Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Jeesuksen takapiru ja mainosguru helvetistä

Markku Soikkeli, 6.6.2005
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat s., Teos 2005

Kädettömät kuninkaat sisältää viisitoista novellia Johanna Sinisalon tuotannosta vuosilta 1985-2004. Useimmat novelleista ovat tunnettuja ja palkittuja tieteiskirjallisuuden sisäpiirissä, mutta täysin tuntemattomia sille yleisölle, joka tuntee Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaanista (2000). Mukana on myös yksi kokoelmaa varten kirjoitettu novelli.

Sinisalon novellikokoelman liittäminen tieteisfiktioon perinteeseen ei ole aivan ongelmatonta. Novellien puhevoittoisuus, monologeina ja dialogeina etenevä kerronta, antaa kyllä mahdollisuuden päästä niiden maailmaan yhtä vaivattomasti kuin kuunnelmaan, mutta etenkin novellien synkkä komiikka voi tuntua pelkästään provokatiiviselta ilman lajityypin asiantuntemusta. Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Suomi-Ruotsi -laivalle katettu yksityinen helvetti, jossa tango soi joka ilta ja valtaa käyttävät ääriuskovaiset militantit, lienee vertauskuvallisuudessaan jokaisen suomalaisen koettavissa. Sinisalon tyyli ei vain istu yksiin vertauskuvallisuuden kanssa, kun hän sekoittaa arkista puhekieltä sellaiseen sankariromantiikkaan, joka sopisi paremmin elokuvaan kuin proosaan:

Sä olit Baltic Paradisen ikioma Messias. Sä ilmotit hiton coolisti, että koska olosuhteet olivat nämä, oli parasta katsoa laivan siirtyneen sen matkustajien demokraattiseen valvontaan. (”Tango merellä” -novelli)

Kun Johanna Sinisalo viime tammikuussa esitteli kirjaansa kustantajan tilaisuudessa, hän ilmoitti hyvin vakavasti, että hänen tarinansa eivät ole tieteisfiktiota. Yleisö nauroi Sinisalon kommentille ymmärtämättä, että scifistä on tullut kirjoittajilleen ikävä leima, jolla heidän omaperäiset mielikuvitusmaailmansa liitetään Tähtien sota -elokuviin ja muuhun populaareimpaan teiniviihteeseen.

Jo pari vuotta sitten suomalaiset eturivin tieteiskirjoittajat ilmoittivat, että he eivät kirjoita enää tieteisfiktiota ja että heidän julkaisemiaan tekstejä ei saa kategorisoida lajityypin edustajiksi. Tieteistarinoita eli scifiä harrastavien kannalta tilanne on vähintäänkin omituinen. Kun harrastajapiireistä lähteneet ja vastikään julkaisukynnyksen ylittäneet kirjoittajat (Johanna Sinisalo, Pasi Jääskeläinen ja Kimmo Lehtonen) nimenomaisesti kieltävät taustansa, ei suomalaisen scifin edustajia löydy enää kuin kiviä kääntelemällä. Etenkin kun kirjallista menestystä saavuttaneet, etabloituneet tekijänimet kuten Leena Krohn ja Maarit Verronen ovat jo aikaa sitten kehittäneet aivan oman tyylinsä riippumattomina niin realismin kuin scifin tai fantasian perinteestä.

Jos etsii Sinisalon novelleille otollista yleisöä, niin tyypillisin lukijakunta löytyy kuitenkin siitä samaisesta harrastajapiiristä, fandomista, jonka kanssa Sinisalo on jakanut innostuksensa ulkomaisiin esikuviin, fantasiaan ja scifiin. Ja kun kustantaja ilmoittaa kirjan sivuliepeessä, että Sinisalo on ”kansainvälisesti menestyneimpiä kirjailijoitamme”, olisi ehkä kohtuullista tarkentaa että menestys koskee nyt kuitenkin ”vain” tätä yhtä kirjallisuuden osa-aluetta.

Mainosguru helvetistä

Novellikokoelman alaotsikkona voisi siten olla yhtä hyvin ”tieteistarinoita” kuin ”häiritseviä tarinoita”, vaikka jälkimmäinen voi toimia varoitusmerkkinä novellien asenteesta. Sinisalon tarinat ovat kauhukertomuksia ihmisistä ja tilanteista, joista ei voi selvitä sen paremmin järkeilemällä kuin toiminnallakaan. Novellissa ”Me vakuutamme sinut” (1993) päähenkilö työskentelee mainostoimisto MayDayssä, jonka uusi työntekijä osoittautuu H. P. Lovecraftin kuvailemaksi demoniksi. Tapa jolla mainosten oletetaan herättävän ostomaniaa ja joukkohysteriaa liitetään novellissa ilkikurisesti ”Suurten Muinaisten” pyrkimykseen murtautua ihmisen tietoisuuteen.

Tällainen tupamoderni vitsailu osakulttuurissa sikiävän mytologian ja mainosmaailman yhteyksistä herättänee satunnaisessa lukijassa pelkästään hämmennystä taustatietojen puuttumisesta. Toisaalta Sinisalon novellit toimivat hyvänä esimerkkimateriaalina siitä, miten sisäänpäin kääntyneitä enemmistö suomalaisista tieteisnovelleista oli 1980-1990-luvuilla. Vasta romaaneissa muutamat kirjoittajat, Sinisalo eritoten Finlandia-palkitulla peikkokirjallaan, ovat pystyneet lähes saumatta yhdistämään suomalaisen ihmissuhdetematiikan ja ulkomaisen scifin motiivit.

Ne novellit, joista Sinisalo parhaiten tunnetaan fandomin piirissä, eivät välttämättä ole samoja, jotka voisivat kiinnostaa laajempaa yleisöä. Sinisalo kirjoittaa hyvinkin läheltä naispäähenkilöidensä kokemuksia, mutta harvoin empatialla – niin uhrin rooliin pakotettuja messiaita kuin hänen henkilönsä ovatkin.

Pituutensa puolesta Sinisalon tarinat ovat lähempänä pienoisproosaa kuin novelleja, mikä sekin on tyypillistä viime vuosikymmenten suomalaiselle tieteisfiktiolle. Syynä on paitsi kirjoituskilpailujen edellyttämä tekstivolyymi myös se, että kotimaisten lehtikertomusten perinne on ohut ja katkeileva. Vielä 1950-luvulla saatettiin suomalaisissa aikakauslehdissä julkaista käännösnovelleja nimekkäimmiltä ulkomaisilta scifikirjoittajilta, mutta 1980-luvulla herännyt fandomyleisö on pääsääntöisesti kiinnostuneempi audiovisuaalisesta tieteisfiktiosta kuin kirjallisen scifin perinteestä tai tulevaisuudesta.

Kokoelmaa varten kirjoitettu bonusnovelli ”Grande randonnée” edustaa Sinisalon repertuaarissa rauhallisempaa äärilaitaa, vaikka novellin funktio ei liene kuitenkaan sen kummempi kuin best of -äänilevyille fanilahjana lisätyt esitykset. Nimensä mukaisesti Pyreneiden vaellusreitille sijoittuva novelli soveltaa kummitus- tai etiäistarinaa, jossa vainaja ei ymmärrä kuolleensa vaan lähettää edelleen viestejä omaisille, tässä tapauksessa tekstiviestejä kännykkään. Sinisalon toimintapainotteinen proosakieli ei ole juuri kummempaa kuin Ilkka Remeksen jännityskertomuksissa, mutta hän kykenee omaperäisempiin ja kotoisampiin sovelluksiin harrastamassaan lajityypissä kuin Remes kansainvälisten trillereiden jäljittelijänä.

Jeesuksen takapiru

Sekä tyyliltään että aiheeltaan aivan omanlaisensa on Yhdeksän ruukkua -novelli (alun perin ilm. 2004), joka on arkaaista kieltä imitoiva Jeesus-tarina. Kotimaisittain kiinnostavaa aiheenvalinnassa on se, että ’ainoaksi suomalaiseksi tieteiskirjailijaksi’ nimitetty Erkki Ahonen (s. 1932) teki hänkin erikoisen sivupolun jeesustarinoiden puolelle, itse asiassa uransa komeimmalla romaanilla Kiviä vuoret (1965). Sinisalon inspiraatiolähde lienee kuitenkin, jälleen, ulkomaisessa populaarikirjallisuudessa. Novellin varsinaisena keskipisteenä on nimittäin Da Vinci -koodi -trillerissä (2004) popularisoitu Magdalan Marian hahmo, jolle Sinisalo antaa kerrassaan omaperäisen tulkinnan: tämä viides evankelista, ”musta Maya”, on syntyjään voodootaitoinen noita ja Jeesuksen ihmetekojen takapiru.

Kansanperinnettä ja arkaaista kieltä Sinisalo käyttelee myös pohjoiseen mytologiaan sijoittuvissa novelleissaan ”Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt” ja ”Metsän tuttu”. Niissä näkyy samoja myytti- ja taruaineksia, joita Sinisalo käytti peikkokirjassaan sekä myöhemmin kalevalaisessa Sankarit-romaanissaan (2003). Ja samalla tavoin kuin Sinisalon romaanit ovat heikkoja rakenteensa hajanaisuudessa, ovat nämä novellitkin hieman epävarmoja siinä, miten modernista näkökulmasta muinaisen maailman ihmiset voisi selittää. Esimerkiksi ”Palvelukseen halutaan…” -novellissa on 6000 vuoden ajallinen hyppäys tilanteeseen, jossa kulttuuriantropologi analysoi ystävättärensä kanssa muinaisen kulttuurin naiskuvaa. Sinisalolle ja 90-luvun tieteisfiktiolle tyypillisesti luonto saa edustaa kaupunkilaisen horisontin ulkopuolelle jäävää yliluonnollisen piiriä.

Feministikirjoittajana Sinisalo on ollut varmasti esikuva monille nuoremmille tieteis- ja fantasiatarinan ystäville. Niin julmia näiden novellien naiskohtalot kuitenkin ovat, että ne sarjakuvamaisessa suorasukaisuudessaan pikemminkin provosoivat lukijoita kuin liioittelemalla paljastavat tietämisemme tapaa koskevat myytit, mihin tieteisfiktion ydinaines parhaimmillaan kykenee. Esimerkiksi Leena Krohnin tuotantoon verrattuna Sinisalon tarinoita voisikin nimittää ennemmin moderneiksi kauhutarinoiksi.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto