Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Arkkityyppien armoilla

Jani Saxell, 8.10.2007
Heimo Susi: Sopimukseton tila s., Otava 2007

Sopimukseton tila alkaa pettävän leppeissä merkeissä. Stakesin virkamies Heikki Hakamaa jää eläkkeelle. Luvassa on ikäihmisten laatuaikaa ”maisterikaupunginosa” Tapiolassa: kulttuurimatkoja vaimon kanssa, keilailua, maailmankirjallisuuden klassikkoja ja yökylässä käyviä lastenlapsia. ”Tupakoimaton, hyvinkoulutettu tilastoyksikkö” voi odottaa nauttivansa omenapuuidyllistä vuoteen 2022.

Takana on hyviä vuosia. Puu-Käpylän poika teki sopimuksen Jumalan kanssa ja pelastui Helsingin pommituksilta. Yliopistovuosina sopimuskumppaniksi vaihtuivat tilastollinen humanismi ja kevytmarxilaisuus. Maailma aukeni Eteläsuomalaisen osakunnan parvekkeelta. Sotavuosina oli ammuttu virkakunnasta roppakaupalla paikkoja tyhjiksi. Tilastomiehiä tarvittiin tulevaan hyvinvointivaltion rakennukseen, inflaatio maksoi asuntolainat.

Seitsenkymppisen ironista sukupolvimuisteloa häiriköi Heikin vanhempi veli, höyrypäinen jungilainen psykoanalyytikko, jolla on ”(…) aina ja varsinkin öisin animaalisia oivalluksia ihmisestä ja taivaita tavoittelevia johtopäätöksiä ihmiskunnasta”. Veli hengaa taiteilijasielujen ja prostituoitujen kanssa, vaimot vaihtuvat ja lapset jäävät seisomaan työhuoneen ovelle. Vanhuudentyönään veli valmistelee suurteosta, joka istuttaisi koko länsimaisen kulttuurin terapeutin sohvalle.

Tapiolan yllä leijuvasta pilvestä kasvaa maailmankatsomusten musta aukko. Isoveli kuolee, Heikin tehtäväksi jää jälkeenjääneiden paperien, mappien ja nauhoitteiden setviminen. Hänelle valkenee, että arkielämäämme ja ihmissuhteitamme ohjaavat arkkityypit. Uskonnot ja ideologiat ovat puppusanageneraattorien tuotetta, laskuvarjohokemia vapaassa pudotuksessa olevalle ihmiskunnalle.

Heimo Suden (s. 1930) romaania Virkamatka (1996) markkinoitiin ilmestymisaikanaan hieman harhaanjohtavasti esikoisromaanina. Työministeriön entinen ylitarkastaja Susi ehti 35-vuotisen virkamiesuransa aikana kirjoittaa näytelmiä, kuunnelmia ja tieteellisiä tekstejä. Virkamatkan virtuaalimaailmoja ja vaihtoehtotodellisuuksia esiin vyöryttävä aikalaissatiiri ja rymistely Suurten Kertomusten raunioilla sai jatkoa science fiction -eepos Kentaurista (2003).

Susi on profeetta, ihmiskuntakriitikko, moniääninen alitajunnan näkyjen manaaja sekä inhimilliselle tyhmyydelle naureskelija Erasmus Rotterdamilaisen ja valistussatiirikkojen hengessä. Silti hänen kaksi aiempaa romaaniaan ovat paikoin vaarassa tukehtua rönsyilyynsä. Moni seesteisempi kertoja saisi Suden sivusivalluksista aiheen kirjasarjan.

Sopimukseton tila on keskitetympi, arkisempi ja edeltäjiään paremmin koossa pysyvä kirja. Toki ”maanläheisyys” on Suden tapauksessa harvinaisen petollista. Bowling Team Old Boys kaataa keiloja Tapiolassa, kirjailija Susi kumoaa samaan tahtiin länsimaisen filosofian patsashahmoja. Hän ennustaa humanismin loppua, kulttuurien yhteentörmäystä, jumalien, myyttien ja arkkityyppien aikaa.

”Humanismi ei kestä vallankumousta, kansainvaellusta, miehitystä, öljykriisiä, lamaa, vierasta naamaa. Väijytys ja autopommi tekee yliopistosivistyksen saaneesta miehestä murhaajan, ulkomailla kuka tahansa mukava naapurinpoika tappaa, raiskaa, kiduttaa.”

Arvaamaton anarkisti

Heikki lähtee huomaamattaan astumaan isonveljensä ajattelun soista polkua. Hän ottaa potilaakseen ihmiskunnan ja alkaa hahmotella tietokoneiden laskentatehoon ja tekoälyyn nojaavaa, posthumanistista eloonjäämisoppiaan.

”Kirjoitin suureen vihreään tarralappuun EKOLOGINEN LOKERO ja kiinnitin sen seinälle ihmisen ja aineen väliin.

Tarrat ovat tietoa, luuloa, toivoa, kaipausta. Ihmisen puolella ikimuistoista kaipausta, vanhaa luuloa, uusvanhaa kaipausta. Ja se aineellistuu tavalla tai toisella ekologiseen lokeroon. Luulo jumalaksi, temppeliksi ja sotajoukoksi, humanismi demokratiaksi, tavaraksi, tungokseksi, autoksi, täsmäaseeksi. Ja täyttää ekologista lokeroamme. Kohta ihmisiä on seitsemän miljardia, kohta kahdeksan.

Ihmisellä ei ole enää varaa ihmiseen, älykkääseen laumaeläimeen, sen myyteihin ja arkkityyppeihin. Yhden ihmisen ekologinen jalanjälki viljelykelpoisella maalla on 1,8 hehtaaria. Yhden suomalaisen jalanjälki on hehtaareissa 6,5.”

Hyvä ja paha muuttuvat ykkösiksi ja nolliksi, Heikki profetoi ja linkoloituu. Vaimo Arja ja omenapuut liudentuvat kuvasta, lapsenlapset jäävät työhuoneen kynnykselle ihmettelemään.

Ei Susi päähenkilöään – ja lukijoitaan – länsimaiden perikadon näkymiin jätä. Ekologiset jalanjäljet unohtuvat, kun maa temmataan oikein kunnolla räpylöiden alta.

Susi esittää suuria kysymyksiä olemassaolosta, ihmisestä ja Jumalasta. Samalla hän kehottaa elämään tässä ja nyt, löytämään onni pienistä asioista. Harva kirjailijoistamme on yhtä arvaamaton ja anarkistinen, samaan aikaan perikyyninen pilkkakirves ja luonnon tilasta huolehtiva maailmanparantaja.

Ei hän unohda sivaltaa myöskään itseään ja ammattikuntaansa, ”kulttuurimutantteja”. Totuus tulee Saanan, isoveljen ex-vaimon suusta: ”Tajuatko miten merkitykset väljähtyy laitoksissa ja ideologioissa? Taiteilijan pitää pyydystää ne takaisin haavilla jätealtaasta.”

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto