Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

J. K. Ihalainen on verbaalirämeikön outolintu

Seppo Järvinen, 5.1.2004
J. K. Ihalainen, Heikki Saure: Eurooppalainen kuolemankirja. Valitut runot 1980-2003 ja Zen ja kirjapainon siirtämisen taito. Otteita J. K. Ihalaisen elämästä s., Sammakko 2003

Kuka ihmeen JiiKoo? Yksiselitteistä vastausta on mahdoton antaa. Joka tapauksessa kysymyksessä on pystyasentoon noussut ajatteleva olento, ihan lihaa ja verta oleva Siuronkoskelle maastoutunut dharmapummi, josta aneemisesti sykähtelevä kirjallisuusinstituutiomme välillä saa sopivasti sähköshokkeja. Kolmisenkymmentä kokoelmaa eivät toistaiseksi ole riittäneet passiksi kirjailijaliittoon. Suurta melua Jyrki K. Ihalainen ei ole itsestään, toimistaan ja kirjoittamisistaan koskaan pitänyt.

Vahva taustavaikuttaja hän kuitenkin on: ikiomalla painokoneellaan, hyvin huolletulla ja juovuttavasti painomusteelta ja konerasvalta tuoksuvalla Heidelbergillä tämä aikamme Gutenberg suunnittelee, asemoi, taittaa ja painaa kirjoja, jotka on valmistettu huolella ja rakkaudella. Sammakkoporukka on viisaasti huomannut, kuinka J. K. Ihalaisessa meillä on Jerome K. Rothenbergin, Gary Snyderin, William S. Burroughsin ja Lawrence Ferlinghettin veroinen sukulaissielu. Eurooppalainen kuolemankirja on syntyessään kulttikirja.

Outo lintu?

J. K. Ihalainen on viimeinen asettumaan julkisuuden valokiilaan. Säikky erakko hän ei kuitenkaan ole. Kirjallisuuden käsityöläisenä hän ymmärtää kirjan olevan vaihdon väline – viesti – siinä kuin oravannahka tai noitarumpu. Maapalloa tahkotessa selkärepussa kulkevat kirjat ovat olleet J. K. Ihalaisen henkivakuutus, riisikupillinen tai chapatileipä.

On runoilijoita, jotka istuvat päätteiden ääressä kuin tatit, J. K. Ihalaisen veri vetää maailmalle: Christianiaan, Saharaan, Mongoliaan, Sikkimiin, Angelniemelle. Reissussa rähjääntyy, sanotaan, mutta globetrotterin ehtymätön kuvien virta lisääntyy eksponentiaalisessa suhteessa matkojen iloihin ja kärsimyksiin. Eurooppalainen kuolemankirja sisältää vain ohuen siivun J. K. Ihalaisen tuotannosta, mutta 140 sivua on jo hurja trippi. Ihalainen kirjoittaa niin omanlaatuistaan – ja laadukkaasti – sykkivää runoa, että imitaattoreista ei ole pelkoa.

Avaimet

J. K. Ihalaisen runous karttaa kaikki yritykset luoda runoista typologioita. Runo on levottomassa liikkeessä kaiken aikaa, kuten isäntänsä, shamaani, tien päällä, on the road. Vihjeitä voi löytää niin Francis Villonin, Arthur Rimbaud’n, Gunnar Ekelöfin, Michael Strungen, Charles Baudelairen kuin Väinö Kirstinänkin suunnalta, mutta J. K. Ihalaisen avoimien aistien runous ei asetu mielivaltaisiin sapluunoihin. Tämä verbaalirämeikköjen outolintu, runoutemme kapinalippua tyylikkäästi heiluttava rebellionisti, on yksinkertaisesti sanamaagikko. Runojen mustaa valoa säteilevä alkuvoima on joskus aikojen alussa syntynyt heimon nuotiotulilla tarinan vangitessa kuulijan.

Kun kirjan takakansi nimittää J. K. Ihalaista hypnopoliitikoksi, juolahtaa oitis mieleen Tampereen psykologi Veltto Virtanen, eräänlainen tietäjä hänkin. Yhteistä on tietoinen narriksi asettuminen. Kuninkaiden hoveissahan narrit olivat erittäin arvossapidettyjä totuudenpuhujia, joilla oli lupa sanoa hallitsijalle epämiellyttäviä asioita. Hypnopoliitikko J. K. Ihalainen Nokian Siurosta pitää peiliä kasvojemme edessä:

”kuvittelin olevani dogonin / sukupuuttoon kuolevan heimon / koirajumalan jälkeläinen, / kuvittelin olevani / räjähtävä täyskäsi / Wagadugun rantakasinolla, / kuvittelin olevani / hypnopoliittinen agentti / pelastamassa eläin- ja ihmiskuntaa / valkoisen miehen herruudelta””kuvittelin olevani Rimbaud ja Majakovski / ja puoli krouvillista jalattomia tanssijoita, / kuvittelin olevani Astuvansalmen / roikkorintainen metsästäjär / jolla on uroskarhu kierroksessa””kuvittelin olevani / epileptinen partaveitsenterottaja / Beetlehemin juutalaiskortteleissa, / kuvittelin olevani sokea kelloseppä / jonka pakkomielle on kadottaa / minuutit ja sekunnit / ja koko Jeesuksen / jälkeinen / ajan / lasku” (Vapaiden lintujen historia, Tampere 1996).

Yhteys

Kun vaeltava runoilija kiertää Idässä, hän menettää Ajan tajun. Himalajan rinteitä kapuava puolikuntoinen havainnoitsija on olemassa vain omassa tietoisuudessaan. Kun aamun ensimmäiset säteet paljastavat Kanchenjungan huikean neitseellisyyden, matkalainen toteaa päässeensä perille: maailman katolla humisee vain sanaton runo. Ihminen on ikuinen etsijä, salaisuuksien jäljittäjä. J. K. Ihalainen kyllästyy hakemaan vastauksia urbaanirunoudesta, hän löytää alkuperäiskansat. Hänestä tulee alkukuvan etsijä ja alkumerkkien tulkitsija. Papukaijapelin ja 20. vuosisadan häkkilinnuston sanastoa tutkaillessa kuva tukee sanaa ja päinvastoin: semantiikka voi olla viiltävän hauskaa kuten vuoteen määrittely: ”Suorakulmainen avolaatikko, jossa ihminen viettää lähes kolmanneksen elämästään. Tähän laatikkoon uros kantaa löytämänsä naaraan, ensin nimettyään tämän omalla nimellään.”

J. K. Ihalainen aloitti 1987 Christianiassa painetulla kokoelmalla Flesh & Night. Tanskassa hän kirjoittaa tanskaksi tanskalaisille, ruotsiksi ruotsalaisille, englanniksi maailmalla, välillä oma kieli on kadoksissa, samoin kuin ovat kadonneet maailman kirpputoreille kokoelmien alkuperäispainokset. J. K. Ihalaisen seripaino muuttui sanoja ja huutomerkkejä syökseväksi painokoneeksi. Tilauksia tippuu harvakseltaan, mutta mies painaa vain laatua paperin valintaa myöten. Palladiumin kirjat istuvat käteen kuin nahkahanska, niitä pitelee hellästi kuin vastasyntynyttä. J. K. Ihalainen tietää, mikä voima on kauniisti tehdyssä käsityössä; muoto vastaa sisältöä.

Heikki Sauren toimittama ja kirjoittama Zen ja kirjapainon siirtämisen taito on monipuolinen opas J. K. Ihalaisen ajatusmaailmaan ja elämänvaiheisiin. Haastatteluihin ja mietteisiin perustuva kirja on jännittävää luettavaa: kirja seikkailee lajityyppien välimaastossa ja antaa hyvän kuvan J. K. Ihalaisen sinnikkäästä vaihtoehtoelämästä. Loppuun sijoitettu suppea CV käsittää lasten nimien lisäksi ammattimääritteinä merimies, kokki, katukauppias, sirkustyöläinen, rakennustyöläinen, seripainaja ja kirjanpainaja. Tietokirjoja riittää Mongolian matkakirjasta yrttiviinojen valmistusohjeisiin. Suomennoksia on Gary Snyderin Virtaavan veden musiikista maailmanrunouden antologiaan, Yön häntäluuhun.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto