Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Käännöskritiikki: DeLillo hypnotisoi myös käännöksenä

Irina Sirkka, 16.1.2003
Don DeLillo: Esittäjä (The Body Artist) s., Tammi (Scribner, New York 2001) 2001 Kääntäjä(t): Helene Bützow

Don Delillon Esittäjä on kerronnaltaan varsin hienovireistä, runollista ja jopa suggestiivista. Romaani on täynnä tarkasti kuvattuja yksityiskohtia: ympäristö, henkilöiden eleet ja heidän mielenliikkeensä tuodaan niin lähelle lukijaa, että tämä joutuu tahtomattaankin sisälle tarinaan. DeLillon aiemmista romaaneista poiketen kerronta keskittyy ennemminkin yhden ihmisen mielenliikkeisiin kuin yhteiskuntakuvaukseen ja yhteiskuntakritiikkiin.

Kirjailijan aiempiin romaaneihin verrattuna Esittäjä on sivumäärältään varsin suppea mutta sisällöllisesti aivan yhtä rikas. Romaanin on ansiokkaasti suomentanut Helene Bützow, jonka käsistä ovat lähtöisin myös muut DeLillon teosten suomennokset Valkoinen kohina (1986), Vaaka (1989), Mao II (1991) ja Alamaailma(1999). Bützow sai Taiteen keskustoimikunnan myöntämän kääntäjien valtionpalkinnon vuonna 2001.

Juoneltaan Esittäjä on yksinkertainen. Performanssitaiteilija Lauren Hartke asuu elokuvaohjaajamiehensä Rey Roblesin kanssa. Lauren joutuu kohtaamaan miehensä kuoleman, ja pääosa kirjasta keskittyykin Laurenin mielenliikkeisiin tämän käsitellessä suruaan. Lauren palaa rannikolle heidän vanhaan vuokrataloonsa, harjoittaa kehoaan ja yrittää jäsentää aikaa, kunnes pystyy taas elämään normaalisti.

Talon yläkerrasta Lauren löytää pienen miehen, Tuttlen, jonka aikaisempi ääntely talossa on kuitattu vain eläimen aikaansaannokseksi. Lauren keskustelee Tuttlen kanssa ja merkillistä on, että pääasiassa Tuttle puhuu aivan kuin Rey ja välillä taas aivan kuin Lauren. Tuttle peilaa Laurenin omia tunteita ja ajatuksia, kunnes Lauren pystyy pääsemään surun aiheuttamasta masennuksen sumusta. Lopussa Tuttle katoaa mutta jättää jälkensä Laurenin persoonallisuuteen.

Alkuperäistekstin tunnelma on intensiivinen; lukija saa olla varuillaan, sillä jokaiseen pieneen yksityiskohtaan liittyy jokin syvempi sanoma, jota ei pinnalta katsoen arvaisi. Teksti muistuttaa monin paikoin tajunnanvirtaa, eikä virkerajoja läheskään aina kunnioiteta. Teksti on soljuvaa, joustavasti etenevää, jopa hypnoottista.

Käännöksessä on hyvin säilytetty tekstin intensiivisyys ja saatu luonteviksi pitkätkin tekstijaksot, vaikka suomen kielessä virkerajojen rikkominen ja peräkkäiset relatiivilauseet voisivat muuten tuntua vierailta. Helene Bützow myös käyttää raikkaasti ja laajasti suomen kielen sanavarastoa ja pystyy säilyttämään alkutekstin runollisuuden ja hienovireisyyden:

”Hän istui ja joi teensä loppuun ja ajatteli mitä oli ajatellut, muistijälkiä ja leimahtavia kuvia ja ystävää jota hänen oli ikävä ja jaottoman hetken varjotäpläistä ainesta tavallisena aamuna, sekoamista niin inhimillisen rutiininomaisella tavalla että ei edes ehdi pysähtyä eikä panna merkille muuta kuin Ajaxin jota hänen täytyy ostaa ja linnut takanaan, kolisuttamassa lintulaudan metallikehystä.” (s.27-28)

Muun tekstin luontevuuden rinnalla Bützowin käännös kirjan alkupuolella olevasta lehtiartikkelista tuntuu kömpelöltä. Käännös muistuttaa keskivertoa huonomman lehden kieliasua. Alkuteksti ei kuitenkaan anna tällaisia viitteitä lehden tasosta. Artikkelissa kerrotaan Reyn elämänvaiheita ja saavutuksia muistokirjoituksien tutulla tyylillä. Käännöksessä on kuitenkin suomalaiselle sanomalehtitekstille vierasta tyyliä ja kankeita lauserakenteita, esimerkiksi: ”Lehti lainaa lähteitä joiden mukaan Alejandro, joka oli silloin vielä pieni poika, oli yksi niistä espanjalaisista ”sotalapsista”, jotka vanhemmat lähettivät Neuvostoliittoon uhan käytyä todelliseksi.”(s.30). Hyppäys tekstilajista toiseen on ollut äkillinen, mikä on voinut vaikuttaa siihen, miten kääntäjä suhtautuu tekstiin ja sen kieliasuun.

Kokonaisuudessaan Bützow onnistuu mielestäni välittämään teoksen sanoman ja kyseenalaistavan otteen varsin hyvin. Joitakin sananvalintoja jäin kuitenkin ihmettelemään. Esimerkiksi the toaster thing on suomennettu ”se paahtimen värkki”. Englannin kielessä ilmaus on hyvin neutraali, mutta suomenkielinen ilmaisu on murrevärittynyt, jopa slangimainen, ja saa näin kohtuuttomasti huomiota osakseen. Tämänkaltaisia yllättäviä sananvalintoja on tekstissä jonkin verran, mutta kokonaisuuden kannalta ne ovat varsin vähäpätöisiä.

Kotka on kaukana

Bützowin käännösstrategia on ollut enemmän vieraannuttava kuin kotouttava, sillä henkilöiden nimet, paikkojen nimet ja kulttuuriset viittaukset muun muassa Yhdysvalloissa yleiseen tapaan vuokrata talo rannikolta on jätetty ennalleen. Mielenkiintoinen yksityiskohta tarinassa on, että Lauren katsoo tietokoneen ruudulta webbikameran lähettämää kuvaa maantieltä Kotkan lähettyviltä, yleensä yöllä, ja pitää sitä rauhoittavana. Hän näkee kaukaiseen paikkaan ja voi katsella, kuinka ruudun alareunassa sekunnit muuttuvat minuuteiksi ja minuutit tunneiksi. Suomen Kotka on luultavasti lähes eksoottisin ja kaukaisin paikka, mitä kirjailija on voinut kuvitella. Suomalaiselle efekti ei välttämättä välity ihan samanlaisena, varsinkin jos Kotka on tuttu paikka. Kääntäjän pitäytyminen tässä paikkakunnassa on kuitenkin ollut hyvä ratkaisu, sillä jo yö ja lähes autio maantie riittävät tuomaan mielikuvan pysähtyneisyydestä ja odotuksesta.

Mielestäni Bützowin käännös toimii hyvin suomalaisessa kohdekulttuurissa. Romaanihan käsittelee kaikille yhteisiä teemoja: surua, selittämättömiä mielenliikkeitä, aikakäsityksien pinnallisuutta ja toisen ihmisen ymmärtämisen vaikeutta. Teoksessa on osuvaa arjen kuvausta mm. siitä, miten ihmiset puhuvat toistensa ohitse. Tärkeää on myös surullisen tapahtuman kokeneen ihmisen mielentilan kuvaus ja mahdollisuus samastua siihen pysähtyneisyyden ja tyhjyyden tunteeseen, jonka Lauren kokee. Laurenin tarina osoittaa, että menetyksen jälkeen on mahdollista löytää tie sumusta ja eristäytyneisyydestä takaisin elämään.

Kun tätä suomennosta vertaa Bützowin aiempiin käännöksiin, huomaa, että suomentaja on saanut hyvää harjoitusta DeLillon aiempien teosten parissa. Esittäjässä DeLillon romaanien runollisuus entisestään korostuu, koska dialogin osuus on siinä pienempi kuin esimerkiksi teoksissa Alamaailma ja Mao II. Bützow on hyvin tavoittanut kaikissa teoksissa alkutekstin rytmin ja dialogin napakkuuden. DeLillon kääntämisessä juuri kielelliset vivahteet ovat kääntäjälle haaste. Bützow on onnistunut välittämään hyvin nämä nyanssit.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto