Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Itämainen helmi: monimuotoinen laulu

Taina Teerialho, 6.10.2000
Jaakko Hämeen-Anttila: Vain ääni jää s., WSOY 1999

Katsauksen persialaisen modernin lyriikan kärkikolmikkoon on toimittanut ja kääntänyt arabian kielen ja kirjallisuuden dosentti Jaakko Hämeen-Anttila, joka esittelee lyhyesti ja asiantuntevasti lyyrikoiden elämää, ajatuksia ja taustaa. Antologia avaa länsimaiselle lukijalle sisäänkäynnin uudempaan lyriikkaan kuin Gibran tai Khaijam. Antologia juottaa janoista tammaa kasteella ja hätistää kärpäset vanhankin aasin ympäriltä. Puutarhat puhkeavat kukkaan ja puhdistavat mielen kaikesta aikuisena opitusta.

Antologian nimen takana on sen salaperäisin kirjailija, Forugh Farrokhzad (1935-1967). Hän järkytti aikalaisiaan kirjoittamalla alkuvoimaisen sensuaalista, tunnustuksellista lyriikkaa. Tämä naislyyrikko eli yhtä täydesti kuin kirjoittikin. Hänen kokoelmansa vaikuttivat runouteen 1970-luvulla, ja melko suppeaksi jäänyt tuotanto vakiinnutti hänelle paikan kotimaansa modernismin kärjessä. Farrokhzad yhdistää henkilökohtaisia tuntemuksiaan mm. kirjoittaessaan naisen perinteellisestä elämästä, jota hallitsee siveyden varjeleminen. Länsimaiselle lukijalle Farrokhzadin runot eivät ole järkyttävän paljastavia, niidenkin takana on vielä naisen vaikenemista. Hän on silti mielikuvituksen persialainen satakieli. Laulaja on poissa näkyvistä, mutta ääni jää.

Ahmad Shamlu (s. 1926) on tunnettu lyyrikko myös maansa ulkopuolella, ja maansa modernin runouden johtohahmo. Uudistaessaan runokieltä hän yhdisti lyyristä laulettavuutta yhteiskunnallisuuteen. Selkeissä, kiteytetyissä säkeissä hän jatkaa Persian pitkää runotraditiota mutta mutkattomalla kielellä. Lyhyet rivit, laulullisuus, vihjaileva kielenkäyttö kuuluvat hänelle ominaiseen ilmaisuun. Kaksitulkintaisuus piti tekstit sensuurin ulottumattomissa. Iranin vallankumouksen jälkeen Shamlu on jatkanut kirjallista toimintaansa lännessä. Antologiaan hänen runojaan on koottu vuosilta 1958 – 1981.

Sohrab Sepehri (1929-1980) poistui harvoin synnyinkaupungistaan Kashanista. Eristäytyneisyydestään huolimatta hän on ollut selvillä muusta kirjallisuudesta – myös ulkomaisesta, sillä runon ”Ystävä” motto viittaa T.S. Eliotin säkeeseen.

Antologian runot ovat Sepehrin pääteoksesta, kokoelmasta Hahm-e sabz. Hänen runoudessaan on syvää luonnonyhteyttä ja uskonnollisuutta. Sepehrin Jumala ei kuitenkaan ole moskeijan maailmasta, hänen ajatuksensa jatkavat keskiajan mystistä traditiota. Toistuva motiivi on matkaan lähtö, joka tarkoittaa suurelle matkalle varustautumista ja etsintää kohti Jumalaa. Luonnon jumalallisuus tai Jumalan luonnollisuus täyttävät hänen lyriikkansa niin puhdaspiirteisinä, että runoilijan ajatus yltää yksityisestä kosmiseen kauneuteen. Runoilijan ”minä” sulautuu ympäröivään luontoon. Vetäytyvästä luonteestaan huolimatta tämä vihreyden ylistäjä saavutti nuorten lukijoiden suosion. Hän on yksi tärkeimpiä mystisen runouden edustajia persiankielisen kulttuurin alueella.

Koraanin tuntemus lisäisi todennäköisesti Sepehrin tyylin ja tekniikan nautittavuutta. Muiden kahden osalta yhteiskunnallisuus on salakirjoitettu kaksitulkintaisiin säkeisiin.

Antologia on kuin kaivo, sisäänkäynti lähteelle, jolle emme itse suoraan pääse. Se kertoo monimuotoisesta laulusta, joka ei suostu vaikenemaan.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto