Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Draamaa kirjan muodossa: Tuomarilan groteskit visiot

Reijo Virtanen, 28.2.2000
Ilpo Tuomarila: Mäntyranta se oli ja viisi muuta näytelmää s., Art House 1999

Ilpo Tuomarilan näytelmät ovat kantaesityksinä olleet suuria, kokonaisvaltaisia taide-elämyksiä. Mieleen ovat vahvasti painuneet muiden muassa Jerusalemin tanssin (1990) pakanallis-uskonnollinen hurmosrituaali ja Hennalan torvisoittokunnan (1998) Suomen sisällissodan tragikoominen historia. Edellistä esitettiin Oulun ja jälkimmäistä Turun kaupunginteatterissa Katariina Lahden ohjaamina.

Tuomarilan tekstit, jotka hän on kirjoittanut yhteistyössä Lahden kanssa, toimivat erittäin hyvin myös kirjallisina draamoina.

Jo mainittujen lisäksi kokoelma sisältää Yössä Gehennan -, Exit-, Göring- ja Mäntyranta se oli -näytelmät. Tyylilaji on karnevalistinen, makaaberi groteski ja sitä käytetään usemmiten hirtehisen satiirin tarkoituksiin. Tekijät taitavat Suomen kielen murteet, sosiaali- ja ammattiryhmien slangit, kliseet sekä jargonit ja käyttävät niitä taitavasti värikkään, monitasoisen dialogin rakentamiseen.

Yössä Gehennan (1984) kertoo Aleksis Kiven ja J. J. Wecksellin kohtaamisesta mielisairaalassa ja viittaa yhteiskunnan totaliristisiin taipumuksiin tukahduttaa luovat, muutosta etsivät ajatukset ja näkökulmat.

Exit (1987) on absurdi pienoisdraama menetetyn nuoruuden räjähtäneestä maailmankuvasta.

Mäntyranta se oli (1997) on katsaus yhteen tyypilliseen suomalaiseen sukukohtaloon. Maaseudun kurjuudesta 1940-luvulta edetään uuden sukupolven 60-lukulaisten unelmien kautta 90-luvun lamaan ja perheen sisäiseen petokseen. Ruotsin tornionjokilaaksolaisen papin Bengt Pohjasen kirjoihin perustuva Jerusalemin tanssi kertoo yhteiskunnasta syrjäytyneiden yrityksestä löytää autuus ja onni uudesta uskonlahkosta, jonka kultissa ruumis ja henki, nautinto ja kärsimys, ahdistus ja vapahdus paradoksaalisesti yhtyvät.

Hennalan torvisoittokunta kertoo Turun piirin punaisen kaartin soittokuntaosaston matkasta sisällissodan rintamalle taisteluhenkeä nostattamaan. Näytelmä ei osoittele kriittisellä sormella sen enempää punaisia kuin valkoisiakaan. Vaan se laittaa meidät pohtimaan, mitä sodassa tapahtui ja miksi, ja miten estämme sen tapahtumasta uudelleen.

Jerusalemin tanssin ja Hennalan torvisoittokunnan rinnalle kokoelman kolmanneksi helmeksi on nostettava Göring (1989), näytelmä marsalkaksi kohoavasta työttömästä lentäjästä. Mustan ja riettaankin huumorin keinoin Tuomarila ja Lahti piirtävän rehevän ja pirullisen pilakuvan kuuluisan natsin monimutkaisesta, psykoottisesta persoonallisuudesta, joka jyrkästi muuntelee alemmuudentunteesta egoismiiin, romanttisesta pateettisuudesta absurdiin järkeilyyn, uljaasta rakkaudesta äärimmäiseen julmuuteen.

Tuomarila on komeasti poliittinen, shakespearelaisella tavalla. Hänen politiikkansa on puolustaa ihmisyyttä mammonantavoittelua, väkivallanlietsontaa ja rasismia vastaan.

Nyt Art Housen kirjan muodossa painamat draamat täydentävät elävää suomalaista kansalliskirjallisuuttamme. Johtopäätös on, että kustantajien on rohkaistuttava julkaisemaan draamoja yhä useammin. Niin kauan kuin niitä ei julkaista, ei lukijoitakaan voi olla.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto