Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kohti suurempaa rakkautta

Johanna Rossi, 27.3.2002
Heidi Liehu: Ihmisestä, jumaluudesta ja onnesta s., Sphinx 2002

Viime vuosisadan aikana ihminen ajautui ensi kertaa historiassaan asemaan, jossa planeetan tulevaisuus olennaisilta osin siirtyi hänen käsiinsä. Uudessa teoksessaan Ihmisyydestä, jumaluudesta ja onnesta filosofi ja runoilija Heidi Liehu tarkastelee sitä itsekkyyden kulttuuria, joka yhä hallitsee elämäämme vastuullisesta roolista huolimatta. Teos yhdistää yleisen ja yksityisen väittämällä, että henkilökohtainen onnemme on riippuvaista kyvystämme oppia rakastamaan lähipiirin lisäksi koko luomakuntaa kasveja ja eläimiä myöten.

Selviytymisemme ehtona on Liehun mukaan vapautuminen niistä onnellisuuteen liittyvistä harhoista, joita oma aikamme edelleen tuottaa. Paradoksaalisesti tie onneen kulkee kärsimykselle avautumisen kautta. Esimerkiksi New age -ilmiön piirissä suositut henkisen kasvun kurssit ja muut onnellisuustuotteet edustavat nekin vain mielihyväoppia, jos niiden tehtävänä on estää meitä näkemästä aiheuttamaamme hätää.

Vaikka Liehu näkee menestymisen ja omistamisen prinsiipit aikansa eläneinä, hän ei yllättäen yhdy globalisaatiokriitikoihin. Vapaan kaupan ideologia kun avaa hänen mielestään mahdollisuuden hävittää patriarkaalisten jäänteiden, kansallisvaltioiden rajat. Liehu ei näe edes kloonaamista epäilyttävänä jumalaksi ryhtymisenä. Hän pitää tieteellistä ja teknologista kehitystä uhkana vain siinä tapauksessa, ettemme kykene irtautumaan materialistis-egoistisesta perinteestämme. Vaikka nämä ajatukset avaavat virkistäviäkin näkökulmia länsimaiseen edistykseen, Heidi Liehu ohittaa ongelmalliset kysymykset harmillisen nopeasti ja ohuin vedoin.

Monen muun aikalaisajattelijan tavoin hän hakee sitä uskon ydintä, jota ei ympäröi historian ja vallankäytön muokkaama liturgia. Uskontojen sisältämää rakkauden ja pyyteettömyyden periaatetta Liehu jäljittää kristinuskon ja buddhalaisuuden välisten erojen ja yhtymäkohtien kautta. Samalla tulee kuvatuksi se henkinen maisema, jonka kautta lajillamme voisi olla pääsy seuraavalle kehitystasolle. Tämä perusajatus kokoaa yhteen teoksen hajanaisuuteen asti liikkuvat piipahdukset eri aihealueilla.

Ihmisestä, jumaluudesta ja onnesta on monella tapaa hämmentävä teos. Se ei briljeeraa filosofisilla käsitteillä, muotoseikoilla tai ulkoasulla. Teos on sekä poliittinen että lyyrinen puheenvuoro, joka ankaruudestaan huolimatta on myös kepeän idealistinen, utopistisuudessaan hetkittäin jopa mieletön. Teosta voisi myös väittää keskeneräiseksi välityöksi Liehun tuotannossa. Pienimuotoisuus ja fragmentaariset ajatuskulut onnistuvat kuitenkin kiteyttämään teoksen kauniin ja ehdottoman viestin.

Ihmisen mahdollisuus kehittyä rakkaudessaan kyvykkäämmäksi olennoksi on toivoa antava ajatus. Voiko tätä ”henkistä evoluutiota” kuitenkaan kiirehtiä ja ohjata tietoisesti?

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto