Tutankhamonin ja muiden Egyptin uuden valtakunnan (1554-1080 e.Kr.) aikaisten faraoiden Kuninkaiden laaksossa sijainneet haudat rakensi, koristeli ja kalusti Deir el-Medinan kylän käsityöläisyhteisö. Nyt kolme vuosituhatta myöhemmin saamme tilaisuuden kuulla kylän asukkaiden äänet. Kalkkikiven tai saviruukun sirpaleelle kirjoitetut kirjeet herättävät eloon heidän arkensa ja juhlansa, ilonsa ja ahdinkonsa, toiveensa ja pelkonsa.

Alankomaiden Leidenin yliopistossa tutkijana toimiva egyptologian tohtori Jaana Toivari-Viitala on suomentanut ja toimittanut reilun parinsadan näytteen valikoiman kaikkiaan noin viidestäsadasta arkeologisissa kaivauksissa tähän mennessä löytyneestä kirjeestä. Teoksen alussa on lyhyt esipuhe, jossa tehdään selkoa muinaisen Egyptin kirjeenkirjoitustekniikasta, Deir el-Medinan kylästä sekä tämän nimenomaisen kirjekokoelman synnystä ja kääntämisestä. Kirjeet on julkaistu sellaisenaan ja jaettu kuuteen eri lukuun aiheittensa perusteella. Jokainen kirje on myös juoksevasti numeroitu, numero viittaa kirjan lopussa olevaan listaan inventaarionumeroista.

Alkuperäiset tekstit on kirjoitettu ruokokynää ja mustetta käyttäen lähes yksinomaan hieraattisella kirjoituksella, useimmiten kiveen tai keramiikkaan, harvemmin papyrukselle. Vuosituhansien aikana papyrus on kulunut riekaleiksi ja kovemmat materiaalit rikkoutuneet tai niiden teksti kulunut pois. Antaakseen lukijalle todellisuutta vastaavan kuvan lähdeaineistosta suomentaja on tehnyt populaarijulkaisulle varsin epätavallisen ratkaisun ja ottanut mukaan myös lähes kokonaan tuhoutuneita viestejä. Omasta puolestani uskoisin kuitenkin useimpien lukijoiden ymmärtävän miten fragmentaarisia näin vanhat tekstit ovat, joten muutamia täysin käsittämättömiä kirjekatkelmia olisi hyvin voinut karsia.

Ennen kirjeiden lähempää tarkastelua on paikallaan huomauttaa myös toisesta niiden lähdeluonteeseen liittyvästä asiasta. Kylän ammattitaitoisesta työväestä koostunut asujaimisto oli keskimääräistä koulutetumpaa väkeä: niin miehet kuin naisetkin olivat luku- ja kirjoitustaitoisia. Deir el-Medinan asukkaat olivat toki yläluokkaan verrattuna tavallisia egyptiläisiä, mutta maan asukkaiden suurta enemmistöä, talonpoikia, he eivät edustaneet.

Millaisena sitten näyttäytyy faraoille ikuisia leposijoja valmistaneiden ihmisten elämä? Valtaosa kirjeistä käsittelee työhön ja toimeentuloon, erityisesti tavaroiden toimittamiseen, liittyviä viestejä. Palkka saatiin luontaissuorituksina ja lisäelantoa ansaittiin yksityistilauksista toisille käsityöläisille ja Theban muille asukkaille. Kaikissa tapauksissa maksun suorittaminen jätti usein toivomisen varaa, tehtiinpä se sitten viljana, eläiminä tai vaatekappaleina. Velallisten vitkastelu koetteli kärsivällisyyttä: ”kiireen vilkkaa, kiireen vilkkaa” on useasti toistuva kehotus.

Luontaistalouden pullonkaulat näyttelevät osaansa myös perhe-elämää tavalla tai toisella kuvaavissa kirjeissä, mutta esiin nousee myös paljon sellaista, minkä nykyihminenkin kokee omakseen. Kriisiin ajautuva avioliitto tai huonoon seuraan joutunut jälkikasvu olivat aivan liian tuttuja huolenaiheita silloinkin. Mutta ilmauksensa saivat myös rakkaus ja kaipaus. Silmäsi ovat suuret kuin kaksi Thebaa, keksii rakastettunsa kauneutta luonnehtia maallikkopappi Djehutyhermeketef.

Jokaisessa yhteisössä syntyy konflikteja, niin myös Deir el-Medinassa. Mielipaha, eripura, rikkeet ja rikokset on koottu omaksi luvukseen. Katkennutta ystävyyttä sureva kirjuri filosofoi: Hyvä on ihmisen olla, kun hän on vanhan ateriointitoverinsa kanssa. Tavarat ovat hyviä uusina, mutta toverit ovat hyviä vanhoina. Tässä luvussa ovat myös kirjan karmivimmat dokumentit. Ilmeisesti vallankaappausta suunnittelevan kenraalin ohjeet kätyreilleen kahden ohi suunsa puhuneen henkilön vaientamiseksi kuuluvat seuraavasti: …anna noutaa nämä kaksi poliisia talooni. Selvitä oikein juurta jaksaen heidän puheensa. Anna sitten tappaa heidät ja viskaa heidät jokeen yöllä, mutta älä anna yhdenkään ihmisen tässä maassa saada tietää heistä.

Kuolema ja tuonpuoleinen olivat tunnetusti keskeisiä teemoja muinaisten egyptiläisten ajatusmaailmassa. Yhteisön asukkaille ne olivat sitäkin tutumpia, rakensivathan he kaksi nekropolia, Kuninkaiden ja Kuningattarien laaksot, joiden välissä heidän kylänsä sijaitsi. Theban läheisyydessä asuessaan heidän oli helppo osallistua siellä järjestettyihin valtiollisiin uskonnollisiin juhliin. Kyläläiset kirjoittivat kirjeitä niin jumalille kuin kuolleille läheisilleen, edellisille saadakseen vaikkapa selityksen unilleen, jälkimmäisille jotta nämä aikanaan helpottaisivat heidän vastaanottoaan manalassa.

Kuten suomentaja jo alussa mainitsee, kirjeenvaihtoon oli kehittynyt erilaisia lausekaavoja, mikä vaikutti niiden tyyliin. Faraota ei esimerkiksi voinut mainita lisäämättä huudahdusta olkoon hän elävä, kukoistava ja terve! Toki kaikenlaiset tervehdykset ja toivotukset ovat aina kuuluneet kirjeenkirjoittajien repertuaariin. Fraaseistaan karsittuina ilmaisu on varsin selkeää ja pelkistettyä. Kontekstin puute tuo toisinaan mukanaan tahatonta komiikkaa, kuten kirjeessä no 88: Meryralle. Huomio, huomio! Kiiruhda Setin luo ja tuo vuohi, joka on peräisin Palestiinasta. Jos hän ei anna sitä sinulle, tuo minulle hänen alushousunsa.

Kirja on mielenkiintoinen kurkistus muinaisen kulttuurin arkipäivään. Tämän lähemmäs muinaisegyptiläistä ihmistä on tuskin mahdollista päästä, kuten Toivari-Viitala huomauttaa. Siksi onkin harmillista että kirjassa on kovin niukasti alaviitteitä, nekin mittojen ja painojen tai erilaisten lukutapojen esittelyjä. Tämänkaltaisessa teoksessa ei mielestäni liikaa kommentaareja voi ollakaan, ja suomentajalla olisi ollut verraton tilaisuus kertoa enemmän kylän asukkaista ja heidän taustoistaan, sekä egyptiläisten elämästä yleensäkin. Internet-lähteiden kertoman mukaan useista kylän henkilöistä tiedetään yhtä ja toista, ja suomentaja itse kertoo näiden tulleen hyvinkin tutuiksi tutkimusuransa aikana.

Toivoakseni tämä tarkoittaa sitä että saamme tulevaisuudessa lukea vielä lisää tämän kolmen vuosituhannen takaisen käsityöläisyhteisön elämästä, ja ihmisistä, jotka valmistaessaan ikuiseksi tarkoitettuja asumuksia kuninkailleen ikuistivat ruokokynän vedoin myös katkelmia omasta elämästään.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa

Leidenin yliopiston Deir el-Medina Database: Deir el-Medinan esittelyjä: Muinainen Egypti: