Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Euroopan kasvatti Intian maisemissa

Kari Kemppainen, 25.10.2001
Evald Flisar: Tietäjän oppipoika (Carovnikov vajenec, 1986) s., Basam Books 2001 Kääntäjä(t): Kari Klemelä

Evald Flisarin (s. 1945) omiin kokemuksiin perustuva Tietäjän oppipoika kuvaa kaoottista, karua ja irvokastakin matkaa intialaisen viisauden alkulähteille. Slovenialaisen kirjailijan kokemukset Himalajan maisemissa eivät ole yleviä eivätkä jaloja, ja matka kohti oivallusta on ennen kaikkea fyysinen koettelemus.

Tietäjän oppipoika on kertomus eurooppalaisen kulttuurin kasvatista, joka luulee tietävänsä, kuinka itämaista viisautta on etsittävä. Kertoja on idioottimaisuudessaan vastenmielinen diiva, ja tämä ominaisuus uhkaa koitua koko kirjan kohtaloksi: päähenkilön tavoin kirjakin tuntuu aluksi teennäiseltä ja vastenmieliseltä.

Mutta tarinan edetessä lukija kokee oivalluksen: näinhän tämä kehitystarina täytyy kuvata, ja vastenmielisen henkilön on tunnuttava idiootilta, jotta tarina saavuttaisi tarkoituksensa. Kirjan perusidea siis toimii.

Löytäessään Intiasta itselleen opettajan päähenkilö on innoissaan ja haltioissaan: ”Minut täytti vavahduttava onnentunne, joka muutti kaiken paremmaksi: olin maailman kauneimmassa maassa, olin hyvin viisaan miehen seurassa, elin mitä mielenkiintoisinta aikaa ja olin jo aivan tiedostamisen ja valon kynnyksellä.”

Tiedostamisen ja valon kynnys osoittautuu kuitenkin odotettua korkeammaksi, ja oppilaan suhde viisaaseen mieheen saa jatkossa sadomasokistisiakin piirteitä. Opettajan periaate tuntuu olevan, että kärsimys jalostaa ja että kivusta kasvaa onni.

Päähenkilön kamppailu oman egonsa taltuttamiseksi tuntuu hyvin yksilökeskeiseltä oman hyvinvoinnin ja nautinnon tavoittelulta. Pääpaino siirtyy kirjassa hyvin usein fyysisten ja henkisten poikkeuskokemusten kuvaamiseen.

Päähenkilö asettaa itsensä tavallisen turistin yläpuolelle, vaikka hän arveleekin kotiin Eurooppaan palattuaan sopeutuvansa jälleen työelämän vaatimuksiin ja arjen rytmiin, ja että Intian kokemukset haalistuvat tavanomaisiksi henkisiksi matkamuistoiksi.

Lukuisten muiden Intiaan lähtijöiden tavoin Flisar pyrkii tekemään elämästään elämisen arvoista ja hankkimaan ikimuistoisia kokemuksia. Hänen tavoitteenaan on oman elämän hallinta ja tasapaino arjen kanssa siten, että jokapäiväiset rutiinit eivät kuljettaisi häntä päivästä toiseen tahdottoman uhrin tavoin.

Ratkaisu ongelmaan löytyy ”tantrasta”. Intialaisen oppimestarin sanoin: ”Tantamestarina olet taistelija, joka on joka hetki valmis kaikkeen vaikka ei odota yhtään mitään. Reagoit haasteeseen sen vaatimalla tavalla. Tiedät, ettet voi kääntää selkääsi taistelukentälle. Täällä (Intiassa) et voi olla tantrikko. Tämä ei ole sinun taistelukenttäsi. Sinulle tämä on pelkkää eksotiikkaa. Tantra on taito elää jokapäiväistä elämää. Kun palaat kotiisi, siellä voit olla tantrikko. Täällä voit vain katsella ja oppia.”

Viisauden saavuttamisessa on loppujen lopuksi kyse vain näkökulman vaihtamisesta, ja kun järki ja sielu ovat ihmisessä tasapainossa, ihminen on terve. Niin kauan kuin kaikki on näin yksinkertaista, kirjailijan pohdiskelut ovat nerokkaita ja antavat lukijalle aineksia omiin oivalluksiin ja itseanalyysiin.

Tietäjän oppipoika ei ole sadunomainen matka intialaisen mystiikan alkulähteille vaan ajoittain hyvinkin puuduttava sukellus yhden länsimaisen turistin henkilökohtaisiin kokemuksiin. Kirja ei kerro lumoavista nähtävyyksistä tai paikallisesta elämäntavasta; se kertoo matkasta kohti oivallusta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto