Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Nojatuolimatka toisen mieleen

Päivi Kosonen, 18.9.2007
Jette Kaarsbøl: Suljettu kirja (Den lukkede bok, 2003) s., Otava 2007 Kääntäjä(t): Päivi Kivelä

Tanskalaisen Jette Kaarsbølin (s. 1961) esikoisromaani Suljettu kirja kertoo tanskalaisnaisen kehitystarinan 1800–1900-lukujen taitteesta. Tunnollinen ja kunnollinen porvaristyttö, Frederikke Leuenbech, hylkää romaanin alussa pappiskihlattunsa ja ryhtyy epäsovinnaiseen suhteeseen nuoren lääkärin, Frederik Faberin kanssa. Pariskunta tekee modernin avioliittosopimuksen, jonka mukaan puolisot voivat vapaasti toteuttaa omia pyrkimyksiään. Romaanissa on kyse siitä, miten kumpikin puoliso omalla tavallaan ja vain työläästi ymmärtää, mistä sopimuksessa on oikeastaan kysymys.

Myöhäismodernia lukijaa – olipa hän sitten feministi tai postfeministi – Suljettu kirja puhuttelee käsittelemällä yksilön vapautta ja tasa-arvoa korostavien modernien aatteiden käytännöllisiä toteutumisen mahdollisuuksia. Kyse on siis realistisen ja ihanteellisen maailmankuvan yhteensovittamisesta.

Moderni naiskysymys

Suljettu kirja asettuu luontevasti eurooppalaisen romaanitaiteen jatkumoon, jossa ihmisen olemusta ja hänen suhdettaan yhteiskuntaan on yleensä tarkasteltu mikrotasolla: naisen ja miehen suhteen kautta. Tarina on sijoitettu kuvaavasti Kööpenhaminaan ja 1800–1900-lukujen taitteeseen eli ajankohtaan, jolloin monet meille tutut pohjoismaiset kirjailijat – Henrik Ibsen, August Strindberg, Knut Hamsun, Minna Canth ja monet muut – käsittelivät romaaneissaan ja näytelmissään yhteiskunnallisia kysymyksiä ja aivan erityisesti niin sanottua nais- ja siveellisyyskysymystä.

Jette Kaarsbølin romaanissa naiskysymystä käsitellään myös oikeiden historiallisten henkilöiden kuten Georges Brandesin kautta. Frederikken uusi rakkaus, Frederik, kuuluu näet Brandesin ympärillä toimivaan poliittisten radikaalien ryhmittymään. Sen vilkkaissa ja epämuodollisissa illanvietoissa muotoillaan myös Frederikin ja Frederikken uudenlaiselle avioliitolle aatteellinen pohja, jonka Frederik ylpeästi ilmoittaa tulevalle puolisolleen:

”Ulospäin se olisi aivan tavallinen avioliitto, meidän kesken kahden itsenäisen ihmisen välinen järjestely. Me tunnemme toisemme. Te tiedätte millainen minä olen. – En lupaa teille kuuta taivaalta, sitä en voi antaa vaikka haluaisinkin, mutta voin luvata teille, että se mitä muut kutsuvat avioliiton siteiksi, olisi teille suurinta vapautta mitä olette koskaan tuntenut. Haluan vapauttaa teidät Christianin, vanhempienne… niin kaikkien määräysvallasta. En tule koskaan pyytämään teiltä mitään.” (s. 134)

Nuorelle Frederikkelle, joka on kasvatettu porvarillisen naisihanteen mukaan rakkauden ja hellittelyn kohteeksi, yksilöllinen vapaus ei valitettavasti merkitse mitään. Ainoastaan rakkaus merkitsisi. Frederikke elää elämäänsä Emma Bovaryn tavoin hämärässä unessa – jotain odotellessa. Eikä hänellä ole pitkään aikaan rohkeutta astua yhtään peremmälle omassa elämässään.

Nainen on arvoitus, mutta niin on mieskin!

1800-luvun valtavirran romaaneissa mieskirjailijat pyrkivät kuvaamaan naispäähenkilön mieltä sisältä käsin ja ikään kuin asettautumaan naisen mieleen. Nainen – nimeltään Emma, Anna Karenina tai Nora – oli arvoitus, jotta mies yritti ratkaista.

Suljetussa kirjassa sovelletaan ajan henkeen sopivasti tätä naisarvoituksen mallia, mutta Jette Kaarsbøl ei ole 1800-luvulta vaan oman aikamme naiskirjailija. Vaikka kyse on esikoisromaanista, Kaarsbol osaa käyttää vanhoja malleja taitavasti ja tuoreesti: tietoisesti ja myötätuntoisesti – sortumatta kuitenkaan ylitunteellisuuteen. Naisen mielen mustia ja synkkiä säikeitä ei romaanin kuteessa peitellä, mutta se ei silti ole realistinen kyynisyyden tai tunkionkaivelemisen mielessä. Päinvastoin. Toivon ja myönteisyyden momentti syntyy romaanissa taiten luodusta näköalapaikasta, josta lukija voi nähdä yhden ihmiskurjan ja tämän hetken toivottomuuden tuolle puolen.

Tuo 1800-luvun romaaniin lajityypillisesti kuuluva näköalapaikka – katse ylhäältä – perustuu Kaarsbølin romanissa kertojan korostamaan ymmärtämättömyyteen ja siitä kumpuavaan ymmärtämisen haluun. Kertoja ymmärtää ja ei ymmärrä Frederikkeä, niin kuin ikkunansa ääressä muisteleva vanha Frederikkekin ymmärtää itseään eikä kuitenkaan ymmärrä. Mutta mieskin on arvoitus – muille ja itselleen. Romaanin kertoja tekee lukijalle alun alkaen selväksi, että tässä tarinassa nuo kaksi jäävät toisilleen ikuisiksi arvoituksiksi. Miksi, siitä lukijan täytyy ottaa itse selvää!

Jette Kaarsbøl ei tee tästä keskinäisen ymmärryksen ja rakkauden puutteesta ylitunteellista kärsimysnäytelmää Hollywood-tyyliin, vaan merkille pantavaa romaanissa on kirjailijan kyky käyttää hyväkseen modernin romaanin muotoa: pitkää proosaa. Suljetun kirjan avaamalla kuusisataasivuisella lukumatkalla tuo ymmärtämättömyys puetaan modernin lukuromaanin muotoon: aikaa vieväksi yritykseksi ymmärtää toisten mieltä.

Kaarsbølin kerronta tuo tietenkin mieleen joukon naiskirjallisuuden esikuvia 1800–1900- luvuilta. 1800-luvulta tulee pakostakin mieleen George Sand, 1900-luvulta puolestaan kanadalaisen naiskirjallisuuden suuret nimet: Margaret Atwood ja Carol Shields. Kaikkien näiden naiskirjailijoiden suosion salaisuus lienee toisaalta älykkäässä ja avoimessa proosassa, toisaalta ymmärtämisen ja toivon lippujen heiluttamisessa aikoina, jolloin yhteiskunnallisen keskustelun vallitsevat sävyt ovat olleet joko nostalgia tai kyynisyys – ja jolloin monellakaan ei ole ollut edes romaanikirjallisuudessa kanttia katsoa kulloistakin nykytilannetta uudesta näkökulmasta: kauempaa tai korkeammalta.

Myöhäismoderni psykologinen romaani

Kerronnaltaan ja tyylillisesti Suljettu kirja on mestarillinen. Päivi Kivelä on myös onnistunut suomennoksessaan hyvin. Jette Kaarsbøl onnistuu yhdistämään sujuvasti 1800-lukulaisen realistisen romaanin yksityiskohtaisiin kuvausjaksoihin ja psykokerrontaan myöhäismodernin kerronnan piirteitä, jotka kiinnittävät lukijan huomiota kertojan asemaan tarinan kertomisessa ja sitä kautta myös romaanin pääteemaan: toisen mielen ymmärtämisen mahdottomuuteen. Tähänhän romaanin alkuun valittu Per Olov Enquistiltä lainattu mottokin viittaa: ”Miten ihmisen mielen voisi selittää? Mielen laita on samoin kuin rakkauden. Ei niitä voi selittää. Mutta millaisia me olisimmekaan ellemme yrittäisi.”

Kaarsbøl käyttää romaanissaan modernille psykologiselle romaanille tyypillistä ajallista montaasirakennetta, jossa vuoroin kerrotaan nuoren Frederikken elämästä 1800-luvun lopun Kööpenhaminassa ja vuoroin taas siirrytään 1930-luvulle, jossa vanha ja elämäänsä väsynyt Frederikke muistelee menneitä ja kokoaa elämättömän elämänsä palapeliä. Toisinaan hän tyytyy vain ihmettelemään elämänsä – ja kaiken – katoamista, toisinaan taas muotoilee elämänsä kyynistä filosofiaa: ”Oikeudenmukaisuus on tyhjä sana, ja varmaa on ainoastaan se, että kaikki rapistuu… häviää… kuihtuu… kuolee” (s. 20). Myös vanheneva naisruumis muodostaa tärkeän motiivin, samoin sisaruus- ja ystävyyssuhteet.

Montaasirakenteen vuoksi vasta lukija voi olla se, joka liittää palat yhteen ja muodostaa romaanin merkityksen. Lukijalle jää vastuu Frederikin ja Frederikken sekä romaanin kokonaisuuden ymmärtämisestä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto