Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Olen syvänmerenkala

Markku Kaskela, 19.11.2012
J. K. Ihalainen: Tisle 107 s., Sammakko 2012

Kun lukee J. K. Ihalaista, tuntuu kuin tarttuisi aina senkertaisen kirjan myötä johonkin alati virtaavaan ja kirja olisi päivitys, näkymä, kokoelma kuvia ja maailmoja. Toki tämmöistä tapahtuu muidenkin kirjailijoiden ja kirjojen kohdella, mutta jotenkin tämmöinen on hyvin leimallista ja luontevaa, kun puhe on Siuron nomadista.

Väitän, että sama leimallisuus ja luontevuus ovat ylipäätään hänen kirjoittamisiensa peruspiirteitä. Tisle on tästä hyvä esimerkki, jälleen kerran. Tosin kirjailija Ihalainen on sen verran vanha koira, sen verran lujasti kirjoittanut, ettei hänen tarvitse enää todistaa mitään; sana ja lause vain tulevat hänestä, ajatus ja päämäärä.

Toki ne voivat tulla – ja tulevatkin aika ajoin – ryöppyämällä. Ajatuksen palo on vallannut kirjoittajan, eikä siinä mitään, lopputulosta pitää lukea tätä vasten. Tämä on vilpitöntä, näin hän sanoo. Vaikka lukija kenties ei välttämättä jokaista rönsyä, kukanhurjimusta kaunokirjallisessa kieliopissaan oitis nielisi. Lue lopputulos, lue kokonaisuus, tämä kirja tuntuu pyytävän.

Ja niin minä teen, ja toivoakseni niin kaikki muutkin.

Lausetta myöten pirkanmaalainen

Jännää muuten, miten peittelemättä ja suoraan Ihalainen puhuu ja kertoo elämästään. Tisleessä mainiointa onkin lukea juuri näitä osioita, on hän sitten Espoonsolmussa, Benaresissa, Biskajanlahdella tai lapsuuden Lappeenrannassa. Rehellinen hahmo, näkevä ja kokeva ja, niin kuin me kaikki, välillä yhtä kouhaava hahmo esiintyy ja elää kirjan sivuilla.

Ja maksaa sitten tiliä toilailuistaan. Tai nauttii elinkorosta mitä on kokemastaan hyvää ansainnut, vaikka poikansa kanssa käpötellessä Pispalanharjulla.

Jännää muuten sekin, että kirjailija Ihalainen on alkujaan lappeenrantalainen, ja nykyään hän on niin leimallisesti pirkanmaalainen, jopa lausetta myöten. Toki ukon historiaan kuuluu erinäinen määrä muitakin asuin- ja kotiseutuja, mutta jotenkin vahvasti hämäläisen klangin, juurevan ja kiireettömän olen lukevinani hänen lauseestaan.

Sinänsä mainio piirre tämä. En kuitenkaan tarkoita, että Ihalainen olisi ruvennut tekemään helilaaksosia; Ihalainen kirjoittaa edelleen ensisijaisesti runoutta, kun kirjoittaa runoja.

Bornholmin hiekan keltainen

Tästä päästäänkin luontevasti muihin Ihalaisen runon piirteisiin, ne kun on poimittavissa yhtä vaivatta ja oitis kun Tisleen perehtyy. Kuten kirjan liepeet tietävät kertoa, Ihalainen on tuottelias kirjailija, liepeeseenkin on summattu vain tärkeimmät teokset, ja niitäkin jo piisaa. Eikä vain runokirjoja, vaan myös runovideoita, tietokirjoja ynnä muuta.

Ne ovat täällä runoissa myös, kaikki tuo tuotteliaisuus, pistot aikaan ja hetkeen. Tapa katsoa ja nähdä. Varsinkin kuvataiteellisuus, asiain esteettinen ulottuvuus, silmä. Kun Ihalainen puhuu eräässä Tisleen alkupuolen runossa Kittilän yötaivaan sinisestä tai Bornholmin hiekan keltaisesta, ovat ne ilmaisuina kuin väriputkiloita.

Ne ovat täällä runoissa myös, kaikki tuo tuotteliaisuus, pistot aikaan ja hetkeen.

Tai Pariisissa samannimisessä runossa, kun kirjailija toteaa olevan noloa jäädä kiinni Baudelairen Flores du malin varastamisesta tällä kielitaidolla, luen senkin kuvaksi, kuin maalaukseksi ikään. Muutama hyvä rivi. Vilpitön, aito ja monimerkityksellinen ajatus, varsinkin itseään kohtaan.

Niin aivan, viime kädessä meitä kaikkia kohtaan.

Jos joku vielä vikisee romanttisen runoilijanminän kuolleen, menköön mäkeen. Romanttisuutta voi olla monta sorttia, sitä tukkoista ja tahmaistakin, mutta kun sitä käyttää taiten, kun se on mauste, juonne, uurre, niin kaikin mokomin, ehdottomasti.

Koivikko mäennyppylällä vavahtelee

Vielä eräs juttu.

Kirjailija Ihalainen totesi taannoin eräässä toisessa yhteydessä nauttivansa kirjoista kokonaistaideteoksina. Siis kun ne ovat toimiva ja ehyt paketti niin mielelle kuin silmälle. Ihalainen sanoi hankkineensa itse kirjoja, joiden sisällöstä, käytetystä kielestä hän ei ymmärrä hönkäsen pöläystä, mutta ne ovat hienon näköisiä kapistuksia.

Tisle on sekä hyvännäköinen että -oloinen kapistus. Onko kirjailija itse sitten saanut vaikuttaa asiaan, mene ja tiedä, mutta hyvin kuori palvelee sisältöä. Väitän jälleen Ihalaisen kerrontatavan, lauseen agitaation tehonneen myös kannentekijään.  Elämme löytöjen maailmassa, näillä sivuilla lukijaa johdattelee kirjailija Siurosta. Mitä Ihalainen löytää? Mitä hän esittelee? Kiinnostaako se sinua? Tulee olo kuin naapuriin olisi muuttanut kummajainen villapuserossa. Sillä olisi pihalla vanha Volvon kosla ja kun se saa sen käyntiin, koko koivikko mäennyppylällä vavahtelee.

Lähteekö se taas Espoonsolmuun noutamaan Steweä? Retkeen kuluu kolme päivää.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto