Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Miehistä taas, ja naisista

Päivi Koivisto, 17.11.2007
Esa Sariola: Valtakirja s., Otava 2007

Ikääntyvä mies saa kokea huumaavan rakkauden. Tavallisesti naisten kuvataan sekoavan rakkaudesta, jonka palossa he unohtavat kaiken muun. Esa Sariolan uutuudessa nainen ei ehdi piehtaroimaan tunteessaan. Ankarammin naista vaivaavat ongelmat töissä. Opportunistinen mies miettii, miten miellyttää naistaan ja välttyä itse hankaluuksilta.

Valkokaulustyön kriittinen kuvaus on hiipinyt 2000-luvulla suomalaisen kirjallisuuden aiheeksi. Arvostetut mieskirjailijamme ovat sen innostamina luoneet synkähköjä näkyjä: Hannu Raittila on osoitellut tunnollisen suomalaisen EU-virkamiehen painivan Sisyfoksen taakan alla ja toisaalta vihjannut muodikkaiden sisällöntuotanto-hankkeiden sisällöttömyydestä, Juha Seppälä taas on esittänyt it-kuplan nousun ja tuhon. Uusimpana tulokkaana on Tommi Melenderin romaani Kunnian mies, jossa rahan parissa häärijät joutuvat satiirin kohteeksi.

Se ei ole uutta, että kritisoidaan rahan valtaa ja sen vaikutusta herroihin. Uutta on se, että siistin sisätyön kuvaus puhuttelee myös konkretiallaan, ei vain symbolisena kuviona viittaamassa ylevämpään eksistentiaaliseen kysymykseen. Pelkkä työn kuvaus tuntuu ehkä arjessaan raatavalle ihmiselle liialliselta, siksi Sariolallakin romanssi on toinen puoli tarinaa. Samanlaisia kuviota voi lukea naisille suunnatusta nykyviihteestä, jossa naistenlehdistä tuttu jakkupukunainen tasapainoilee työnsä ja rakkautensa välillä. Mitä tämä rinnastus kertoo Sariolasta? Ainakin voin sanoa, että hän ei kytke työn kysymystä vain miehiin, kuten vanhasta tottumuksesta usein tehdään.

Kirjoittaessani tätä on Joensuussa käynnissä kirjallisuustapahtuma, jonka teemasanana on työ. Sanomalehti Karjalaisen artikkelissa Mikko Nortela siteeraa professori Risto Turusen esitystä. Turunen tulkitsee, että suomalaisessa nykykirjallisuudessa työ näyttäytyy ”elämän epävarmuuden lähteenä, hämmennystä herättävänä ja ihmisten omalle kuvalle vieraana nöyryytyksenä, jota tehdään ainoastaan rahan vuoksi”.

Näin ei ole Sariolan romaanissa, sillä rakastuneen Henrin naisystävä Salla on innostunut työstään. Ongelmana on hankala pomo, josta Salla haluaa Henrin auttavan hänet eroon. Salla tuntee, että hänen esinaisensa mitätöi kaiken, mitä hän tekee, ja yrittää vielä päälle mustamaalata häntä.

Visionäärinä pikkupomo pääsee vielä julistamaan yhtiön kokouksessa ajatuksiaan, jotka ovat uusliberalismia puhtaimmillaan. Yksilön ”eettinen velvollisuus” on ylittää omat rajansa työntekijänä. Joka vuosi poistetaan kymmenen tai kaksikymmentä prosenttia työntekijöistä tuloksesta riippumatta, ”koska se pitää muut valppaana”. Aina on niitä, jotka ovat muita tehottomampia, vaikka sinänsä hyviä työntekijöitä olisivatkin. Salla pelkää työpaikkansa puolesta.

Miehen kunnia

Sariolan romaani tuntui kovin todelta, kun muistelin, mitä olin kuullut erään konsulttiyhtiön henkilöstön kilpailuttamisesta. Satuin vielä Valtakirjan lukemisen lomassa kuulemaan ystävältäni tarinan hänen tuttavastaan, joka tuntui olevan aivan samassa tilanteessa kuin Valtakirjan Salla. Yhtä lailla tämä elävä ihminen etsi ratkaisua esimiehensä ahdistaessa mutta tuskinpa oli alkamassa niin häikäilemättömiin keinoihin kuin fiktiivinen työntekijä.

Salla nimittäin pyytää romaanin Henriä käyttämään oletettuja yhteyksiään alamaailmaan, jotta kurja pomo saataisiin pelästytettyä. Henri taas ei halua olla missään tekemisissä alamaailman kanssa, vaikka tunteekin väkivaltaa työnään toteuttavien miesten oudon vetovoiman.

Henri itse on hypännyt pois työyhteisöistä, ryhtynyt itsenäiseksi kääntäjäksi. Ennen sitä hän hääri kaverinsa kanssa toimistossa, joka markkinoi viihdetaiteilijoita mitä kummallisimmilla keinoilla. Tähden menestys oli suoraan verrannollinen toimiston tuloihin. Myytävä ihminen oli tavara, jolla oli arvoa vain vaihdon välineenä.

Työnsä ohessa Henri perusti perheen, rakastuikin vahvasti. Työ meni vaimon ohi, ehkä lapsienkin, vaikka Henri yrittää itseään puolustella. Työ oli nautintoa ja hauskanpitoa, kunnes huomaamattaan Henri jää sivuun yrityksensä kehityksestä. Toimistoa vetävä Timo, Henrin kaveri, alkaa havitella yhä isompia rahoja. Henriä alkaa pelottaa. Tästä seuraa välirikko, jota kirjassa keritään pala palalta auki muun tarinoinnin lomassa. Henrin ja Timon suhde on kipeä asia. Sariolan edellisten romaanien tavoin kyse on miehen kunniasta, joka miesten välisessä kilpailussa helposti naarmuuntuu.

Sariola on kirjoittanut useita romaaneja 1980-luvulta lähtien aina vuoteen 1994. Luota minuun -romaanin jälkeen hän piti romaanikirjailijana melkein kymmenen vuoden tauon, jonka jälkeen ilmestyi Miehelle kuuluu kaikki (2003). Sariolan varhaisemmasta tuotannosta on puhuttu osana niin sanottua pahan koulukuntaa, johon laskettiin useimmiten Annika Idström ja Eira Stenberg, joskus myös Olli Jalonen ja Christer Kihlman.

Yhteistä heille nähtiin olevan ihmisen pahuuden käsittely ilman moraalista aspektia, välinpitämättömyytenä toisia ihmisiä kohtaan. Luottamus, joka optimistien mukaan harsii yksilöt yhteisöksi, ei Sariolan maailmassa ole kovassa kurssissa. Valtakirjassakin vakuutellaan ja pyydellään luottamusta. Kannattaako kehenkään luottaa, kun ominaista ihmisille on myös valehtelu?

Sariolasta pahan koulukunnan jäsenen teki myös se, että hän on kuvannut väkivaltaa ja seksiä raadollisesti. Liinaleena Leiwo on tulkinnut Sariolan varhaisemman tuotannon yhteiskuntakriittiseksi siinä mielessä, että sen väkivaltaan ja seksiin turvautuvat miehet ovat karikatyyrejä uroksista, jotka taistelevat parhaan maskuliinisuuden suorittamisesta.

Miehelle kuuluu kaikki ja sen seuraajana Valtakirja jättävät väkivallanteot marginaalimiehille. Todellista valtaa on kyky pitää itsensä erossa kiusallisista tilanteista, joissa kädet saattaisivat likaantua. Hegemoninen asema maskuliinisuuden kentällä on yhä kipeä kysymys, mutta Sariolan uusissa romaaneissa omaa etua tavoittelevat myös naiset.

Parhaimmat mahdollisuudet naisilla on onnistua, jos he käyttävät miehiä hyväkseen. Näin on tehnyt Sallan ikävä esinainen. Naisista liittolaista etsivälle miehelle taas käy romaanissa Miehelle kuuluu kaikki huonosti: tosi mies luottaa vain hyviin veljiin. Valtakirjassa aikaisemmin toisilta miehiltä tukea etsinyt Henri yrittää vanhempana pysyä erossa kaikista juonitteluista mutta päätyy kuitenkin osaksi niitä.

Miehen monologi

Muodoltaan Valtakirja on monologi, Henrin sisäistä puhetta alusta loppuun. Pohdintansa sisällä Henri käy keskusteluja muun muassa Sallan ja poikansa kanssa, mutta koko kertomus on yhden subjektiivisen kertojan vallassa. Kertoja miettii valehtelemista vähän väliä; näkee sen omaksi ongelmakseen ja helpotuksekseen.

Valkoisella valheella moni asia muuttuu mutkattomaksi. Tämän perusteella Henriin ei ehkä kannata täysin luottaa. Tarinassa jää osin epäselväksi, miten tarkalleen kävi Henrin lähteminen entisestä firmastaan. Jotain on jäänyt Henrin yhtiökumppanille hampaankoloon, kun tämä käy näennäiseni välinpitämättömästi jututtamassa Henriä. Ja millainen isä Henri lopulta onkaan ollut? Pojalle ei ole käynyt kovin hyvin, ja tytöstä on tullut tapettiin sekoittuva vastuunkantaja. Puolustuksia ja parhain päin muotoiltuja selityksiä Henri osaa keksiä.

Tähän arvosteluun taisi tarttua hippunen Sariolan romaanin tyyliä: jaarittelua, kiemurointia ja monenlaista sivupolkua. Alussa romaanin lukeminen oli työlästä, samaan tapaan kuin olen kärsinyt Jussi Kylätaskun tarinointia lukiessani. Kun Henrin tyyliin tottui, kun häneen tutustui, alkoi naurattaa. Taas tehdään jonkinlaista karikatyyriä suomalaisesta miehestä, joka ei enää ole suoran toiminnan sankari.

Eivät naisetkaan välty ironialta, mutta heitä kuvataan miehen kummastelevan välimatkan takaa. On myös pakko ihailla Sariolan taitoa kuvata ihmisiä touhuissaan, oli sitten kyseessä hermoheikko entinen aviomies tai rakastetun yksivuotias vauva. Miten voi parissa virkkeessä ehtiä ilmaista olennaisen!

Silti Miehelle kuuluu kaikki -romaanin jälkeen Valtakirja jää minun asteikollani kakkoseksi. Ehkä kyse on siitä, että sympaattisuudestaan huolimatta Henrin tarina ei riitä kertomuksen kantajaksi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto