Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Käännöskritiikki: Ei koskaan enää unohdusta

Anne Maarit Mäkelä, 30.4.2006
Günter Grass: Ravunkäyntiä (Im Krebsgang ) s., Tammi 2002 Kääntäjä(t): Oili Suominen

”Historia, tai tarkemmin sanoen meidän kokoon keittämämme historia, on kuin tukkeutunut vessanpönttö. Me vedämme vessan yhä uudestaan, mutta paska nousee aina pintaan.”

Tähän huomautukseen päätyy Oili Suomisen suomentaman Ravunkäyntiä (Im Krebsgang) -teoksen päähenkilö ja kertoja, keskinkertainen toimittaja Paul Pokriefke. Paulin tehtävänä on tutkia ja raportoida historian kenties suurimmasta laivaonnettomuudesta, saksalaisen risteilyalus Wilhelm Gustloffin upottamisesta 30. tammikuuta 1945. Sukeltaessaan yhä syvemmälle menneisyyden syövereihin Paulille paljastuu, että lonkerot ulottuvat aina nykypäivään ja omaan lähipiiriin asti.

Wilhelm Gustloff oli uljas Kraft durch Freude -alus (Voimaa ilosta), jolla Kolmannen valtakunnan kansalaiset, tuloihin ja asemaan katsomatta, pääsivät lomamatkoille Norjan vuonoille. Sodan aikana alus toimi sairaalalaivana. Viimeisellä matkallaan se kuljetti lähinnä haavoittuneita, hoitajia ja tuhansia pakolaisia. Gustloffin upotuksesta on pitkään vaiettu monestakin syystä. Länsi-Saksa vaikeni, sillä sitä velvoitti natsi-Saksan rikosten moraalinen vastuu. Itä-Saksa vaikeni, sillä neuvostosukellusvene S-13 torpedoi natsimarttyyrin nimeä kantavan aluksen juuri kansallissosialismin valtaannousun kahdentenatoista vuosipäivänä. Lisäksi suuri osa aluksen tuolloisista matkustajista oli pakomatkalla olleita siviilejä.

Günter Grassin mestarillinen kerronta punoo yhteen niin menneisyyden kuin nykyisyydenkin. Teoksen päähenkilö pitelee käsissään viittä eri johtolankaa ja etenee niiden mukaan ajassa ”vinosti sivuttain, vähän rapujen tapaan, jotka ovat muka kulkevinaan takaperin vaikka siirtyvätkin sivusuuntaan ja itse asiassa etenevät aika nopeasti”. Nerokkaasti Grass nivoo yhteen eri aikatasoilla liikkuvat johtolangat.

Lisäksi hän onnistuu punomaan kertomukseensa kolmesta aiemmasta kirjastaan, eli Danzig-trilogiasta (Kissa ja hiiri, Koiranvuosia, Rottarouva) tutun hahmon, Tulla Pokriefken. Grassin ikätoveri Tulla on pelastunut Gustloffilta, ja hänet pelastaneessa torpedoveneessä Tulla synnyttää pojan, Paulin. Vielä Koiranvuosissa nuorena ja luisevana tytönhupakkona esiintynyt Tulla on Ravunkäynnissä ehtinyt jo isoäidin ikään, mutta omapäisyys ei ole hänestä karissut tippaakaan iän myötä.

Grassin punomat säikeet kietoutuvat toisiinsa vaietun laivaonnettomuuden ja sen upottamisen kirotun päivämäärän ympärille. Näin muodostuu puhutteleva tarina, joka käsittelee Saksan historian kiperiä teemoja: siviilien karkotusta idästä sekä sodan käyneen ja sen jälkeisen sukupolven välistä lähes ylitsepääsemätöntä kuilua. Nyky-Saksan ongelmista nousee esille niin ikään vaikea aihe, uusnatsismi.

Ilmestyttyään teos nostatti Saksassa kiivaan keskustelun ja jakoi lukijat lähinnä kahteen leiriin: teosta joko ylistettiin maasta taivaisiin tai se teilattiin kirjallisesti täysin kelvottomaksi. Näin on käynyt Grassin teoksille ennenkin. Kirjailijan koko tuotanto pureutuu kiperästi Saksaan ja sen historiaan, eikä Grass muutenkaan juuri säästele sanojaan ottaessaan kantaa politiikan kuumiin kysymyksiin.

Uusnatsismi ja saksalaisten siviilien kärsimykset sotarikosten uhreina ovat Saksassa arkoja aiheita, ja tätä voi olla joskus vaikea käsittää. Voittajien sotarikokset ja Saksan esittäminen myös uhrina ovat kuitenkin vaikeita aiheita, ja on hyvä, että niistä keskustellaan. Vuonna 2003 ilmestynyt Elina Sanan tutkimus Luovutetut (WSOY) osoittaa, että Suomenkin menneisyydestä löytyy selvitettävää.

Ravunkäyntiä täydentää oivallisesti Grassin eläinfarmia, johon jo entuudestaan kuuluvat kissa, hiiri, koira, rotta ja vieläpä kellosammakkokin.

Kääntäjät kirjailijan parhaita lukijoita

Grassin tuotantoa on moniin muihin nobelisteihin verrattuna suomennettu runsaasti. Hänen 15 proosateoksestaan on suomennettu 14; näistä 11 on Oili Suomisen käsialaa. Grassin tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu epäilemättä vuonna 1959 ilmestynyt Die Blechtrommel (Peltirumpu, WSOY, 1961, suom. Aarno Peromies), jossa natsiajan kauhujen keskelle syntynyt poika kieltäytyy kasvamasta ja rummuttaa taustan historian irvokkaille käänteille.

Oili Suominen on kääntänyt Grassia aina vuonna 1977 ilmestyneestä romaanista Der Butt (Kampela, 1979) asti. Työstään Suominen on palkittu useasti. Valtion kääntäjäpalkinnon hän on saanut jo neljä kertaa, vuosina 1976, 1980, 1988 sekä viimeksi vuonna 2002 W. G. Sebaldin teoksesta Austerlitz (Tammi, 2002). J. A. Hollon palkinnon hän sai 1993 ja valtion 15-vuotisen apurahan 1990.

Grassin kääntäjät joutuvat työssään yleensä koville, mutta Grass on myös ainutlaatuisen kiinnostunut kääntäjistään. Hän on itse sanonut, että hänen kääntäjänsä ovat hänen parhaat lukijansa. Kirjailija ei tahdo jättää kääntäjiään yksin luku- ja käännösurakkansa kanssa kuten useimmat kollegansa vaan ottaa työhön itse aktiivisesti osaa järjestämällä kääntäjilleen käännösseminaarin aina uuden teoksensa ilmestyttyä. Näitä seminaareja Grass on järjestänyt aina vuodesta 1977 lähtien. Grassin teosten ulkomaiset kustantajat joutuvat käännösoikeudet ostaessaan sitoutumaan siihen, että ne lähettävät kääntäjän seminaariin ja maksavat matkat. Oleskelun maksaa saksalainen kustantaja. Seminaarissa kääntäjät pääsevät keskustelemaan uuden teoksen ongelmallisista kohdista itse kirjailijan kanssa ja pohtimaan yhdessä mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Grassin kääntäjiltä vaaditaan todellista luovuutta, sillä yleensä kirjailijan käyttämä monimerkityksinen kieli ja koko kielen rajoja rikkova tyyli asettavat kovan pähkinän kääntäjän purtavaksi. Grass esimerkiksi kirjoittaa yhteen pitkiä sanarimpsuja, kuten ”seitsemäntenätuhantenajaniinjaniinmonentena” (s. 24), ”Siebentausendsoundsovielte” (s. 22) tai luo aivan uusia sanarakennelmia, kuten hänen jo aiemmissa teoksissaan käyttämänsä ”menneisnykytulevaisuus”, ”Vergegenkunft”. Joitakin Grassille tyypillisiä tyylipiirteitä, kuten sitä, että jonkun henkilön puheesta puuttuvat kokonaan saksan kielen artikkelit, on täysin mahdotonta toistaa suomen kielellä. Grass käyttää mestarillisesti parodiaa teostensa tyylikeinona, ja siteeraajanakin hän on todellinen virtuoosi. Esimerkiksi Suomisen suomentamassa romaanissa Koiranvuosia (Tammi, 1985 ja 1964) purevan parodian kohteeksi joutuu filosofi Martin Heideggerin epäkieli:

”Koiranolo, se on – että se on – se on minulle sitä että olevainen koira on heitetty omaan olemassaoloonsa, nimittäin niin että sen maailmassa-oleminen on sen koiran-olemassaoloa, olkoonpa olemassaoloa sitten verstaanpiha taikka Johtajan päämaja, ja samaten kaikesta vulgaarista ajasta riippumatta; sillä tuleva koiranolo ei ole myöhempää kuin olleisuuden koiran-olemassaolo eikä se puolestaan ole aiempaa kuin koiran-nykyisyyteen ulottuva-olo.” (s. 325)

Pehmeä rapu kääntäjän purtavaksi

Ravunkäyntiä on tyypillistä Grassia aiheensa puolesta, mutta kirjailijan ilmaisua voisi tässä teoksessa luonnehti jopa helpoksi hänen aiempiin romaaneihinsa verrattuna. Lauseet ovat hieman lyhentyneet, mutta perusgrassilaiseen tapaan tekstin tyylitasot voivat usein vaihtua jopa kesken lauseen: etäisen ironista huomautusta seuraa asiallinen reportaasityyli, sosiologikielestä siirrytään Tullan vahvaan danzigilaismurteeseen, jota taas saattaa seurata hänen hyvän ystävänsä Jennyn vanhanaikainen huoliteltu kieli. Tullan mielestä hänen poikansa velvollisuus lehtimiehenä ja etenkin uppoamisesta pelastuneena on julkisesti kertoa Gustloffin kohtalosta. Näinkin erilaisella tyylillä Tulla ja Jenny, jotka molemmat ovat kotoisin Danzigista, puhuttelevat Paulia samasta asiasta:

Tulla:
”Sen sää oot meille velkaa, kerta selvisit hengissä. Mää kerron sulle joskus siittä kaikesta, prikullensa, ja sää sitte kirjotat ylös…” (s. 34)
”Biste ons schuldig als glicklich Ieberlebender. Werd ech dir aines Tages erzählen, klitzeklain, ond denn schreibste auf…” (s. 31)

Jenny:
”Rakas ystävättäreni Tulla odottaa sinulta yhä suuria. Hän pyytää muistuttamaan, että on sinun pojanvelvollisuutesi kertoa vihdoinkin koko maailmalle…” (s. 35)

”Meine liebe Freundin Tulla setzt immer noch große Erwartungen in dich. Sie läßt dir sagen, daß es deine Sohnespflicht bleibt, endlich aller Welt zu berichten…” (s. 31-32)

Suominen ansaitsee kiitokset elävästä ja onnistuneesta käännöksestä. Erityisen ennakkoluulottomasti hän on tarttunut Tulla Pokriefken vahvaan murteeseen ja luonut siitä suomen kielelle Tullan kipakkaan luonteeseen täydellisesti istuvan puhetyylin. Omapäisen Tullan kasvoille suomentaja loihtii onnistuneesti ”eiooketäänkotona-ilmeen (”Binnichtzuhausegesicht”), kun Tulla ei enää tahdo keskustella jostakin aiheesta.

Suomentajan kehittämä puhetyyli on onnistunut siitäkin syystä, että se ei vastaa täysin mitään olemassa olevaa suomen murretta. Minkä tahansa vieraskielisen murteen suomentaminen vaatii taitoa ja harkintaa, sillä tiettyä murretta puhuvaan ihmiseen liitetään helposti myös tiettyjä ominaisuuksia. Jos Tullan danzigilaismurteen siis kääntäisi vaikkapa Savon murretta vastaavaksi, liittäisi suomalainen lukija heti Tullaan myös tiettyjä ominaisuuksia, joita pidämme tyypillisinä savolaisille. Murteen kääntämisessä kääntäjä voi turvautua sellaiseenkin ratkaisuun, että jättää puheesta murteen kokonaan pois eli suomentaa puheen yleispuhekielelle. Tämä ratkaisu on kuitenkin usein huono, ja esimerkiksi Tullan tapauksessa suomalainen lukija saisi hänestä hyvinkin silotellun kuvan, jos hänen murteellista puhettaan ei olisi välitetty.

Grassin teokset pohjaavat todellisiin historiallisiin tapahtumiin, ja niissä esiintyy henkilöitä, joiden esikuvat ovat todellisessa elämässä. On kuitenkin syytä muistaa, että teokset eivät ole dokumentoitua historiankirjoitusta vaan ennen kaikkea kaunokirjallisia, fiktiivisiä teoksia. Ravunkäynnissä on mm. sotahistoriallisesti virheellinen tieto. Grass nimittäin kirjoittaa Turun satamassa sijainneesta Neuvostoliiton ”Smolnyi-tukikohdasta” (Stützpunkt Smolny im finnischen Hafen Turku), vaikka todellisuudessa Smolnyi oli yksi neljästä tukialuksesta, jotka Neuvostoliitto toi Suomeen syksyllä 1944. Grass tekee yleensä tarkkaa taustatyötä historiallisen oikeellisuuden saavuttamiseksi, mutta tässä hänen tietonsa Suomen osalta ovat jääneet hieman vaillinaisiksi. Suominen on kuitenkin lukenut Grassinsa tarkkaan ja korvannut suomennoksessaan tukikohdan tukialuksella. Näin käännöksen historialliset faktat ovat suomalaisesta näkökulmasta hyväksyttävämpiä kuin alkuteoksessa. Kirjan loppuun Suominen on lisännyt kääntäjän huomautuksen, jossa hän kertoo tekemästään muutoksesta.

Pontikan keitto ei myöskään ole ollut Grassille aivan tuttua puuhaa, ja tässäkin kohdassa Suominen on tuonut asiaa lähemmäs suomalaista todellisuutta. Grassin tietojen mukaan pontikka on suomalaista, perunoista tislattua viinaa:

“Es heißt, Pontikka, ein finnischer, aus Kartoffeln destillierter Schnaps, habe ihn aus dem Lot und um jegliche Erinnerung gebracht.“ (s. 112)

Kirjailijan käsitys on sinänsä aivan oikein, mutta pontikan raaka-aineena voidaan toki käyttää perunan lisäksi marjoja tai jopa jäkälää, ja perinteisesti sen perusraaka-aineena on ollut vilja. Suomennoksessa asia on esitetty näin:

”Kerrotaan, että pontikka, kotipolttoinen suomalainen viina, oli vienyt häneltä tolkun ja muistin.” (s. 127)

Historiallinen fiktio vaatii kääntäjältä laajaa tietoa historiasta, mutta se vaatii myös historiankirjoituksen ja fiktion erottamista toisistaan. Edellä kuvatun kaltaisissa tapauksissa kääntäjä joutuu tarkkaan pohtimaan, kummalle hän on uskollisempi: kirjailijan luomalle fiktiolle vai historiallisille faktoille. Tähän liittyy myös pohdinta siitä, vääristeleekö tai venyttääkö kirjailija tarkoituksellisesti totuutta vai onko kyseessä todella vain inhimillinen virhe taustatiedoissa, erehdys.

Saksan historia ei ole vain Saksan historiaa, vaan koko Euroopan historiaa, ja siksi tämän teoksen kääntäminen myös suomalaiselle lukijakunnalle on tarpeellista. Menneisyyden kauhuja ei ole syytä unohtaa, sillä ne voivat jälleen pulpahtaa pinnalle kuin tukkeutuneen vessanpöntön sisältö:

”Das hört nicht auf. Nie hört das auf.” (s. 215)
”Se ei lopu. Se ei koskaan lopu.” (s. 248)

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto