Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Nuoruuden ylistys

Esa Mäkijärvi, 10.6.2013
Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky 61 s., Poesia 2013

Erkka Filanderin (s. 1993) esikoisrunokokoelma Heräämisen valkea myrsky on ylistys nuoruudelle. Kyseessä on vahva näyttö lahjakkaalta nuorelta kirjoittajalta. Sen säkeet ovat saaneet vaikutteita romantiikan mestareilta John Keatsiltä ja Percy Bysshe Shelleyltä, ja Filander käsittelee heidän hengessään pelkäämättä isoja aiheita.

Heräämisen valkean myrskyn keskiössä ovat kuvallisuus ja yllättävät siirtymät. Maailman kokemisen ikiaikaisuuden yhdistäminen raikkaaseen nykyaikaiseen ilmaisuun on haastava tehtävä, josta Filander suoriutuu ikänsä nähden hämmästyttävän kypsällä tavalla. Jo ensimmäisissä säkeissä käytetään suuria sanoja: ”Heräämisen valkean myrskyn annoin kulkea ylitseni. / Otsan hetkittäin aurinkokello / on puhdas varjosta / ja nyt kaikki raunioni riisuutuvat, / sängyn kupoli vielä puolillaan unta. / Verhojen avoimen pihan annoin kulkea ylitseni. / Äkkiä talo pullollaan minua.” (s. 7)

Viaton vimma

Siekailemattomuus on nuorena kirjoitetun runouden heikkouksia ja vahvuuksia, jota vanhana useimmiten vältellään. Esikoisrunoilijat eivät pelkää kaiken paljastamista ja pyrkivät paljastamaan kaiken kerralla. Heräämisen valkeasta myrskystä tulee tässä suhteessa mieleen toinen uuden runouden runsaudensarvi, Janne Kortteisen tunnustuksellinen Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa.

Kortteisen kokoelmaa kutsuttiin Helsingin Sanomien kritiikissä viattomuuden vimmaiseksi manifestiksi. Kyseessä oli sekä kehu että haukku. Filanderin teos liittyy samaan avoimuuden koulukuntaan, vaikka kyseessä ei olekaan yhtä raadollinen kirja. Kahta valikoimaa voi kuitenkin nimittää säästelemättömän rehellisiksi. Niiden tekijät eivät häpeä tunnustaa rakastavansa ja vihaavansa maailmaa, olevansa sen olennaisia osia.

Säkeet ovat saaneet vaikutteita romantiikan mestareilta Keatsiltä ja Shelleyltä.

Toinen vertailukohta on Miki Liukkonen, jonka Valkoisissa runoissa ja Elisabetissa luotetaan Heräämisen valkean myrskyn tavoin rohkeisiin siirtymiin. Liukkonen ja Filander kirjoittavat tyylillä, joka on samanaikaisesti perinteen vaikuttama ja uusi. Tätä metodia noudattaessaan he tulevat luoneeksi elinvoimaisen ja tuoreen kielen.

Ekstaasin kartasto

Monet hallittuna vyörynä etenevän Heräämisen valkean myrskyn säkeet kertovat hurmoksesta, hurmioituneesta liikkeestä kohti olemassaolon perimmäistä totuutta. Havainnointi ja toimiminen nähdään valaistumisen saavuttamisen keinoina: ”Revi oksia puusta vain jos olet hurmoksessa / puet niitä / luet jumalan jälkeä / seuraat syntymisen sisältämää kasvua, / lihaksissa vieläkin hulmuavaa.” (s. 13)

Runojen puhuja haluaa sulautua luontoon tavalla, joka tuo mieleen 1800-lukulaisen yhteiskunnallisen kirjailijan Henry David Thoreaun transsendentalismin. Siinä korostettiin suhdetta ihmisen ja ympäristön välillä. Filander kirjoittaa samassa hengessä keväästä:

”Ruumis on ekstaasin kartasto, / pyrähdysten polut. Hengästyttävimmät välimatkat / täynnä murtuneita patoja. / Kantapäät syyhyävät ojien kukkia / ja valkoisia kallioita. Ne syttyvät / ja lomittuvat puutarhoiksi, vetävät minua syvemmälle paratiisiin / kuin sormea sormukseen, sadetta maakaivoon. / Varpaat kaivautuvat veteen omenapuun mekossa, / taivas on vain yksi ilme tuosta naurusta.” (s. 40)

Keats, Shelley ja muut romantikot kirjoittivat taiteilijan korvaamattomuudesta. He nostivat jalustalle yhtäältä yksilön kyvyn havannoida luonnollista maailmaa ja toisaalta hänen rohkeutensa elää omilla ehdoillaan. Filander käsittelee näiden asioiden lisäksi rakkautta, ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta, joten hänen ilmaisunsa on tässä suhteessa esikuviaan raikkaampaa. Heräämisen valkeaa myrskyä on sen kielellisen rikkauden takia lopulta vaikea työntää mihinkään tiettyyn lokeroon.

Vastasyntyneen tuoksu

Filanderin runojen runsaus johtaa toisinaan hiomattomuuteen, kuten tässä säkeessä: “Valuu nousevaa, hän on virnistys.” (s. 52) Heräämisen valkea myrsky on kaikesta päätellen huolellisesti kustannustoimitettu, mutta romanttista patsastelua olisi ollut hyvä karsia enemmän. Tällaisia teräviä kiteytyksiä joutuu joskus vaivaannuttavasti etsimään sivukaupalla jatkuvan vaahtoamisen seasta: ”Tuoksui vastasyntyneeltä kuin kallio sateen jälkeen.” (s. 57)

Heräämisen valkeasta myrskystä jää mieleen onni ja rauha.

Heräämisen valkeasta myrskystä jää ajoittaisesta tyhjän puhumisesta huolimatta mieleen onni ja rauha. Runojen puhuja tuntee syvää tyytyväisyyttä saadessaan kokea maailmaa. Viimeiset säkeet kuuluvat: ”Onneksi olen tässä / ja omenapuut kukkivat pihallani.” (s. 61)

Filander poukkoilee esikoiskokoelmassaan liikaa, mutta ilmaisun kehittyessä ja keskittyessä hän voi nousta maamme eturivin runoilijoiden joukkoon.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto