Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Herkkyyden, rajuuden ja ironian taitava kokonaisuus

Niina Hakalahti, 14.9.2002
Hannu Kankaanpää: Yksi toista. Runoja s., Enostone 2002

Hannu Kankaanpään yhdestoista runoteos kertoo runoilijan olevan hyvässä vireessä. Yksi toista on kokeneen runon ammattilaisen jälkeä, onhan Kankaanpää pitkän linjan runoilija, nykyrunoutemme etulinjan miehiä, jonka esikoisteos jo hyväksi todettiin mm. J. H. Erkon palkinnolla.

Ehkä keskeisin kokoelmasta esiin nouseva teema on vanhemmuus – sekä suhde vanhempiin että omaan lapseen. Sävyt vaihtelevat hyvin rajusta hyvin herkkään. Rajuutta edustaa ’Julkaisematon’, joka on yhtä aikaa lakoninen ja jännitteinen runo eräänlaisesta äitihirviöstä. Runon luettelonomaisuus tehostaa sisällön vaikutusta. ’Julkaisematon’ muistuttaa muodoltaan Hal Sirowitzin äiti-runoja kokoelmasta Äiti sanoi. Sisällöltään runo tuo mieleeni Heikki Niskan runon ’Kuorsaaja’ kokoelmasta Sataa lapsuuteen. Taitaisivat sekä Kankaanpään että Niskan runot jäädä äitienpäiväksi koottavan antologian ulkopuolelle.

Kauheudestaan huolimatta äiti saa kokoelmassa myös ymmärrystä. Runossa ’Sarvivuori’ äidin ääni kuuluu ja tavallaan selittää pahoja tekoja ja äiti-poika -suhteen kompleksisuutta:

’En minä usein jaksanut/
enkä minä aina lyönyt/
varsinkaan sinua, Hannu/
kun olit niin pehmyt avuton/
naama kuin paviaanin pylly/
sadan maitoruven raastama/
kunnes kovenitkin piikiksi/
joka sydämeeni tökättiin/
pedon kynsien ikuinen/
kirvellys’—/

Lapsi on Kankaanpään runoissa kolmivuotias keisari, loputon kyselijä, tilaa ja hermoja vievä ihme, jonka nukahdettua voi telkkarin loimussa tapahtua aikuisten asioita. Jokainen vanhempi tunnistaa Kankaanpään kuvaamat tilanteet ja tunnelmat. Herkkyydessään ne muistuttavat jollakin tapaa Riina Katajavuoren Koko tarina -kokoelman vanhemmuusaiheisia runoja. Itse asiassa Yksi toista -kokoelmasta olisin mielelläni lukenut muutaman vanhemmuus-runon lisääkin.

Runossa ’Vorwärts’ Kankaanpää kirjoittaa lapsen näkökulmasta:

Juho vie isän päiväkotiin/
ja lähtee hissillä töihin./
Siellä Juho kirjoittaa/
auton joka on oikea./
Illalla ajetaan kaupparalliin/
ostamaan suolakurkkua./

Joskus koko runon teema voi rakentua lapsen kysymysten kautta kuten runossa ’Tänään kotona’.

Herkän ja rajun lisäksi sävygalleriassa kuuluu usein myös ironia, runo saattaa alkaa vaikkapa itseironisesti: ’Minäkö leppynyt? Kissanviikset / ja villakoira korvia raapimaan!’ Runo ’Selvitysmies’ on hyvin ajankohtainen yhteiskunnallinen satiiri. Loppusäkeet ovat taattua Kankaanpäätä, tehokasta verbaalista tykitystä:

’Niin se sanoi, sitä mieltä se oli/
omasta mielestään.’/

Hannu Kankaanpää osaa yksityisen yleistämisen. Jopa etunimien käyttö toimii eikä pienennä runoa, kuten vaarana olisi. Kokoelman päättävä runo ’Sinulle’ on kiinnitetty tiettyyn päivämäärään, mikä tuntuu hieman siltä, että lukijaa sysätään jonkin salaisuuden ulkopuolelle. Myös loppusäkeet ’että näen sinun / meresi voiman’ tuntuvat taitavan runoilijan kirjoittamina yllättävän tutuilta. Runo ’Käytävä’ on taas puolestaan loistava esimerkki taidokkaasta yksityisen ja yleisen yhtäaikaisesta läsnäolosta.

’Carpe Diem’ on kokoelman hermeettisimpiä. Runokokoelmassa nautin juuri siitä, että mukana on erilaisia runoja; toiset enemmän auki, toiset tiukemmin nupussa.

Kirjailija on yleensä vastuussa kaikesta muusta paitsi takakansiteksistä. Voi tuntua nipottamiselta, mutta Yksi toista olisi ansainnut paremman takakansitekstin kuin ’ihmissielun tummista sävelistä’ kertovan. Muuten voi todeta, että taas kerran on ilmestynyt hyvä runoteos pieneltä kustantajalta.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto