Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Esseitä vailla pidättelevää vaatimattomuutta

Pasi Salminen, 17.11.2019
Jean-Jacques Rousseau: Yksinäisen kulkijan mietteitä 222 s., Vastapaino 2018 Kääntäjä(t): Erkki Salo

Filosofia kivitetty! Filosofi antoi omat lapsensa orpokotiin! Filosofi pakeni maasta! Monilla saattaa olla mielikuva filosofeista hieman kuivakkaina tyyppeinä. Kirjailija, säveltäjä ja filosofi Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) oli kuitenkin monitahoinen persoona, jonka värikkäistä elämänvaiheista saisi lööppejä ja klikkiuutisia vielä tänäkin päivänä. Eläessään Rousseau oli tunnettu henkilö, jonka vastoinkäymisiä puitiin myös julkisesti. Hän antoi myös itse panoksensa julkisuuskuvaansa omaelämäkerrallisilla teksteillään.

Rousseaun kohtaamien hankaluuksien kärjistymispisteenä voidaan pitää vuotta 1762, jolloin julkaistiin hänen ehkä kaksi tunnetuinta teostaan: Yhteiskuntasopimuksesta ja Émile eli kasvatuksesta. Edellinen on nimensä mukaisesti yhteiskuntasopimusteorioiden sekä politiikan filosofian ja liberalismin klassikkoteos, jota luetaan edelleen tänä päivänäkin – kriittisesti tosin. Émile on puolestaan vaikuttanut kasvatustieteellisen kirjallisuuteen.

Rousseau esitti ajatuksia, joilla hän onnistui suututtamaan niin maalliset kuin kirkollisetkin valtapiirit.

Vaikka teokset ankkuroivat Rousseaun merkityksen filosofina, hän ajautui niiden vuoksi vaikeuksiin. Rousseau esitti kummassakin teoksessa ajatuksia, joilla hän onnistui suututtamaan niin maalliset kuin kirkollisetkin valtapiirit. Rousseau lähti maanpakoon Ranskasta ja myöhemmin myös kotikaupungistaan Genevestä, jossa hänen taloaan kivitettiin vielä vuonna 1765. Rousseau kuvailee itse tapausta omaelämäkirjallisessa teoksessaan Tunnustuksia (1782). Välikohtauksen jälkeen hän matkusti Englantiin filosofi David Humen vieraaksi.

Kaiken kaikkiaan Rousseaun henkilöhistoria tunnetaan varsin hyvin. Vaikka hänet tunnetaan erityisesti filosofisista teksteistään, hän kirjoitti myös proosaa ja omaelämäkerrallisia tekstejä. Esimerkiksi vuotta edellä mainittuja teoksia ennen julkaistu romaani Julie, ou la nouvelle Héloïse (1761) oli suuri menestys. Rousseaun omaelämäkirjallisista teksteistä on suomennettu aikaisemmin lyhennetty versio Tunnustuksista. Tämän teoksen eräänlainen suppeampi jatko-osa on Yksinäisen kulkijan mietteitä (Les réveries du promeneur solitaire). Kirjailija itse luonnehtii termillä ”lisälehdet” teosten välistä suhdetta.

Kuinka sietää vastoinkäymisiä?

Rousseau työsti Yksinäisen kulkijan mietteitä viimeisinä elinvuosinaan, ja se julkaistiin postuumisti vuonna 1782. Hän ei ehtinyt saada teosta aivan valmiiksi, ja ainakin osa teksteistä on viimeistelemättömiä. Alun perin vuonna 2010 julkaistu suomennos on varustettu kääntäjä Erkki Salon hyödyllisillä kommenteilla ja alaviitteillä.

Mietteet koostuvat yhteensä kymmenestä luvusta, joita kutsutaan kävelyiksi. Kävelyiden tyylilaji on subjektiivinen essee. Rousseau mainitsee itse esikuvaksi tekstilajin klassikon eli maanmiehensä Montaignen. Hän kuitenkin asemoi kirjallisen tavoitteensa toisin kuin Montaigne: ”Yritän samaa kuin Montaigne, mutta tavoitteeni on täysin päinvastainen: hän kirjoitti Esseensä muita varten, minä kirjoitan uneksuntani vain itselleni.”

Rousseau käyttää termiä ”uneksunta”, joka viittaa teoksen otsikkoon. Ranskankielinen sana ´réveries´ tarkoittaa sananmukaisesti uneksuntaa, mikä käy ilmi suomentaja Salon huomautuksesta. Salo täsmentää myös, että alkuperäinen termi merkitsee ”ajatusten päämäärätöntä vaeltelua”. Näin käsitettynä sana sopiikin kuvaamaan esseiden ja miksei yleensäkin esseekirjallisuuden tyyliä.

Rousseau kertoo kohdistavansa kirjan tekstit lähinnä itselleen, mikä on ammattikirjoittajalta väite, jota ei ehkä kannata ottaa aivan kirjaimellisesti. Väite joka tapauksessa alleviivaa tekstien subjektiivisuutta. Rousseau käy kymmenessä esseessä läpi elämänsä aikana kohtaamia vaikeuksia ja pohtii suhtautumistaan niihin yhä uudelleen ja uudelleen. Samalla lukijalle tulee tutuksi Rousseaun mielenkiinnon kohteiden monipuolisuus ja esimerkiksi omatoiminen perehtyminen kasvitieteeseen.

Kirjailija kuvailee kohtaloaan sellaiseksi, jonka vertaista ei yksikään kuolevainen ole milloinkaan joutunut kokemaan.

Rousseau sivuaa teksteissä asioita, joita hän on käsitellyt jo aiemmissa omaelämäkerrallisissa teksteissään. Hän esimerkiksi kertoo ajastaan Biennenjärvellä sijaitsevasta saaresta, johon hän pakeni heti aiemmin mainitun kivittämistapauksen jälkeen. Hän vietti saarella kaksi kuukautta ennen Englannin lähtöään. Filosofi ylistää saarella kokemaansa toimettomuutta elämänsä onnellisempana aikana. Täysin toimettomuudessa ei kasvikunnan saloihin uppoutuva maanpakolainen kuitenkaan malta olla.

Rousseau koki elämänsä aikana suoranaista vainoa, mistä kertovat esimerkiksi kivitys ja maanpakolaisuus. Hän koki myös julkista pilkkaa, vaikka hänellä oli myös ystäviä ja ymmärtäjiäkin. Rousseaun teksteistä välittyy kuitenkin epäluuloisuus ihmisiä kohtaan. Kirjailija ei kavahda suuria sanoja, kun hän kuvailee kohtaloaan sellaiseksi ”jonka vertaista ei yksikään kuolevainen ole milloinkaan joutunut kokemaan.” (s. 165)

Rousseaun kokema epäluuloisuus ihmisiä kohtaan vaikuttaa saavan vainoharhan mittoja. Hän kirjoittaa jo Tunnustuksissa salaliitosta itseään kohtaan. Myös Mietteissä hän kirjoittaa salahankkeesta ”joka oli epäoikeudenmukainen ja järjetön, kuin itse paholaisesta lähtöisin”. Rousseau kokee olevansa yksin tämän vihamielisyyden edessä: ” – näin kokonaisen mielettömän sukupolven antautuvan johtajiensa sokealle raivolla, joka kohdistui onnettomaan ihmiseen, joka ei milloinkaan tehnyt tai tahtonut pahaa kenellekään eikä vastannut pahaan pahalla.” (s.172-173)

Rousseaun epäluuloisuuden ja vainoharhaisuuden ihmisiä kohtaan väitetään kasvaneen jopa mielenvikaisuuden mittoihin. Mikäli näin on, tämä ei kuitenkaan heijastu tekstien älylliseen sävyyn. Vaikka Mietteiden pääpaino on subjektiivissa muisteloissa, joukossa on myös filosofisempia osuuksia. Esimerkiksi neljännen kävelyn pohdinnat totuuden, valheen ja moraalin välisestä suhteesta todistavat johdonmukaisesta ajattelusta.

Yleisen tason pohdinnoista Rousseau kaartaa kuitenkin takaisin omaan minäänsä. Hän korostaa omaa totuudellisuuttaan. Hän esimerkiksi mainostaa, että hän on teoksessa Tunnustuksiavienyt rehellisyyden, totuudellisuuden ja avomielisyyden yhtä pitkälle, luullakseni jopa pidemmälle kuin kukaan ennen minua.” (s. 96) Turhasta vaatimattomuudesta filosofia ei siis voi syyttää. Useassa kohtaa hän käsittelee itseään sanankääntein, jotka eivät tunnu nykylukijasta sen enempää vilpittömän rehellisiltä kuin vaatimattomiltakaan.

Esseitä värittää Rousseaun pyrkimys löytää oikea asenne suhteessa vastoinkäymisiinsä ja vihamiehiinsä. Paikoin tämä ilmenee ponnisteluna välinpitämättömyyteen. Kahdeksannessa kävelyssä filosofi kiittää vainoajiaan kokemastaan pahasta, koska se on tehnyt hänestä huolettoman: ”Ellen olisi joutunut kokemaan vastoinkäymisiä, voisin pelätä niitä jatkuvasti, mutta voitettuani ne, en niitä enää pelkää.” (s. 178) Näiltä osin filosofin omaksuma asenne ja mielenrauhaan pyrkiminen muistuttaa stoalaisuutta, jossa korostettiin tunteiden hillintää järjen avulla

Ristiriitainen persoona

Vaikka Yksinäisen kulkijan mietteissä sivutaan usein Rousseaun kokemia vastoinkäymisiä, pohdintoihiin sisältyy muitakin asioita. Kypsään ikään ehtinyt filosofi tiputtelee muisteloiden väliin esimerkiksi elämänfilosofisia mietteitä. Luonnosta hurmioituminen ja minän korostus enteilevät osin siirtymää valistuksesta romantiikan aikaan. Toisinaan hänet luetaankin valistuksen ja toisinaan taas vastavalistuksen piiriin kuuluvaksi, mikä kertoo osaltaan Rousseaun persoonan ja vastaanoton moninaisuudesta ja ristiriitaisuudesta.

Kirjailija yrittää järkeilyllä suitsia tunteitaan ja henkistä kärsimystä, minkä muut ihmiset ovat hänelle aiheuttaneet.

Mietteistä käy eräällä tapaa ilmi myös Rousseaun ristiriitainen suhtautuminen ihmisiin. Hän pyrkii pohdinnoillaan sulkeistamaan yleisen mielipiteen vahingoittavan vaikutuksen ja mitätöimään toisten ihmisten merkityksen omalle onnellisuudelleen. Kirjailija yrittää järkeilyllä suitsia tunteitaan ja henkistä kärsimystä, minkä muut ihmiset ovat hänelle aiheuttaneet. Kävelyiden perusteella hän kokee kohtaamiensa vastoinkäymisten olevan jopa käsittämättömiä. Toisaalta pohdinnat kuitenkin todistavat juuri siitä, miten merkityksellisiä ihmiset Rousseaulle ovat.

Yksinäisen kulkijan mietteet ovat hyvin toimitettu teos. Alaviitteet ja lopun liitteet rikastuttavat lukukokemusta. Esimerkiksi alaviitteenä oleva ote Voltairen tekstistä on riemastuttava. Tämä vertaa arvon kollegaansa koiraan. Teoksen alussa Lauri Mehtosen alkusanat johdattavat esseiden pohdintoihin. Lopusta löytyy myös tiivistelmä Rousseaun elämän käännekohdista sekä esimerkiksi kartta kirjassa mainituista paikoista.

Tunnustuksiin verrattuna Mietteet on suppeampi teos, joten on hyvä, että edes se on luettavissa suomeksi kokonaisuudessaan. Tunnustuksien hieman vanhahtava käännös on tehty jo vuonna 1938. Siinä Rousseaun tekstit on käännetty vain osittain ja kääntäjän referaatit vuorottelevat alkuperäisen kirjoittajan kanssa. Nyt alkuperäinen teksti ja kommentit pidetään selkeästi erillään.

Rousseau kirjoittaa harjaantuneen kirjoittajan tyylillä, mikä osaltaan pitää tekstit elävinä vielä tänäkin päivänä. Esseiden suomennosta on lähinnä ilo lukea.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto