Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kesäklassikko: Matka yksinäisyyteen

Pertti Terho, 21.8.2002
Eeva-Liisa Manner: Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia s., Kirja kerrallaan 2000

Kävelymusiikkia on hieman merkillinen teos, sillä lukija joutuu välillä ymmälle siitä, mistä näissä proosateksteissä on oikeastaan kyse. Tekstit sisältävät runsaasti musiikkiin, antiikin ja itämaiden ynnä muihin aiheisiin ja hahmoihin liittyviä viittauksia, ja muotoa ja tematiikkaa sävyttää myös geometria. Eeva-Liisa Manner luo infantiilin, absurdin ja groteskin maailman, missä arki ja fantasia kietoutuvat kummalliseksi kirjalliseksi todellisuudeksi. Se saattaa jäädä avautumatta, mutta toisaalta tekstit tuottavat älyllisiä oivalluksia, poikkeuksellisia kuvia sekä tunnetason elämyksiä.

Kävelymusiikkia sisältää 12 lyhyttä proosatekstiä vuodelta 1957. Edellisenä vuonna oli ilmestynyt Mannerin läpimurtoteos, suomalaisen modernin runouden klassikko Tämä matka. Kävelymusiikin proosa jatkaa runojen aineistoa: tematiikkaa, kuvastoa ja rytmiä.

Teoksessa soi klassinen musiikki. Se soi lauseissa, rakenteessa sekä tematiikassa. Sävellyslaji on polyfonia, kompositio kontrapunkti. Teos nimittäin jakaantuu neljään osaan, joiden tematiikka ja kuvat soivat itsenäisesti, mutta osat tukevat, muuntelevat tai laajentavat alkusoitossa esitettyä teemaa. Teosta hallitsee merkillisen kepeä ja lapsenomainen tunnelma siihen nähden, että tematiikka ulottuu syvällisiin filosofisiin ulottuvuuksiin. Temaattisena johdantona toimiva ’Preludi’ ilmaisee eristäytyneisyyden kokemuksen, josta alkaa matka yksinäisyyteen.

Mannerin koko tuotantoa leimaa yksinäisyyden tematiikka. ’Preludi’ alkaa sanoilla ”Olen vankina tornissa, joka avautuu taivaaseen.” Tornissa ei ole ovea, mutta kysymys onkin eristäytyneisyyden tornista, mistä ihminen aloittaa matkan kohti oman ja universumin olemuksen oivaltamista, taivaaseen, jolloin hän saavuttaa tasapainon ja rauhan itsensä ja maailman kanssa. Tuo torni on kuin Daidaloksen labyrintti. Kreikkalaisen mytologian Daidalos oli taiteilija ja keksijä, joka rakensi Minotauroksen labyrintin Kreetalle. Hän joutui oman keksintönsä uhriksi, mutta rakensi siivet ja vapautui. Onko Kävelymusiikkia allegoria paikkansa löytämisestä maailmassa?

Manner kirjoittaa, että hänen labyrintissään, mielen sokkeloissa, ei ole hirviöitä. ”Hirviöt ovat kuolleet muiden epäjumalien myötä.” Mannerin labyrintissa on kuitenkin ego, joka on hirviöistä hirvein. Oman todellisen olemuksensa löytäminen vaatii eristäytyneisyyttä, hiljaisuutta, joka on yksilön todellista olemusta häiritsevän egon vähentymistä, pienentymistä. ”Mitä kauemmin katson niitä [tähtiä], sitä pienemmäksi tulen, ja mitä pienemmäksi tulen, sitä vapaammaksi.”

Teosta leimaa ajan ja tilan pohdinta. Yksinäisyys on tila, joka vie normaalin ajan ja tilan kokemisen tuolle puolen. Äärettömyyteen, missä ”koen absoluuttisen ilon /…./ ajatuksen, joka on kokonaan pelkistetty, luku.” Taustalla lienee matemaatikko Pythagoraan oppi: kaikkien olioiden todellinen olemus on luku.

Matkalla yksinäisyyteen Manner kuvaa aikaa ja tilaa, jotka menetetään. Hän kuvaa menetyksen tuntemuksia, jotka liittyvät väistämättä yksinäisyyteen. Lapsuuden olotilassa eläimillä on keskeinen rooli ystävinä sekä turvallisuutta ja läheisyyttä tuovina kavereina. Yksinäisen pojan iloksi saapuu ystävä, kissa. Hyrrätyttö iloittelee kävelymusiikkia pieniä virtahepoja varten. Herra Hippopotamus osuu lymyilemään omituisine tapoineen ja ominaisuuksineen naisen luona. Hippopotamus on pieni tutkielma rakkaudesta ja sen menettämisestä, samoin novelli ’Aamulla kello viisi’. Rakkauden jälkeen jää yksinäisyys, kaipaus, pettymys.

Matkalla kaivellaan tunnetason kompostia, koetaan kaikenlaista ahdistusta, tarpeettomuutta ja tyhjyyttä sekä himoja ja pelkoja. Elämä on kuin aistit humalluttava karnevaali. Aistien nautinnoissa matkalainen saattaa ottaa itselleen vieraan minän, jolloin moraali menettää merkityksensä: ”Nyt minua ei tunne kukaan. Voin tehdä mitä tahdon.”

Matkalaisen on löydettävä yhteys menetettyyn lapsuuteen, jotta hän voi kavuta yksinäisyyden vuorelle. Mannerin matkalainen ratsastaa sinne sarvikuonolla, norsulla ja lohikäärmeellä sekä pohtii maailman rakennetta ja Pythagoraan hahmoa. Vuorella matkalainen kohtaa täyttymyksen: ”Menen siihen yksinäisyyteen missä minun ei tarvitse tuntea olevani yksin. Sanon sitä hiljaisuudeksi.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto