Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Runoja maailmantuskasta ja paheksutusta rakkaudesta

Amira Al Bayaty, 2.12.2004
Georg Trakl: Sielun öinen siivenisku s., WSOY 2004 Kääntäjä(t): Jukka Koskelainen

Itävaltalaisen runoilijan Georg Traklin (1887-1914) elämästä puuttui paitsi elinvuosia myös todellista, kestävää onnea. Keskiluokkaisen kauppiasperheen lapsena Georgin ja hänen kuuden sisarensa kasvatus jäi ranskalaisen kotiopettajan vastuulle. Traklin varsinaiset vaikeudet alkoivat teini-iässä. Ensimmäiseksi hän joutui uusimaan lukion neljännen luokan. Kokemuksen nöyryyttämä poika alkoi vetäytyä entistä enemmän omiin oloihinsa.

Masennuskaudet löivät leimansa Traklin elämään jo varhaisista nuoruusvuosista lähtien. Hän alkoi etsiä lohtua ensin viinipullosta mutta myöhemmin myös vahvemmista huumausaineista. Nuorukaisen käytösongelmissa olikin syytä kerrakseen koulun lopulliseen keskeyttämiseen vuonna 1905. Samana vuonna Trakl aloitti apteekkarin ammattiin tähtäävät opinnot – tässä työssä hän pääsi käsiksi huumaaviin aineisiin, jotka koituivat lopulta hänen kohtalokseen. Näihin aikoihin, kuudentoista ikäisenä, Trakl alkoi myös kirjoittaa ensimmäisiä runojaan. Hänen varhaiseen tuotantoonsa kuuluu runojen ohella myös jokunen näytelmä sekä lyhytproosaa. Maineensa Trakl loi kuitenkin kirjoittamalla runoja, jotka ennättivät herättää jonkin verran kiinnostusta jo hänen elinaikanaan. Merkittävimmän huomion Traklin tuotanto sai kuitenkin vasta runoilijan kuoleman jälkeen.

Trakl yhdistetään pääasiallisesti ekspressionisteihin. Saksankielisessä kirjallisuudessa ekspressionismia edustivat eräät vuosien 1910-1925 välillä kirjoittaneet runoilijat, jotka kuvasivat voimakkain sävyin vuosisadan alun teollistuvan yhteiskunnan ja sodan enteilyn tunnelmia. Ekspressionistinen runous kuvasi inhimillisen kokemuksen rajoja aina hurmioitumisen tunteeseen asti. Suomentaja Jukka Koskelainen toteaa johdannossaan Traklin edustavan kuitenkin paremmin romantiikan ajan runoutta. Valistusajan järkiperäisyyden kontrastiksi noussut tunneperäisyyttä painottava romantiikka pyrki vastakohtaisuuksien yhdistämiseen. Romantiikka korosti mm. voimakasta ykseyttä luonnon kanssa sekä henkisyyttä, jopa eräänlaista demonisuutta. Traklin tärkeimpiä esikuvia olivatkin merkittävät varhaisromantikot Novalis ja Hölderlin.

Sinisen hämärän hetkiä

Traklin runoissa luonto on keskeisellä sijalla. Tietyt elementit, kuten seljapensaat, rastaat ja hyasintit, esiintyvät useasti siinä missä keskieurooppalaiset unikot ja kastanjapuutkin. Traklin säkeissä luonnossa vallitsee usein hämärän hetki, tuokio juuri ennen pimeän tuloa. Hänen kuvaamansa luonto ei kuitenkaan ole yksinomaan kauneuden ja hyvän edustaja vaan näyttäytyy enimmäkseen synkkänä paikkana, syksyisen maatumisen ja rappeutumisen tyyssijana. Runot kuvaavatkin usein joko kesän taittumista syksyksi tai talven jo hiljentämää maisemaa, jossa päällisin puolin seesteisen kuvan voi rikkoa hätkähdyttäväkin ilmaus. Traklin runot eivät tästä huolimatta ole kauhutarinoita Edgar Allan Poen tyyliin vaan paremminkin haikeita, tummansävyisiä huokauksia ahdistavien huolten alla: ”syksyisten tähtien alla väristen / kumartaa pää vuosi vuodelta syvempään”. 1900-luvun alun runoilijoille ominainen maailmantuskan kuvaaminen näkyy selvästi Traklinkin runoissa.

Traklin runoissa on toki auvoisempiakin kuvia. Monessa runossaan Trakl käsittelee lapsuutta, jonka hän kuvaa puhtaana ja tyynenä, joskin kadotettuna aikana. Runossa ”Lapsuus” runon henkilö katselee tuttua maisemaa ja muistelee lapsuutensa aikaa. Nyt häntä ympäröi syksyn kuihduttama hiljainen miljöö, jossa kuuluu vain mustarastaan vaimea valitus. Tutut maamerkit, entiset polut ja hylätyt hautausmaat, saavat hänet surulliseksi. Runon viimeinen säe sisältää kuitenkin ajatuksen jostakin paremmasta. Se ikään kuin julistaa, että kaikki toivo ei ole mennyttä: ”mutta joskus sielu kirkastuu, / kun se ajattelee iloisia ihmisiä, tummankultaisia kevätpäiviä”.

Romantiikan runouden tärkein vertauskuva, kaipuuta kuvastava sininen kukka, esiintyy myös Traklin runokokoelmassa. Sininen on muutenkin vahvasti läsnä hänen runoissaan. Traklille voivat niin kasvot, lähde kuin hirvikin näyttäytyä sinisessä sävyssä. Eräs kokoelman kauneimmista runoista ”Rauha ja hiljaisuus” antaa siniselle kukalle lähes ylimaallisen ulottuvuuden: ”Mutta aina koskettaa katsovaa lintujen / musta lento, sinisten kukkien pyhyys, / läheinen hiljaisuus ajattelee unohtunutta ja sammuneita enkeleitä.”

Romantiikan ajan runoudessa kaivattiin usein johonkin korkeampaan, vapauttavaan olotilaan. Yö esiintyi kuoleman vertauksena, vastakohtana päivän kahlitsevalle säännönmukaisuudelle. Traklin runoille ominainen mystinen tunnelma ja unenomaiset kuvat korostavat hänen yhteenkuuluvuuttaan varhaisromantiikan runouteen. Toisaalta viittaukset tuonpuoleiseen kertovat epäilemättä myös masentuneen runoilijan todellisesta toiveesta tuskan loppuun saattamiseksi. Runoilijan elämäkerran valossa olisi voinut kuvitella näiden vapaamittaisten runojen olevan sävyltään levottomampia. Useimmista synkkiäkin kuvista huokuu kuitenkin eräänlainen syvä rauha, ikään kuin hiljaisuus. Ei olisikaan yhtään hullumpi ajatus rauhoittua toisinaan tunniksi pariksi kokoelman pariin. Tämä saattaa olla tarpeellistakin, sillä Traklin runot ovat omintakeisine kielikuvineen lukijalleen haastavia.

Runoilijan sopimaton rakkaus

Georg Traklin traagista elämää mutkisti entisestään hänen suhteensa perheen kuopukseen, viisi vuotta nuorempaan Grete-siskoon. Sisaruksilla oli paljon yhteistä niin luonteissa kuin ajattelussa, minkä vuoksi he viettivät myös paljon aikaa keskenään. Gretestä tuli veljelleen lähes pakkomielle, ja sisko jäikin Traklin elämän ainoaksi rakkaudeksi. Vaikka Trakl ei kirjoittanut varsinaisesti rakkausrunoja, sisaren läsnäolon ja merkityksen voi havaita osassa hänen runojaan.

Huolimatta ristiriitaisesta persoonastaan Trakl on lunastanut paikkansa yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä itävaltalaisrunoilijoista. Kokoelma Sielun öinen siivenisku ilmestyi lähes päivälleen 90 vuotta Traklin kuoleman jälkeen. Suomentaja Jukka Koskelainen on tavoittanut sen, mitä runoilija on teksteissään halunnut kuvata. Alkuperäistekstien tunnelma toistuu käännöksessä, joka esittelee aiemmin suomentamattomien runojen välityksellä vuosien takaisia, mutta sävähdyttävällä tavalla ajankohtaisia tunnelmia. Jotain nykyajankin kuvaamiseen soveltuvaa koettiin myös viime vuosisadan alussa, kun elämänrytmi muuttui teollistumisen myötä alati hektisemmäksi tekniikan noustessa korvaamattomaksi palvonnan kohteeksi. Vaikka alakulo ja kuolema värittävätkin pääosin Georg Traklin runoja, ne myös herättävät lukijan pohtimaan sitä, mikä viime kädessä on olennaisinta: ”Rakkaus; kun lumi suli mustissa nurkissa, / sininen vire tarttui hilpeästi vanhaan seljaan, / pähkinäpuun varjoholviin; / ja lapselle ilmestyi vaiti hänen rusottava enkelinsä.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto