko tarkoitus vain päivittää 65-vuotiaan piirtäjän karikatyyrisen alter egon ulkonäköä vai esittää hänen viettäneen unettomia öitä Gazassa käynnissä olevan teurastuksen takia?

Gazan sota läksyttää Yhdysvaltain johtajia ja velttoa kansainvälistä yhteisöä. 

Ahdistunut Sacco joka tapauksessa on, se käy pian selväksi. Sarjakuvan sävy muuttuu koko ajan turhautuneemmaksi, ja suuren osan kritiikistä saa niskoilleen Yhdysvaltojen silloinen presidentti Joe Biden hallintoineen. 

Kun Sacco aloitti sarjakuvan julkaisun, kuolonuhreja oli Gazan terveysministeriön tietojen mukaan alueella yli 26 000. Sarjakuvan viimeisten sivujen ennättäessä The Comics Journalin verkkosivuille kuusi kuukautta myöhemmin oli uhriluku kasvanut jo 38 000:een, eikä loppua ollut näkyvissä. Israel teki pommituksia Yhdysvaltain hallinnon hyväksynnällä ja amerikkalaisilla aseilla, joiden rahoittajaksi Saccokin veroja maksavana kansalaisena vastoin tahtoaan joutuu.

Kuten tiedämme, ruumiskasat ovat jatkaneet kasvamistaan. Kun suomalainen lukija saa Gazan sodan käsiinsä, kuolleita on Gazassa jo lähes 70 000 eikä kukaan tiedä, miten kauan Donald Trumpin johdolla läpi nuijittu tulitauko tulee kestämään.

Sacco tekeekin järkevän ratkaisun jättäessään puuttumatta sodan varsinaisiin tapahtumiin. Niiden sijasta Gazan sota läksyttää Yhdysvaltain johtajia ja velttoa kansainvälistä yhteisöä. ”Gaza oli paikka, jossa länsi kuoli”, Sacco kirjoittaa sivulla, jonka täyttää valtavan, keskelle korttelia pudotetun pommin kraatteri. ”Ainoa totuus, jota pidetään itsestäänselvyytenä, oli että sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys painoi 900 kiloa ja pystyi tuhoamaan kokonaisen asuinalueen” (s. 29). 

Sääntöihin perustuvan kansainvälisen järjestyksen ylläpitäminen oli Bidenin hallinnon viljelemä ulkopoliittinen lempi-ilmaus silloin kun sen johtajat kritisoivat Kiinan ja Venäjän toimia, mutta läheisten liittolaisten kohdalla säännöt olivat joustavia. 

Uutisankkoja ja osuvia ennustuksia

Julkaisuformaatin katkonaisuus värittää Gazan sotaa ehkä liikaakin. Parin sivun mittaiset fragmentit esittävät nopeasti jonkin väitteen tai näkökulman käynnissä olevaan konfliktiin, eikä teos kokonaisuutena etene minnekään paitsi syvemmälle pessimismiin, mistä on toisaalta Saccoa hankalaa syyttääkään. 

Koska Saccolla ei ollut käytössään kristallipalloa, on sarjakuvaa luettava omassa ajassaan ja kontekstissaan. Toukokuussa 2024 julkaistussa katkelmassa hän pohtii puolen vuoden päästä tulossa olevia presidentinvaaleja, joissa äänestäjän olisi valittava, äänestääkö kansanmurhassa avustavaa Bidenia, joka vielä silloin istui Valkoisessa talossa, vaiko Donald Trumpia, ”entistä presidenttiä, joka ’lopettaa demokratiamme’” (s. 26). 

Lainausmerkit kahden viimeisen sanan ympärillä osoittavat, että kieli on napattu demokraattipuolueen vaaliviestinnästä. Kuvassa Trumpin edellä marssivat äärioikeistolaiset mielenosoittajat soihtuineen alleviivaavat, että Sacco näkee valinnan ruton ja koleran välisenä pienemmän pahan kysymyksenä. 

Erittäin ankaran käsittelyn sarjakuvassa saavat ex-presidentti Bidenin lausunnot Hamasin taistelijoiden irtileikkaamista lasten päistä. Nyt melkein kaksi vuotta myöhemmin niitä tuskin edes muistetaan, mutta aikanaan ne hallitsivat mediatilaa ja ex-presidentti toisteli niitä useaan kertaan sen jälkeenkin, kun tiedotusvälineet ja Valkoisen talon viralliset edustajat olivat todenneet näin brutaalit hirmuteot uutisankaksi. 

Lopulta presidentinvaalien asetelmat menivät uusiksi Bidenin epäonnistuneiden vaaliväittelyesiintymisten jälkeen ja Trump pyyhki hänen sijastaan lattiaa varapresidentti Kamala Harrisilla. 

Vaikka ihmiset lopulta vaihtuivat, Sacco onnistuu esittämään Gazan sodan lopussa yhden varsin lähelle osuvan ennustuksen. ”Mehän tiedämme kuinka tässä käy”, hän kirjoittaa ruudussa, jossa Nobelin rauhanpalkintoa sovitellaan Bidenin kaulaan (s. 37). Trumpin kampanjointi palkinnon saamiseksi ei vielä tänä vuonna onnistunut, eikä hän suhtautunut siihen aivan niin nöyrästi kuin Sacco visioi Bidenin tekevän, mutta tämän ruudun kohdalla on vaikea hillitä huvittunutta hymähdystä. 

Saako kansanmurhasta puhua?

Saccon sarjakuva syyttää Israelia voimakkaasti kansanmurhasta, mikä oli vuoden 2024 alussa kovemman luokan väite kuin nyt. 

Ensimmäiset sivut ilmestyivät 26. tammikuuta 2024. Samana päivänä kansainvälinen tuomioistuin ICJ antoi Haagissa ensimmäisen väliratkaisunsa Etelä-Afrikan aloitteesta käydyssä kansanmurhaoikeudenkäynnissä. Tuomioistuin vaati, että Israelin armeijan ei tule tehdä Gazassa mitään kansanmurhaksi tulkittavaa ja että sen on turvattava siviilien oikeudet. Sen jälkeen Gazassa kuolleiden määrä on lähes kolminkertaistunut ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahusta on annettu kansainvälisen rikostuomioistuin ICC:n etsintäkuulutus sotarikosepäilyjen takia. 

Enää kansanmurhasta puhuminen ei hätkähdytä ketään. Saccon kanssa samalle kannalle ovat päätyneet eri YK-elimet, Amnestyn kaltaiset ihmisoikeusjärjestöt ja kansainvälinen kansanmurhatutkijoiden järjestö IAGS, Hollywood-tähdistä puhumattakaan. 

Sacco piirsi ja lukijat lukevat Gazan sotaa osittain eri maailmoissa. Suomennoksen lukijan maailmassa kansanmurha ei ole enää kiistanalainen termi ja Gazan kaistalla on elossa lähes 40 000 ihmistä vähemmän, puolet heistä naisia ja lapsia.

Ellei Gazan sotaa ole vielä lukenut, oikea aika tehdä se on nyt.

Bidenin kausi on edelleen niin tuoreessa muistissa, ettei lukijalla välttämättä ole vaikeuksia ymmärtää, keitä ovat hänen hallintonsa korkeat virkamiehet John Kirby ja Anthony Blinken, jotka vilahtelevat sarjakuvassa, mutta muutaman vuoden kuluttua asia voi olla toisin. Sarjakuvajournalismi on aina sidoksissa omaan aikaansa, ja ennen pitkää Gazan sodan lukijat voivat kaivata tarkempaa taustoitusta, jotta Saccon argumentit aukeavat. Ellei Gazan sotaa ole vielä lukenut, oikea aika tehdä se on nyt.

Vahvimmillaan teos on lyhyissä katkelmissa, joissa Sacco nostaa itsensä ja perheensä kerronnan keskiöön. Sacco kertoo omasta äidistään, joka koki lapsena Maltalla toisen maailmansodan ilmapommitukset – Välimeren pikkusaari oli toisen maailmansodan pommitetuimpia paikkoja. Nyt jo vanhaa ja muistisairasta äitiä pommitusten muistot jäivät piinamaan loppuelämän ajaksi. 

Sacco pohtii, että sama tullee olemaan satojen tuhansien gazalaislasten kohtalo, ja asettaa näiden ruutujen rinnalle lainauksia israelilaispoliitikkojen murhanhimoisesta retoriikasta. Nämä traagiset rinnastukset resonoivat lopulta voimakkaammin kuin Saccon poliittiset pilakuvitukset Bidenin ja Netanjahun veljeilystä. 

Teoksen parhaisiin kuuluu myös kuvaus Saccon absurdista unesta, jossa hänen verotoimistoon postittamansa verosekki kiidätetään pikavauhtia asevarikolle ja sillä rahoitetaan Gazaan pudotettavan lentopommin viimeiset srapnellit. 

Mitä jää kääntäessä leikkauspöydälle?

Teoksen suomentanut pitkän linjan sarjakuvakääntäjä Juhani Tolvanen on ajoittain hankalien valintojen edessä alkaen jo teoksen nimestä. 

Gazan sota ei tarkoita aivan samaa kuin War on Gaza: Sacco linjaa jo teoksensa nimessä, että kyse on sodasta Gazaa vastaan. Joe Bidenin Lähi-idän politiikan mahdollistama Gazan vastainen sota asettuu samaan jatkumoon aiempien kansallisten sotaprojektien rinnalle. Niin Richard Nixonin huumeidenvastainen sota (war on drugs) kuin George W. Bushin terrorisminvastainen sota (war on terror) ovat olleet valtavia epäonnistumisia ja johtaneet mittaamattomaan kärsimykseen ympäri maailmaa. 

Suomen ja englannin kielet rakentuvat erilaisista palikoista. Teoksen alkusivuilla Sacco pyörittelee sodasta käytettäviä termejä ja pohtii, pitääkö tapahtumia kuvata kansanmurhana vai itsepuolustuksena. Johtopäätös on uustermi ”genocidal self-defence”, jonka Sacco arvelee miellyttävän kaikkia. En olisi kuitenkaan niin varma, että kankeaan vastineeseen ”kansanmurhainen itsepuolustus” pakotettu suomentaja oli tästä valinnasta innoissaan. 

Käännöksessä on ollut muutenkin haastavaa säilyttää joitain Saccon tekstin nyansseja. ”How about a Kickstarter to bring Dante Alighieri back to life?” Sacco kyselee teoksen viimeisellä sivulla ennen kuin maalailee Jumalaisen näytelmän Helvettiin uutta kymmenettä piiriä Joe Bidenin ja muiden teoksessa vilahtavien poliitikkojen loppusijoituspaikaksi. 

Suomennettuna kysymys – ”Entäpä jos herättäisimme Dante Alighierin takaisin henkiin?” – on totisempi ja tumman huumorin jutusteleva sävy jää puolitiehen. 

Sarjakuva on taidemuoto, jossa tekstilaatikoiden rajallisen tilan ja lokalisoinnin vaatimusten kanssa taisteleva kääntäjä on väistämättä hankalassa raossa. Saccon ydinviestin käännös kuitenkin välittää: tämänpuoleisessa kuolleet gazalaiset eivät tule koskaan saamaan oikeutta.