Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kesäklassikko: Omaelämäkertaa muttei yksi yhteen

Kari Kemppainen, 26.6.2001
James Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta s., Tammi 2001 Kääntäjä(t): Alex Matson

Irlantilaissyntyisen James Joycen (1882-1941) romaania Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta on pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaista omaelämäkerrallisista romaaneista. Joyce kuvaa romaanin päähenkilön Stephen Dedaluksen kautta elämänsä vaiheita lapsuusiästä 20-vuotiaaksi.

Joyce syntyi varsin varakkaaseen ja arvostettuun kauppiassukuun ja aloitti koulutiensä yhdessä Irlannin parhaimmista katolisista kouluista. Myöhemmin Joyce vaihtoi koulua, kun taloudellinen alamäki suisti perheen alemman keskiluokan asemaan. Tätä ihmisryhmää Joyce päätyi kuvaamaan kirjoissaankin.

Joyce sai katolisen koulusivistyksen, hän oli kiinnostunut kerettiläisenä poltetun filosofin Giordano Brunon (1548-1600) filosofisista ajatuksista ja kehitti tähän turvautuen oman näkemyksensä taiteesta vastakohtien yhteensovittamisena.

James Joycen ja kirjan päähenkilön Stephen Dedaluksen kokemusten välillä on paljon yhtäläisyyksiä, joskin erojakin. Joycen perheenjäsenet ja tuttavat ovat kirjasta tunnistettavissa vaikkakin uudelleen nimettyinä. Sen sijaan julkiset kohteet kuten koulut, kadut ja liikkeet esitetään alkuperäisillä nimillään. Myös henkilöiden luonteenpiirteitä ja tapahtumien ajallista järjestystä Joyce on käsitellyt luovan taiteilijan vapaudella.

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta on selkeästi kehitysromaani. Päähenkilö Stephen Dedalus painiskelee eri ikäkausinaan eri ongelmien parissa. Lapsuusiässä hän epäröi isän ja opettajien odotusten ja uusien, edellisille vastakkaisten ajatusten välillä. Tämän ristiriidan lisäksi luokkakavereiden ryhmähenki luo oman käyttäytymismallinsa.

Varhaisnuoruudessa Stephen kokee vahvaa uskonnollista syyllisyyden tuntoa ja synninpelkoa. Tähän ajanjaksoon liittyvät hänen painajaisensa Helvetistä, eikä ahdistusta ainakaan lievitä katolisessa oppilaitoksessa pidettävät pitkät saarnat Helvetin kauheuksista.

Peloistaan huolimatta Stephen osoittautuu mallioppilaaksi ja saa kutsun liittyä jesuiittamunkkien veljeskuntaan. Huojennus purkautuu vapaudentunteena, ja nuori Stephen löytää kutsumuksensa omalla tavallaan, taiteilijana. ”Hänen sielunsa oli noussut poikavuosien haudasta, heittänyt yltään kuolinvaatteet. Kyllä! Kyllä! Kyllä! Sielunsa voimasta ja vapaudesta hän loisi ylpeästi, kuten suuri taiteilija, jonka kaima hän oli, jotakin elävää, uutta ja lentoon nousevaa, kaunista, aineetonta, häviämätöntä.”

Taiteilijan kutsumuksen voimistuessa Stephen ryhtyy pohtimaan estetiikan filosofisia kysymyksiä. Taiteilija löytää oman esteettisen teoriansa etsiessään vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: ”Onko hienosti nikkaroitu tuoli traaginen vai koominen? Onko Mona Lisan muotokuva hyvä, jos toivon saavani nähdä sen? Onko Sir Philip Cramptonin rintakuva lyyrillinen, eepillinen vai draamallinen? Ellei, niin miksei? Jos mies, joka vimmoissaan hakkaa puupölkkyä, muovailee sen lehmän muotoiseksi, onko tuo kuva taideteos? Ellei, niin miksi se ei ole?”

James Joycen kirjallisena idolina oli norjalainen Henrik Ibsen (1828-1906) ja poliittisena idolina irlantilainen poliitikko Charles Stewart Parnell (1846-1891). Jälkimmäinen toimi voimakkaasti Irlannin itsehallinnon puolesta mutta joutui syytteeseen osallisuudesta salamurhaan ja pakotettiin eroamaan puolueensa johdosta. Joyce näki Parnellin marttyyrina, jonka irlantilaiset pettivät, ja hän halusi uskoa olevansa taiteilijasankari, joka pelastaa kotimaansa ei vain vihollisiltaan vaan myös itseltään. Samoin ajattelee myös kirjan päähenkilö Stephen Dedalus.

Ibsenistä Joyce innostui niin paljon, että opetteli itsekin norjan kielen. Joycen pääteosta Odysseusta onkin pidetty Ibsenin Peer Gyntin irlantilaisena vastineena. Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta on kirjailijan pääteosta helppolukuisempi ja kirjailijan teoksista myös luetuin.

Omana aikanaan Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta edusti uutta modernistista kerrontatapaa, ja aikalaislukijat vain vaivoin ymmärsivät sen erikoislaadun. Tuon ajan kriitikot kuitenkin aavistivat ja myönsivätkin sen, että Joyce kehitteli tavanomaisesta realismista täysin erilaista, uutta kerrontaa. Teoksella onkin ollut kiistaton vaikutus 1900-luvun kirjailijoiden kerrontatekniikkaan.

Nykylukijaa voi häiritä romaanin vahva uskonnollisuus, mikä kuitenkin selittyy sillä, että katolisen kasvatuksen vaikutus säilyi Joycessa koko hänen elämänsä ajan. Uskonnolla on yhtä vahva ote myös romaanin päähenkilöön Stepheniin, mistä esimerkkinä on hänen opiskelutoverinsa kommentti: ”Tiedätkö, sanoi Cranly kiihkottomasti, omituista, kuinka mielesi on kauttaaltaan sen uskonnon läpitunkema, johon puheesi mukaan et usko. Uskoitko siihen koulua käydessäsi? Löisin vaikka vetoa, että uskoit.”

Joyce pysyi kirjailijana tuntemattomana suhteellisen pitkään, koska hänen tekstejään ei julkaistu. Hän muuttikin vuonna 1904 taloudellisista syistä kielenopettajaksi ulkomaille Italiaan.

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta julkaistiin aluksi jatkokertomuksena The Egoist -lehdessä Lontoossa vuosina 1914-1915 ja vasta sen jälkeen kirjana. A Portrait of the Artist as a Young Man ilmestyi Irlannissa 1916. Romaani julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1946.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto