Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Viihteessä synkkä vire

Annina Karhu, 24.10.2006
Jane Austen: Tahto ja toiveet. (Lady Susan, osana James Edward Austen-Leigh’n teosta Memoir, 1871) s., Voimasana, Telum Saxum 2006

Jane Austen (1775-1817) tiettävästi kirjoitti kirjeromaaninsa Lady Susan vuosina 1787-1793. Kirjoitus kuitenkin julkaistiin yhdessä muun nuoruuden tuotannon kanssa vasta kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 1871. Suomeksi tuo pieni teos ilmestyi ensimmäisen kerran tänä vuonna, kun kaarinalainen pienkustantamo Voimasana julkaisi sen Telum Saxum -alanimikkeen alla nimellä Tahto ja toiveet (2006).

Tahto ja toiveet koostuu 41 kirjeestä ja “Lopputulos“-päätösluvusta. Kirjan keskushenkilö on Lady Susan -niminen, noin 35-vuotias, varaton leski. Lady Susan on kiistattoman kaunis: “epätavallinen yhdistelmä symmetriaa, loistoa ja sulokkuutta“. Lisäksi hän on älykäs: “hänellä on maailmasta kaikki se tieto mikä tekee keskustelun helpoksi, ja hän puhuu oikein hyvin käytellen oivallisesti sitä kepeää kieltä“. Mutta Lady Susanilla on myös huono maine: hänen tiedetään laiminlyöneen tytärtään ja rikkoneen perheitä. Monilla on aihetta epäillä hänen puheitaan, tarkoituksiaan ja miellyttävyyttään.

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun Lady Susan päättää vierailla veljensä Herra Vernonin perheen luona. Paikalle saapuu myös Rouva Vernonin oikeamielinen veli Reginald, jonka kanssa Lady Susanilla syntyy omalaatuinen suhde. Tilannetta sekoittavat edelleen paikalle saapuva Frederica – Lady Susanin naimaikäinen tytär – sekä yksiselitteisesti typerykseksi kuvattu Sir James, jonka Lady Susan haluaisi naittaa tyttärelleen. Kirjan henkilöhahmot joutuvat esittämään toisilleen monimutkaista sosiaalista peliä, jossa menestyäkseen pitää olla järkevä ja nokkela sekä hallita tunteensa.

Saippuamaisia tragikoomisia juonikuvioita tärkeämmäksi asiaksi muodostuu kuitenkin romaanin henkilöiden eräänlainen läpinäkyvyys; kirjeenvaihdon ansiosta lukija saa tietää henkilöhahmojen ristiriitaisista haluista ja esityksistä. Erityisen kiinnostava on Lady Susanin ja tämän ystävättären Rouva Johnsonin kirjeenvaihto, jossa molemmat naiset ilmaisevat inhonsa, vihansa, raivonsa ja kiintymyksensä. Ystävättärien rehellisyys ja kiintymys toisiaan kohtaan vaikuttaakin romaanin ainoalta vilpittömältä suhteelta.

Nytkähtänyt moraali

Ensimmäinen Jane Austenin suomennettu teos oli Ylpeys ja ennakkoluulo (1922). 1950-luvulla seurasivat Emma, Viisasteleva sydän, Järki ja tunteet, Neito vanhassa linnassa sekä Kasvattitytön tarina. Keskeneräisiksi jääneet romaanit Sanditon ja The Watsons julkaistiin suomenkielisillä nimillä Leikkiä ja totta (1977) sekä Tavat ja tunteet (1978). Miksi Lady Susania ei ole suomennettu aikaisemmin? Entä miksi tuo kirjanen on kaivettu esille ja suomennettu erillisenä vuonna 2006?

Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Carol Shields esittää Jane Austen -elämäkerrassaan (2001, suom. 2006), että Lady Susan kuului Austenin “heikoimpiin tekeleisiin“. Se on Shieldsin mukaan ikävä ja huonosti rakennettu. Tarinasta puuttuu päämäärä ja viehätysvoima, eikä kirjemuoto sovi Austenille. Vastenmielisintä Shieldsin mukaan on kuitenkin kirjan päähenkilö: Lady Susan on manipulatiivinen, julma ja itsekäs, lähes hirviömäinen naispeto.

Shields ei säästele sanojaan haukkuessaan päähenkilöä. Erityisesti häntä närkästyttää, että tämä ei romaanin kuluessa osoita mitään katumuksen tai itsetutkiskelun merkkejä. Shields arvelee, että Austen olisi jollakin tavalla ihaillut luomuksensa viekkautta ja seksuaalista taituruutta; avuillaan Lady Susanilla oli joka tapauksessa mahdollisuus käyttää valtaa ja vaikuttaa kanssaihmisiinsä oman tahtonsa toteuttamiseksi. Vaikka Shields arvioi romaanin ainekset köykäisiksi, hän myöntää, että teoksen rakenne on jäntevä ja pyrkimys hallita monia henkilöhahmoja kirjemuodon kautta on kunnianhimoinen. Shieldsin närkästys siis kohdistuu ennen kaikkea teoksen moraaliin.

Moraalinen närkästys tulee ymmärrettäväksi, jos Lady Susania vertaa Austenin muuhun tuotantoon, jolle on ominaista humoristisuus, lämminhenkisyys ja ennen kaikkea moraalisuus. Oma lukureittini on kuitenkin erilainen, eikä teoksen lukeminen herättänyt minussa moraalisen närkästyksen tunteita samaan tapaa kuin Shieldsissä. Nytkähtäneen moraalin näkökulma kuitenkin kytkee teoksen napakasti kustantajaansa Telum Saxumiin, jonka Voimasana-ylänimikkeen alla on julkaistu sellaisia teoksia, jotka eivät aihepiirinsä vuoksi sovellu kaikkien kustantajien linjaan. Telum Saxum on julkaissut kirjoja, joiden aiheita ovat olleet mm. uuspakanismi ja musta magia.

Vaikka Tahto ja toiveet onkin viihdyttävä pieni romaani, joka käsittelee näennäisen humoristisesti kirjoitusaikakautensa seurapiirien elämää, siinä on myös synkkä, teoksen moraaliseen asetelmaan liittyvä vire. Aristotelisessä hengessä voisi todeta, että Lady Susan ei ole sympaattinen sankari, joka tekisi kohtalokkaita virheitä jonkin heikkoutensa vuoksi. Kertojan ääni toteaa “Lopputulos“-luvussa toteaa: “Oliko Lady Susan onnellinen vai ei toisesta valinnastaan (aviomiestä koskien), siitä ei ymmärtääkseni voida koskaan varmistua; milläpä kukaan ottaisi todesta hänen vakuuttelunsa siitä kumminkaan päin?“. Lukija ei lopultakaan pääse kosketuksiin teoksen päähenkilön todellisten ajatusten ja tunteiden kanssa. Tämä jää siis jonkinlaiseksi arvoitukseksi, ja arvoituksellisuutensa vuoksi hän on samastuttavan hahmon sijasta jonkinlainen spektaakkeli. Romaanin muut henkilöt, loppuluvun kertoja ja lukija voivat vain ihmetellä Lady Susanin ihastuttavuutta ja viehättävyyttä, jota tämä arvoituksellinen hahmo käyttää saadakseen tahtonsa läpi.

Mielestäni Lady Susania ei siis olekaan mielekästä tarkastella samastuttavana romaanihenkilönä, vaan ennen kaikkea karikatyyrinä, jonka merkitys on sidottu siihen osaan, jota hän edustaa romaanimaailman kokonaisuudessa. Tuon maailman moraali haluaa ikään kuin tuoda esiin sen, miten erilaiset ihmiset, niin miehet kuin naisetkin ryhtyvät hupsuihin ja raadollisiin tekoihin seuratessaan tunteitaan. Päähenkilö sen sijaan laskelmoi tilanteita ja muuttaa toimintansa suuntaa analyyttisen ajattelutyön tuloksena. Päähenkilöstä ei näin pysty välittymään järin sympaattista vaikutelmaa, koska hänessä ei ole vaadittavia inhimillisiä ominaisuuksia.

Vaikka Lady Susan jääkin arvoitukselliseksi tahtojaksi, Austen on sijoittanut inhimillisiä tunteita kirjeenvaihdon muihin osapuoliin. He saavat tuntea nahoissaan Lady Susanin toiveet ja tahdon, ja heidän oma moraalinsa ja tahtonsa murentuvat Lady Susanin viehättävyyteen naamioidun tyrannian alla. Kirjan moraali ei tunne sääliä hupsuutta ja typeryyttä kohtaan.

Naisen rooli

Olipa moraalisesta näkökulmasta mitä mieltä tahansa, kyse on monella tasolla austenmaisesta teoksesta. Kirjemuoto mahdollistaa draamallisen rakenteen, jossa lukija pääsee sukeltamaan seurapiirin eri osapuolten nahkoihin. Kirjoitustyyli on humoristinen ja kirjemuodon avulla on tavoitettu eri hahmojen ääniä. Ja juuri tämän muodon avulla on mahdollista näyttää, miten hahmot esittävät toisilleen erilaisia rooleja ja kasvoja.

Tahto ja toiveet kuvaa kirjoitusajankohtansa seurapiirielämää, jossa naisten valta oli sidottu heidän viehätysvoimaansa ja nokkeluuteensa ja jossa tämäkin vallankäytön muoto oli mahdollista vain miesten kautta. Carol Shields arvelee, että Austen todennäköisesti oli tietoinen Mary Wollstonecraftin vuonna 1792 julkaistusta teoksesta A Vindication of the Rights of Woman. Martina Reuter esittää Kristiina-instituutin Klassikkogalleriassa, että Wollstonecraftin mukaan yksinkertainen totuus ihmisyydestä on se, että ihminen on syntyään järjellinen olento, joka järkensä avulla voi kehittyä hyveelliseksi.

Wollstonecraftin feminismin ydin muodostui pyrkimyksestä osoittaa, että järki ja mahdollisuus tulla hyveelliseksi ovat yhtä lailla naisten kuin miestenkin ominaisuuksia. Ihminen ei voi olla aidossa mielessä moraalinen, jos hän vain tottelee toisten laatimia käskyjä. Tämä johtuu siitä, että tilanteet ovat alati muuttuvia, eikä moraali voi kaikissa tilanteissa perustua valmiiksi laadittuihin sääntöihin. Vapaus tarkoittaa kahta asiaa. Aikuisen naisen täytyy ensinnäkin olla vapaa siinä mielessä, ettei hän ole kenenkään miehen käskyvallan alainen. Vähintään yhtä tärkeää on, että naisella on lapsuudesta asti ollut vapaus kehittää järjenkäyttöään sopivan kasvatuksen ja koulutuksen avulla.

Rajat, joissa kunniallinen nainen 1700-luvun seurapiireissä saattoi toimia, olivat sangen ahtaat. Lady Susan kohdistaa kanssaihmisiinsä ja ennen kaikkea omaan tyttäreensä julmaa vallankäyttöään, joka on eräänlainen oire siitä kapeasta roolista, jossa naisen edellytettiin elävän. Pitipä Lady Susanista tai ei, hän on omaan ajatteluunsa luottava henkilö, joka parhaan tietonsa mukaan pyrkii toteuttamaan omia toiveitaan. Ja vaikka naisen asema nyky-yhteiskunnassa onkin toisennäköinen, sukupuoleen perustuva eriarvoisuus ei ole hävinnyt.

Pinkki viihdepaketti

1700-luvulla romaani oli nuori kirjallisuudenlaji. Romaanikirjallisuutta ihailtiin ja ihmeteltiin, koska se tarjosi uudenlaisia kuvauksia ihmisistä, jotka paljastivat lukijoilleen ajatuksensa ja tunteensa. Romaaneissa käsiteltiin sellaisia aiheita, jotka olivat tuttuja “tavallisille“ ihmisille: perhe- ja rakkaussuhteita, arkielämää ja ennen kaikkea myös naisten elämää.

Lady Susanin kirjoitusajankohtana Austenin lähipiiri, joka toimi romaanin ensisijaisena yleisönä, ei ollut erityisen ihastunut tuohon tekstiin. Nuoruudentuotantoon lukeutuva kirjanen on muutenkin saanut vain vähäistä huomiota osakseen siinä missä Austenin klassikkoteoksista jatkuvasti otetaan yhä uusia painoksia. Miksi nykylukija sitten tarttuisi Tahtoon ja toiveisiin? Voihan nykyään tirkistellä pieniin yksityisiin piireihin vaikkapa tosi-tv:n avulla.

Tahto ja toiveet valottaa oman kirjoitusajankohtansa kulttuurista ympäristöä etenkin naishistorian osalta. Englantilaisen kirje- ja juoniromaanin perinteeseen lukeutuva kirjanen on huumorinsa mustuudesta huolimatta mukaansatempaava viihdepaketti, joka piristää 2000-luvun tosi-televisioon turtunutta, viihteennälkäistä vastaanottajaa. Näppärän kokonsa ansiosta sen voi sitä paitsi ottaa mukaan junaan, hiekkalaatikon reunalle, tai vaikkapa rekkaan.

Oman humoristisen lisänsä Tahto ja toiveet -suomennokseen tuo kammottava kansi, joka tuntuu pilailevan kaiken sen vakavan ja kunnioittavan suhtautumisen kanssa, joka helposti liitetään aikaa sitten keskuudestamme poistuneisiin kirjailijoihin. Vaikka jälkipolville onkin säilynyt tieto siitä, että Jane Austen omana aikanaan oli varsin sivistynyt nainen ja myös kiistattoman lahjakas kirjailija, tieto ei poista sitä tosiseikkaa, että yhä edelleen ahkerasti luetut klassikot – uudet painokset, elokuvasovitukset, viittaileva kirjallisuus – kirjoitettiin ennen kaikkea yleisön viihdyttämiseksi. Edelleen voimme muistaa, ettei Austen saanut huomattavaa asemaa kirjailijana omana elinaikanaan. Suomennoksen kansi siis muistuttaa päällekäyvällä tavallaan, että kaikkina aikoina ihmiset ovat kaivanneet viihdykettä, jonka kautta on mahdollista tutkailla moninaisia raadollisiakin inhimillisen olemisen puolia niin traagisilla kuin koomisillakin tavoilla.

Tahto ja toiveet liittyy sulavasti Austen-suomennosten jatkumoon. Samalla teos muistuttaa siitä, että historiallisten olosuhteiden muuttuessa jotkin ihmisluonnon arvoituksellisuuteen liittyvät asiat pysyvät samankaltaisina aikakaudesta toiseen. Inhimillisten tilanteiden ja tunteiden kokeminen draamallisen kertomuksen kautta tuo lohtua 2000-luvullakin.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto