Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Lapsuuden lopussa huijarit astuvat esiin

Jari Olavi Hiltunen, 14.12.2005
Jan Blomstedt: Sibeliuksen pyörä s., Loki-Kirjat 2005

Mikä yhdistää toisiinsa viulunsoiton, apinoiden ääntelyn ja loputtoman tarinoinnin? Lapsuus, vastaa romaanikertoja Jan Blomstedtin tyylikkäässä pienoisromaanissa Sibeliuksen pyörä. Tietokirjoittajana ja esseistinä kunnostautuneen kirjailijan uutuusteos tuo vanhan maailman konkreettisesti kosketuksiin nykykulttuurin kanssa. Sukutarina reilun sadan vuoden takaisista ajoista suomalaisessa kaupungissa laajenee kehitysromaaniksi, jossa kertoja käy läpi maailmankuvansa muutosta ja näkemyksensä laajenemista.

”Sibelius ei halunnut pyörää, vaan pyysi Lennartia pitämään sen tai hankkiutumaan siitä eroon, sen omistajasta hiiskumatta, hänestähän oli tullut pyörän uusi omistaja. Sitä ei saanut mainostaa väärinkäsitysten välttämiseksi.”

Sibeliuksen pyörä maalailee kuvaa kaupunkilaissivistyneistöstä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Teos sisältää sukutarinan, jossa liikutaan eri maanosien välillä ja tavataan varsin erikoisia henkilöitä.

Kirjailijan omaan elämään ainakin osaksi liittyvä romaani lähtee liikkeelle kertojan lapsuudesta, joka ei näyttäydy kovin iloisena tai virikkeellisenä. Itsensä säveltäjämestarin lainaama polkupyörä on alta 10-vuotiaalle pojalle vihamielinen artefakti ja epäonnen tuoja, jolle ei saa edes puhua. Isovanhemmat puhuvat keskenään tylsiä ruotsiksi mutta kääntyvät pojan puoleen aina suomeksi.

Lapsuus on Blomstedtin teoksen avainteema, josta eri tarinat kumpuavat ja saavat kaikupohjansa. Lapsen mielikuvitus arvotetaan romaanissa kertomusten runsaudensarveksi, josta aikuinen on joutunut luopumaan ja jota kohti älykäs mieli kaipaa vuosikymmenien rationaalisuuden jälkeen. Lapsuus päättyy romaanissa aidon tarinan ja huijauksen eriytymiseen.

Romaanikertoja aistii antiikkisen pyörän, viulun, maalauksen tai neulan fantastisiksi tarinoiksi pullollaan merkityksiä ja dekkarimaisia johtolankoja. Romaanin lopussa pyörä päätyy sitä arvostaviin käsiin, mutta romaanihenkilöiden kohtalo on kääntynyt peruuttamattomasti.

Eräs henkilö menee myymään säveltäjän pyörän Esplanadilla samalla, kun orkesteri soittaa lähettyvillä Sibeliuksen Tuonelan joutsenta. Ujot romaanihenkilöt seuraavat rohkeampien irtiottoja herkeämättä oppimistarkoituksessa. Sibeliuksen pyörässä on säännöllisesti absurdeja tilanteita ja irvokkaita kohtauksia, joissa staattisiksi jämähtäneitä henkilöasetelmia keikautetaan hetkeksi nurin.

Taatut kertomukset

Teoksen varsinaiseksi päähenkilöksi kasvaa kertojan omaperäinen isoisä Lennart, jota pojanpoika katsoo ylöspäin ihailevin silmin. Paljon matkustellut mies on aikoinaan tehnyt monenlaista työssä, mm. musiikkiliikkeen johtajana ja viulistina. Isoisän hauskoissa tarinoissa ja persoonallisissa heitoissa kirkastuvat mielikuvituksen voima, monipuolisten haasteiden mielekkyys ja ammatti-identiteetin vastine taiteilijan temperamentille.

Lennartin, isoäidin, serkun ja muiden sukulaistensa rinnalla nuori kertoja saa kuulla legendoja yli-inhimillisistä taiteilijoista, kuten Sibeliuksesta, jonka Lennart on vuosia sitten tavannut, sekä kuuluisasta taidemaalarista Paul Gauguinista (1848–1903), jonka oppilaana Lennartin isoveli on aikoinaan ollut. Valtamerten takaisten tarinoiden kautta kertoja näkee uusin silmin omat diplomaattivanhempansa, joiden kaapissa on kolistellut luurankoja vuosikymmenien ajan.

Kertoja kertaa maailmankuvansa kehityslinjoja lapsuudesta lähtien ja päätyy sen kautta seesteiseen mielentilaan. Ajatus on avartunut pinnanalaisiin ja näkymättömiin ilmiöihin, mistä kumpuaa kertojan mielenkiinto tarinoita ja metakertomuksia kohtaan myös aikuisena.

Kaunokirjallisena teoksena Sibeliuksen pyörä on tyylillisesti varsin yhtenäinen, alusta loppuun saakka lukemaan inspiroiva, virikkeellinen, haastava, jopa eksoottinen kokemus. Kirjailija on tavoittanut historiallisen miljöön värikylläisesti. Romaanista huomaa ajan liikkeen kertojan kehityksen mukana. Suku määrittyy yksilöä suuremmaksi selittäen melkoisesti romaanihenkilöiden käytöstä ja ajattelua.

Sibeliuksen pyörässä on paljon kärjistettyjä äärimmäisyyksiä ja vertailuja. Kertojan serkku vertaa surutta kannibalismia kapitalismiin: nykyajan raakalainen imee voimia lihan sijasta toisten rahoista! Romaani kasvaa loppua kohti tutkielmaksi kertomusten moraalista, uskonnosta, isänmaasta, aitoudesta, ihanteista. Näissä pohdiskeluissa romaanihenkilöt virittävät henkeviä ja pitkälle meneviä ajatusketjuja. Hyvällä kertomuksella on eräänlainen takuu, joka kantaa sen sukupolvesta toiseen. Taattujen kertomusten moraali on sellaisenaan omaksuttavissa.

Blomstedtin kertojanlahjat ovat kieltämättä hyvät: hän on onnistunut kirjoittamaan kerronnaltaan mukaansatempaavan, selväkielisen ja sisällöltään painokkaan kaunokirjan. Romaanissa riittää letkeitä ja jännittäviä vuoropuheluita. Blomstedtin kirjoittajanotteessa on kansainvälisiä värejä ja yhtymäkohtia V. S. Naipaulin ja J. M. Coetzeen tyyliin ja kerrontaan. Kirjailija tuottaa monisyistä tarinaa, jonka loimissa kulkee myyttisiä ja eeppisiä merkityksiä sekä legendaarisia aineksia.

Kirjailija lienee silti varsinaisessa elementissään tietokirjoittajana; hänhän on julkaissut useita esseekokoelmia ja muita tietoteoksia. Pienen kustantamon tehottomuutta tai kiireistä menoa kuvastaa se, että Sibeliuksen pyörässä on aivan liikaa kirjoitusvirheitä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto