Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Epäonnistuneiden ihmisten tunkkaisia elämänvaiheita

Siina Sorvali, 24.5.2020
Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat 303 s., Otava 2019 Kääntäjä(t): Arto Schroderus

Toisin kuin Jeffrey Eugenidesin ensimmäisen novellikokoelman englanninkielisestä nimestä Fresh Complaint voisi päätellä, ei teksteissä ole juuri mitään tuoretta. Oikukkaat puutarhat on pettymys Eugenidesin muun tuotannon tuntijalle, sillä Virgin suicidesin ja Middlesexin kokeilunhalusta ja eläväisyydestä löytyy novelleista vain rippeet.

Novelleista useimmat rakentuvat samalle kaavalle: päähenkilöllö on on jokin erikoinen ongelma.

Kokoelma koostuu kymmenestä novellista, joista suurin osa on julkaistu aiemmin englanniksi esimerkiksi aikakauslehdissä. Vanhimmat novelleista ovat 1980-luvulta, joten erityisesti niiden kritisoiminen tuoreuden puutteesta tuntuu väärältä – miten liki neljäkymmentä vuotta vanhojen tekstien voisikaan olettaa tuntuvan uudenuutukaisuudessaan raikkailta? Kuitenkin sekin on osoitettu mahdolliseksi. Esimerkiksi Annie Proulxin 1990-luvun alussa julkaistut novellit eivät kanna sitä samaa pölyisen tunkkaista tunnelmaa, jonka Eugenidesin novelleissa voi huomata.

Novelleista useimmat rakentuvat samalle kaavalle: päähenkilönä on ihminen, jolla on jokin erikoinen ongelma. Tätä ongelmaa pohtiessa käydään läpi henkilön taustat, eli käytännössä se, miksi hän on päätynyt nykyiseen tilanteeseensa. Samaa kaavaa toistavat tarinat alkavat nopeasti puuduttaa, kun niitä lukee monta peräkkäin. Novellissa ”Vanhaa musiikkia” päähenkilö on ostanut velaksi klavikordin, eikä pysty maksamaan kalliita lyhennyksiä, novellissa ”Uudet perustukset” päähenkilönä on kustannustoimittaja, joka ryhtyy epäonniseen kavallushankkeeseen juonikkaan kirjanpitäjän kanssa. Kaavan rikkovat ”Valittajat” ja ”Oikkujen puutarha”, joissa kummassakin on panostettu muuhunkin kuin henkilöiden erikoisiin taustatarinoihin ja ahdistuksenaiheisiin.

Eläkeläisnaiset erottuvat edukseen

Valittajissa eläkeläisnainen Cathy ryhtyy auttamaan muistisairasta ystäväänsä. Novellissa käydään läpi naisten ystävyyttä ja Dellan sairautta, johon ei Cathyn mielestä osata suhtautua oikealla tavalla. Della ei hänestä saa tarpeeksi tukea perheeltään, mutta toisaalta häntä myös pidetään sairaampana kuin hän onkaan. Cathyä ja Dellaa yhdistää lukeminen, erityisesti yhteinen lempikirja, joka kertoo kahdesta heimostaan erotetusta vanhasta intiaaninaisesta. Novellin alussa Cathy tuo kirjan lahjaksi Dellalle, joka tuttua kirjaa lukemalla alkaa taas päästä ainakin auttavasti elämästä kärryille.

Kirjassa oli yksi kuvituskuva, josta Della ja Cathy pitivät erityisen paljon. Siinä Ch’idzigyaak heittää kirvestä ja Sa’ katsoo vierestä. Kuvatekstissä sanotaan: ”Jos näemme oravan, voimme ehkä tappaa sen kirveellä niin kuin nuorena teimme.
Siitä tuli heidän mottonsa. Aina kun jompikumpi oli allapäin tai joutui tarttumaan johonkin ongelmaan, toinen soitti ja sanoi: ”Nyt otetaan kirveet esiin.”
Ota asia hoitaaksesi, he tarkoittivat. Älä murjota.
” (s. 29)

Della ja Cathy ovat kumpikin hiukan hukassa elämässä, mutta mitään naiiveja satukirjamummoja he eivät ole. Eugenides on onnistunut kirjoittamaan heihin samanlaista potkua, jota esimerkiksi Middlesexin vanhoista kreikkalaissukulaisista löytyy. Sen sijaan suurin osa muiden novellien päähenkilöistä on lähes toistensa kopioita – elämässään jollain tavalla epäonnistuneet, kuivakat keski-ikäistyneet miehet erottaa toisistaan lähinnä heidän ammateistaan, jotka ovat korostetun erikoisia, kuin paikatakseen miesten puutteellisia persoonallisuuksia. Klavikordisti, gravitaatioaalloista luennoiva fyysikko ja intersukupuolisuuteen erikoistunut seksologi ovat käytännössä sama mies vähän eri mausteilla.

Keski-ikäistyneet miehet erottaa toisistaan lähinnä heidän ammateistaan, jotka ovat korostetun erikoisia, kuin paikatakseen miesten puutteellisia persoonallisuuksia.

Fyysikon pelastukseksi rientää kuitenkin Prakrti, Oikkujen puutarhan toinen päähenkilö. Prakrti on toisen polven maahanmuuttaja Intiasta, jonka äiti on vakaasti päättänyt naittaa hänet intialaispojalle tyttären vastustuksesta huolimatta. Prakrti on hahmona huomattavasti värikkäämpi, mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi, kuin fyysikko. Tosin Prakrtin tarinaa vaivaa sama tunkkaisuuden tuntu kuin suurinta osaa muistakin kirjan tarinoista: novellissa ei ilmeisesti ole edes yritetty päästä eroon maahanmuuttajastereotypioista, vaan tarina toistaa vanhoja käsityksiä ja asetelmia. Prakrti sentään on saanut persoonaa ja tarmokkuutta, mutta nämäkin ominaisuudet novelli liittää hänen amerikkalaisuuteensa, antaa länsimaisen kasvuympäristön ansioksi. Oikkujen puutarha ei tuo mitään uutta tai tuoretta maahanmuutosta kertovien tarinoiden saralle.

Oikukkaat puutarhat ei houkuttele lukemaan enempää Euganidesin novelleja. Muutama onnistuminen ei pysty pelastamaan kokoelmaa, jota vaivaavat samanlaisina toistuvat tarinat, yksiulotteiset päähenkilöt ja vanhanaikaisuus, joka ei lisää novellien viehättävyyttä, vaan tekee niistä väsyneen kulahtaneita.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto