Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Jermujen verbaaliakrobatiaa tummaa taustaa vasten

Riitta Vaismaa, 22.10.2005
Janne Huilaja: Jemekka s., Gummerus 2005

Pohjoisen sanavalmis kuvaaja Janne Huilaja (s. 1961) vie neljännessä teoksessaan Jemekka tapahtumat kerralla paljon pohjoisemmaksi kuin tekopitäjänsä Kittilä tai asuinpaikkansa Rovaniemen maalaiskunta. Poromiesten sukua oleva kolttanuorukainen Kauko Jemenoff on Ivalossa intissä, vaikka se on vihon viimeinen paikka, missä Jemekka omasta halustaan olisi. Syitä on monia.

Sevettijärvelle on Ivalosta pitkä matka. Sevetissä Jemekkaa odottaa Tuula. Odotus saa viihtymättömän purnarin yrittämään intin komennossa selviytymistä, jotta viikonloppuloma varmistuisi. Jemekan yrityksen tielle tulee esteitä, kuten kunnon veijariromaanissa pitääkin tulla. Tuulan luo Jemekka ehtii vaikkakin hieman haavoittuneena.

Sotaväen elon inhuuden ainoa syy ei ole naisen ikävä. Muutkaan Jemenoffit eivät ole armeijan harmaissa onnistuneet. Vanhemman veljen kohtalo kulkee läpi teoksen tummana rantuna ja vaikuttaa Jemekan ja tämän perheen tuntoihin asevoimia kohtaan. Tätä taustaa vasten Huilajan romaanin auvoisa loppu tuntuu helpottavalta. Muutoin sitä voisi helposti pitää hieman siirappisena. Taiteilu hyvän ja kliseen välillä koituu loppujen lopuksi Huilajan voitoksi.

Jemekka kuvaa nykypäivän jermujen ajankulutusta, vittuilua, käskyjen järjettömyyden kestämistä ja kiertämistä. Huilajan jätkien sanailu sopii hyvin niin Haanpään kuin Linnankin sodanvastaiseen tai ainakin sotakriittiseen traditioon. Käskyjä totellaan usein enemmänkin oveluuttaan ja kierouttaan kuin isänmaan puolustus mielessä. Vapaa viikonloppu tai edes pari sätkää ovat hyviä motiiveita.

Sotaväkikuvauksessa Huilaja luottaa vanhoihin, jo testattuihin keinoihin. Myös nykysodan pohjoisen pojat tekevät mahdollisimman vähän, valehtelevat tai ainakin käyttävät tarpeen tullen varsin sovellettua totuutta. Tradition mukaisesti kuvataan niin sotahullut, pedantit käskyjen noudattajat kuin hulvaton enemmistökin. Upseereissa on sekä pikkumaisia komentelijoita ja tärkeilijöitä kuin myös kunnon miehiä.

Jemekan ydin on onnistuneesti liioittelevassa ja nasevassa jermujen sanailussa, joka saa aiheensa mistä tahansa, niin päähenkilön noin 150-senttisestä varresta kuin sotaväen menon irvailustakin. Huilaja osaa lajin mutta luottaa siihen ehkä vähän liikaakin. Romaanin ydin on hersyvässä dialogissa. Kirjailija olisi saanut käyttää useampia sivuja muuhunkin, varsinkin kun teoksen parasta antia riemastuttavan verbaaliakrobatian keskellä kuitenkin ovat sen tummat sävyt.

Toivottavasti Pohjois-Suomen teatterit huomaavat, että Jemekka kääntyisi varmasti näppärästi draaman kielelle ja sopisi hienosti ainakin Rovaniemen teatterin – Lapin alueteatterin ohjelmistoon. Rovaniemen teatteri tosin ansaitsee hatunnoston siitä, että se Reidar Särestöniemen juhlavuonna on tuottanut näytelmän Rosa Liksomin hienosta Reitarista (WSOY 2002). Kantaesitys on vasta nähty Kittilän Kaukosessa, Särestön alkuperäismaisemassa. Suosittelen Huilajan, toisen Kaukosen pojan, tuotannon dramatisointia. Lappilaisen liioittelun taidon Huilajakin osaa.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto