Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Muistikirjoista löytyi sodan keskellä kirjoitettu klassinen romaani

Risto Niemi-Pynttäri, 10.11.2005
Irène Némirovsky: Ranskalainen sarja s., Gummerus 2005 Kääntäjä(t): Anna-Maija Viitanen

Auschwitziin kadonneen Irène Némirovskyn romaani on hämmästyttävä vuosien 1940-41 viattomuuden kuvaus. Ei attentaatteja, ei juutalaisten nöyryytyksiä ei brutaaleja natsisotilaita. Kaikki se jätetään ja kuvataan vain ranskalaisten huolta ja varuillaan oloa. Némirovsky pystyy lataamaan paljon sodan kannalta merkityksettömiin asioihin, esimerkiksi siihen kuinka huolellisesti maalaisnaiset piilottivat parhaat lakanansa saksalaisilta.

Némirovskyn tarkoituksena oli kuvata sodan julmimmat piirteet myöhemmin Vankila-jaksossa, mutta se jäi toteuttamatta, koska silloin hänestä oli tullut jo sodan uhri. Julma historia tempaisi muistikirjan pois, ja kirjailija itse joutui keskitysleirille.

Némirovsky ei kuvaa paljoakaan Ranskan vastarintaliikettä, ei sankareita eikä maanpettureita – ei sitä, mikä on historian myötä paljastunut. Hän kuvaa inhimillistä toiveajattelua muutaman perheen ja naishahmon kautta.

Aiemmin Némirovskylta on suomennettu novellikokoelma Sunnuntai, jossa kuvataan mm. Pietaria hävittäviä bolshevikkeja. Siinä hän osoittaa taitavansa brutaalin väkivallan kuvauksen, myös kertojan antipatiat kommunisteja kohtaan ovat selvät. Némirovsky kuului varakkaaseen venäjänjuutalaiseen sukuun, joka pakomatkallaan asui myös vuoden Suomessa.

Ranskalainen sarja on kirjoitettu tapahtumien keskellä. Tuossa tilanteessa ei ollut tietoa siitä, millaiseksi fasismi kehittyy ja millaisiin tekoihin Hitler saa armeijansa lietsotuksi. Ensimmäinen osa kertoo Pariisin pakolaisista ja siitä, kuinka sota panee massoja liikkeelle. Sitten seuraa pysähtynyt vaihe, joka kertoo miehitetystä maalaiskylästä. Kokonaisuudessaan romaanisarjan oli tarkoitus muodostaa sinfoninen kokonaisuus inhimillisestä kärsimyksestä modernin sodan pyörteissä, mutta romaani jäi kahteen osaan. Romaani on konstruoitu muistikirjoista, jotka on kirjoitettu pienellä käsialalla musteen ja paperin säästämiseksi ja jotka löytyivät Némirovskyn jäämistöstä.

Sota tekee pakolaisia

Avausosassa Némirovsky kuvaa sodan ensimmäistä aaltoa, pakolaisuutta. Pariisista pois johtavat tiet jumiutuvat. Avuliaisuus on satunnaista, kun autoissa matkaavat vain halveksivat jalkapatikassa rehjustavaa alempaa luokkaa. Pakenevien ihmismassojen kuvauksen esikuvaksi Némirovsky mainitsee Tolstoin Sodan ja Rauhan. Spektaakkelimaisen pakolaismassojen kuvauksen sijaan hän keskittää kuvauksen yksittäisiin perhekuntiin ja heidän huoleensa omistaan sekä yllättävään piittaamattomuuteen toisista.

Tyyliltään Némirovsky on lähempänä Tolstoita ja Flaubertia kuin vuosisadan alun modernistista proosaa. Hän suosii klassisen epiikan keinoja, hän vyöryttää laajaa tapahtumien skaalaa ja nostaa jännitteitä, jotka purkautuvat katastrofaalisiin tapahtumiin. Teoksen sinfoninen rytmi syntyy tapahtumien kehittyessä kohti rajuja purkauksia sekä tyvenistä vaiheista, joista lähtee taas kehittymään uusia jännitteitä.

Modernit piirteet Némirovskyn kerronnassa tuntuvat olevan novellistisia. Varsinkin avausosan lyhyistä luvuista muodostuu välähdyksen omaisia kuvia. Niissä valaistaan eri tilanteita perhekuntien paetessa.

Teoksen alussa on yllättävää se, että sabotaasit saksalaisia vastaan rinnastetaan pääasiassa poikamaisiin toiveisiin. Ainoa vastarintaan noussut hahmo on poika, ilman äidin lupaa joukkoihin karannut Hugo. Hänen kiihkeät maanpuolustusfantasiansa kääntyvät usein nöyryytyksiksi. Tämä varakkaan ja merkittävän perheen poika haaveilee ryhtyvänsä tarkka-ampujaksi, mutta purskahtaa itkuun, kun isä ei annakaan lupaa. Hugon pyrkimyksiä kuvataan pojan haluksi näyttää miehuullisuuttaan. Hänelle tunnusomaista on uho ja sen kääntyminen leukaa värisyttäviksi itkunpuuskiksi. Tämä kuvaus ei ole pelkästään ironista, sillä herkän nuoren vastakohdaksi Némirovsky nostaa usein tylynturtuneiden sotilaskasvojen armeijan.

Némirovsky tekee ilmaisevia rinnastuksia. Poikakirjojen tyyliin kuvatusta Hugosta siirrytään kirjalliselle huipulle – yhtä lapsellisissa suuruuden unelmissa elävään Ranskan Akatemian jäseneen Gabriel Corteen. Avauskuva on ironiassaan säkenöivä; kirjailija työskentelee puolipukeissa, auringonlaskun valossa, valkoiset koirat lattialla. Hänen naisystävänsä on asettunut miehen jalkojen juureen kokoamaan valmiita sivuja, joita mies pudottelee lattialle.

Suuren kirjailijan pakomatkalla tavalliset hotellit eivät kelpaa. Corte katsoo, että nöyryyttävissä oloissa hänen on säilytettävä ylpeytensä – ei itsensä vuoksi – vaan koska hän katsoo edustavansa Ranskan henkistä elämää. Luonnollisestikin muut kokevat tällaisen pelkkänä töykeytenä.

Kirjailija Corten kuvaukseen Némirovsky luonnosteli suuria muutoksia. Corten oli tarkoitus palata Vankeus-osassa keskeiseksi henkilöksi; ensin hän toimisi saksalaisten yhteistoimintamiehenä mutta muuttuisi tilanteiden vaatiessa sankarin mittaiseksi vastarintaliikkeen hahmoksi.

Bovarymaiset naiset

Romaanin toinen osa kertoo miehityksen aikaisesta elämästä eräässä pohjoisranskalaisessa maalaiskylässä. Päähenkilöiksi nousevat kaksi ensimmäisen osan sivuhahmoa. Tylyihin aviomiehiinsä kyllästyneet nuoret vaimot Madelaide ja Lucile joutuvat kumpikin majoittamaan taloonsa saksalaissotilaan.

Némirovsky ei kuvaa natsisotilaiden brutaaliutta, päinvastoin, upseerit ovat teräväpiirteisiä vaaleita nuorukaisia, joiden hienostunut kohteliaisuus hämmentää naisia. Ristiriita syntyy miehittäjiin kohdistuva inhon ja yksittäiseen sotilaaseen tutustumisen välille.

Molemmat naiset ovat Mme Bovaryn tavoin ”liian pieniä itselleen”. Varsinkin Madeleiden mielenliikkeiden kuvauksesta tulee mieleen Flaubertin kuvaama epäsuhta naisen valtavan rakkauden kaipuun ja pieneksi jäävän elämän välillä. Madeleide on tyytymätön puolisoonsa, arkiseen ja varsin tylyyn maalaismieheen. Hän on menettänyt haaveellisen rakkautensa kohteen, ranskalaisen haavoittuneen sotilaan, joka on palannut Pariisiin, ja suree nyt sitä. Madeleide saa majoitettavakseen julmankomean saksalaisen upseerin, joka flirttailullaan sysää Madeleiden ristiriitaisten tunteiden tilaan. Vankileiriltä paennut aviomies kuvittelee loput ja tappaa sotilaan.

Lucile puolestaan vaikuttaa sellaiselta, jollaiseksi Mme Bovary olisi halunnut tulla, eli Lucile kasvaa rakkautensa mittaiseksi. Lucilen oma mies on pettänyt häntä ja hummannut rahansa toiseen naiseen, mutta nyt mies on sotavankina. Nyt hänelle kehittyy hieno suhde majoittamansa saksalaisen miehen kanssa. Syyllisyydentuntoinen Lucile torjuu alusta asti suhteen saksalaiseen. Samalla hän kuitenkin elää vain miehen kanssa käytyjä, lyhyitä, puoliääneen kuiskittuja keskusteluja varten. Paradoksaalista on, että juuri tämän saksalaisrakkauden vuoksi Lucile pystyy tekemään vaikuttavia tekoja Ranskan vastarintaliikkeen puolesta.

Nämä kaksi naista ovat varsin samanlaisia, minulla oli vaikeuksia erottaa heitä toisistaan. Némirovskyn tavoitteena oli ilmeisesti kuvata saman rakkaudentunteen kahta eri tietä, koska suunnitelman mukaan Lucile löytää myöhemmin onnen sen pariisilaismiehen kanssa, joka oli Madeleiden ensirakkaus.

Némirovskyn Ranskalaisen sarjan ohessa on erittäin hyvä esipuhe, jossa lukija saa kuvan tästä Venäjältä Pariisiin emigroituneen naiskirjailijan kohtalosta. Ohessa on myös Némirovskyn romaanisuunnitelma sekä valikoima hänen kirjeitään.

Ranskalainen sarja on klassinen lukuromaani, ja kääntäjä Anna-Maija Viitasen hyvät lauseet ja lukijaa kuljettava rytmi tuntuu palvelevan hyvin sitä, minkä Némirovsky asetti tavoitteekseen – kirjoittaa ennen kaikkea lukijaa ajatellen. Tämä kuviteltu lukija on klassisten romaanien pikemminkin kuin modernin proosan ystävä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto