Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Ihmisen, kaupungin ja luonnon limityksiä

Aki Alanko, 14.2.2001
Helena Sinervo: Ihmisen kaltainen s., WSOY 2000

Ihminen, ihmisen kaltainen olio, luonto ja kaupunki limittyvät Helena Sinervon neljännessä runokokoelmassa toisiinsa. Ihminen ja ihmisen kaltainen olento laajenevat moneen suuntaan kaupungin ja luonnon maisemissa.

Helena Sinervon neljännessä runokokoelmassa on pääosassa ihminen, joka on välillä ns. normaaliyksilö ja välillä ihmisen kaltainen olento. Pääosan esittäjä laajenee siis moneen suuntaan kaupungin ja luonnon maisemissa.

Kokoelma jakautuu kolmeen osastoon. Ensimmäisessä ”Suunnat”-osastossa esitellään jo mitä on tulossa; kovassa, välähdyksenomaisessa kaupunkimaisemassa seikkailee ihminen, joka katselee välillä myös luontoa. Luonto limittyy kaupunkiin, sillä se elää kaupunkimaisen yhteiskunnan ehdoilla (ja vertauskuvana). Kirjan toinen osasto, ”Ihmisen kaltainen”, on ilmeinen pääosasto. Tässä esiintyy vertauskuvallinen ihmisolio kokevana, mutta myös kärsivänä olentona. Kolmas ”Perintö”-osasto luotaa puolestaan äitiyttä ja lapsen syntymää. Tässä osastossa Sinervo innostuu hersyvään karnevalismiin mutta palaa kuitenkin lopussa kovaan kaupunkimaisemaan.

Myönteistä Sinervon kokoelmassa on, että symbolikieli ei ole lukijalle tavoittamatonta. Vertauskuvina käytetään konkreettisia sanoja. Luonto, ihminen, kaupunki ja eläimet limittyvät lyyrisesti toisiinsa.

Hauska ironia pulpahtelee myös silloin tällöin esiin. Sinervo kokeilee eri tekniikoita ja säemuotoja, mikä tekee tekstit asettelultaan virkistäviksi. Kokonaisuudessaan runot ovat soljuvia eivätkä vaikuta väkisin puristetuilta.

Sinervo on nimennyt jokaisen runonsa. Tulin kuitenkin miettineeksi, onko se aina tarpeen. Muutamat nimet, kuten ”Myyrä” tai ”Syntymä” toistavat vain runon keskeisteemaa – tuomatta sinänsä mitään uutta informaatiota, kuten hyvän nimen kuuluisi. Toisinaan teemalliset hypähdykset kaupungista luontoon tuntuvat myös hieman kokonaisuutta rikkovilta, vaikka
tietysti tämä lisää näkökulmien vaihtelevuutta. ”Ihmisen kaltaista oliota vuorilla” olisi voinut esimerkiksi käsitellä kokonaisen osaston verran, ilman että välillä palataan kaupunkiin. Tämä kiehtova otus voisi antaa mahdollisuuksia jopa kokonaan omalle runokokoelmalle.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto