Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Historia ei määrää meitä

Pasi Salminen, 4.8.2014
Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista 250 s., S&S 2014 Kääntäjä(t): Outi Menna

Uuteen maahan muuttava ihminen harvoin pääsee irti historiastaan, vaikka haluaisi. Yhtäältä tietoisuus omista juurista ja omat perinteet ovat rikkaus, joka kiinnittää ihmisen osaksi yhteisöään. Toisaalta taas ihmiselle voi koitua rasitteeksi se, että hänet nähdään aina ensisijaisesti jonkin ryhmän edustajana eikä yksilönä.

Vuosien saatossa Ruotsi on vastaanottanut maahanmuuttajia monin verroin Suomeen verrattuna, ja sadoilla ruotsalaisilla kirjailijoilla on juuret ulkomailla. Omaelämäkerrallisuus on keskeinen piirre monessa maahanmuuttajan kirjoittamassa teoksessa. Ruotsalainen kirjailija Johannes Anyuru tarkastelee romaanissaan Myrsky nousee paratiisista (En storm kom från paradiset) Ugandasta lähtöisin olevan isänsä tarinaa.

Anyuru jättää omien kokemusten käsittelyn melko vähälle. Isänsä tarinan kautta hän kuitenkin sukeltaa juuriinsa sekä afrikkalaiseen taustaansa. Isän tarina asetetaan kontekstiinsa, ja kirjailija tarkastelee sitä, miten hänen isänsä kohtalossa heijastuu koko Afrikan maanosan historia. Vaikka Anyuru näin samalla kohtaa myös oman historiansa, hän ottaa kuitenkin etäisyyttä ajatukseen, että hän itse määrittyisi täysin taustansa kautta.

Eloonjääjä

Anyuru ei yritä ahtaa isänsä koko elämää tarinaan, vaan keskittyy todennäköisesti dramaattisimpiin vuosiin. Näistä tapahtumista Anyuru leikkaa tiiviin kokonaisuuden. Romaanin henkilöhahmoista ei käytetä varsinaisia erisnimiä, vaan esimerkiksi Anyurun isää edustavaan päähenkilöön viitataan alkukirjaimella P.

Valtaosa teoksesta sijoittuu 1970-luvulle, jolloin Ugandassa nousi valtaan sotilasvallankaappauksen tehnyt, sittemmin pahamaineinen Idi Amin. Kronologista kerrontaa rikkovat aika ajoin takaumat, joissa kuvataan P:n nuoruutta Ugandassa ja ennen kaikkea tämän aikaa Kreikassa lentäjäkoulutuksessa.

P valitaan sotilaslentäjäkoulutukseen ja lähetetään Kreikkaan. Aminin valtaannousun jälkeen 1971 hän kuitenkin kieltäytyy palaamasta takaisin Ugandaan. Isä matkustaa Roomaan, mutta päättää palata takaisin Afrikkaan, koska hän haluaa saada työpaikan lentäjänä, mikä Euroopassa ei onnistu.

Teoksen alku on tehokas. Sotilaskoulutuksen saaneen ugandalaisen P:n paluu Afrikkaan herättää tansanialaisten viranomaisten epäillyt, P pidätetään ja lukija tempaistaan mukaan tansanialaiseen kuulusteluselliin ja sen ahdistavaan ilmapiirin. P kuulustellaan toistuvasti vakoilusta epäiltynä, ja lopulta kuulusteluissa leijuva väkivallan uhka konkretisoituu.

Romaanissa piirtyy 1970-luvun Afrikasta sangen sekasortoinen kuva. Vallasta kiistelevät väkivaltaiset, enemmän tai vähemmän löyhät ryhmittymät, jotka muodostuvat pikemminkin erilaisten heimorajojen kuin kansallisuuksien mukaan. Sivaisunsa saavat myös brittihallinnon aikaisemmat julmuudet.

Isän tarinan kautta tulee avatuksi ikkunoita Afrikan kolonialistiseen historiaan.

Isän tarinan kautta tulee samalla avatuksi ikkunoita maanosan kolonialistiseen historiaan. Afrikan levottomuuksien taustalla on usein ollut yhtenä tekijänä siirtomaavaltojen aikoinaan tekemät keinotekoiset rajat, jotka eivät noudattaneet heimojen rajoja. Anyurun teoksessakin ihmiset määrittävät itseään ja erottautuvat muista enemmän muiden tekijöiden kuin kansallisuuden perusteella. Paikoitellen valtioiden rajat huomaa, paikoitellen ne vuotavat kuin seula.

P kuvataan epäpoliittiseksi henkilöksi, joka on kiinnostunut ennen kaikkea oman elämänsä parantamisesta. Hän ei kuitenkaan aina täysin ymmärrä omaa asemaansa eikä sitä, miten hänen kohtaloonsa vaikuttavat asiat, jotka eivät ole hänestä itsestään kiinni. Hänet valitaan lentäjäkoulutukseen, koska hän kuuluu oikeaan heimoon. Afrikkaan palattuaan hänet nähdään ennen kaikkea sotilaskoulutuksen saaneena ugandalaisena. Euroopassa häntä kohdelleen niin kuin afrikkalaista maahanmuuttajaa kohdellaan.

Myrsky nousee paratiisista kasvaa ennen kaikkea P:n selviytymistarinaksi. P selviytyy vaikeista oloista sinnikkyytensä turvin. Kuolinvuoteellaankaan hän ei ole luovuttamassa, vaan toteaa pojalleen: ”Me olemme eloonjääjiä.”

Katse tulevaisuuteen

Romaanin loppupuolella hypätään ajassa eteenpäin ja kerronta siirtyy Ruotsiin. Tällöin hän-kertoja vaihtuu minämuotoiseen kirjailija-kertojaan, poikaan, joka tallentaa isänsä tarinaa. Maahanmuuttajien kokemusten tarkastelu uudessa kotimaassa ei ole romaanin pääosassa, mutta pojan päästessä itse ääneen tulee myös tilaisuus kommentoida Ruotsia siirtolaisen silmin, mikä tapahtuu varsin kriittisin äänenpainoin.

Maahanmuuttokirjallisuudelle on tyypillistä niin sanottu uhrinäkökulma. Kokemukset uudessa kotimaassa saattavat olla vaikeita, ja sitä halutaan käsitellä myös kaunokirjallisuudessa. Isän koettelemusten rinnalla nimettömäksi jäävän kirjailija-kertojan kokemat vastoinkäymiset tuntuvat ehkä vaatimattomilta vaikka ovat varmasti olleetkin raskaita kasvavalle nuorelle.

Sekä isä että poika löytävät ystävyyttä samassa asemassa olevilta ihmisiltä. Isä saa apua pakomatkallaan muilta ajelehtijoilta, poika saa ystäviä muista maahanmuuttajataustaisista nuorista. Yhteinen kohtalo yhdistää.

Paikoin poika kritisoi Ruotsia suorasukaisestikin, koska ulkonäöltään erilaiset maahanmuuttajat eivät saa samaa kohtelua kuin alkuperäisasukkaat. Tilanne on tuttu monista konteksteista. Afrikkakaan ei tästä saa puhtaita papereita, esimerkiksi Aminin kuvataan lietsovan vihaa paikallisia aasialaisia maahanmuuttajia vastaan.

Teos on kunnianosoitus kirjailijan isän sinnikkyydelle, mutta Anyuru varoo piirtämästä isästään liian ihannoivaa kuvaa. Ruotsissa koulunsa käynyt poika kuvataan isäänsä tietoisemmaksi Afrikkaan vaikuttaneista poliittisista aatteista.

Isä kuvataan poliittisesti suorastaan melko naiiviksi. Vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus oppirakenteina eivät merkitse hänelle juuri mitään. Poika sen sijaan kahlaa läpi Franz Fanonia ja Walter Benjaminia ja pyrkii näiden teorioiden avulla jäsentämään maailmaa.

Teoksen nimi Myrsky nousee paratiisista nousee Benjaminin ajatuksesta historiasta enkelinä, joka pyrkii kokoamaan menneiden tapahtumaketjujen sirpaleet mutta joutuu perääntymään paratiisista nousevan myrskyn takia. Tämä myrsky pakottaa historian enkelin ”perääntymään kohti tulevaisuutta”. Myrsky rinnastuu edistykseen, joka pakottaa suuntaamaan katseen menneisyyden sijasta tulevaisuuteen.

Kirjailija-kertojan avainsanat löytyvät teoksen loppupuolelta, kun hän toteaa: ”Minä en halua tulla historiasta vaan elämästä — me emme ole vastuussa siitä mitä oli ennen meitä — Mitään historiaa ei ole. Minä tulen vain täältä.”

Näin Ruotsissa kasvanut poika haluaa ehkä kritisoida sitä, että häneen suhtaudutaan aina maahanmuuttajana ja että häntä arvioidaan hänen taustansa kautta. Historia on osa häntä, mutta se ei voi täysin määritellä, tai määrätä, kuka hän on.

Omilla jaloillaan

Tavalla tai toisella maahanmuuttokirjallisuuden nimikkeen alle niputettavia teoksia on julkaistu maailmalla pilvin pimein. Aina opusten julkaisun taustalla eivät välttämättä ole pelkät kirjalliset ansiot.

Esimerkiksi muualta kuin kirjallisuuden piiristä esiin nousseiden maahanmuuttajataustaisten julkisuuden henkilöiden kokemuksia uudessa maassa on julkaistu henkilöiden kiinnostavuuden takia. Toisaalta taas aihe on saatettu kokea sinällään niin mielenkiintoiseksi, että tyyliseikkojen merkitystä ei ole koettu niin tärkeäksi.

Anyurun teos kuitenkin seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja puolustaa paikkaansa tulla julkaistuksi kaunokirjallisilla ansioillaan. Romaanin rakenne on varsin hallittu. Anyuru leikkaa isänsä henkilöhistoriasta kokonaisuutta tukevia osia ja onnistuu rajaamaan rönsyilyt pois. Todennäköisesti enemmänkin materiaalia olisi ollut tarjolla.

Anyurun proosa koostuu toteavista virkkeistä, mikä tuo tekstiin läsnäolevuuden tuntua.

Anyurun proosa koostuu pääosin lyhyistä ja toteavista virkkeistä, mikä tuo tekstiin läsnäolevuuden tuntua. Tapahtumat seuraavat toisiaan jouhevasti. Läsnäolevuuden tuntua lisää myös Anyurun herkkyys yksityiskohdille. Aika ajoin proosaa rikastuttaa tuoreet kielikuvat, mikä tuo tekstiin rosoista runollisuutta. Näin runoilijana aloittanut Anyuru paljastaa kirjallisen taustansa.

Suomentaja Outi Mennan teksti on sujuvasti etenevää suomea. Tosin välimerkkien käyttö ei ole aina täysin säännönmukaista. Alkuperäistä tekstiä näkemättä on vaikea arvioida, onko syynä ollut esimerkiksi halu säilyttää ruotsinkielisen tekstin rytmi. Toisaalta kaunokirjallisen tekstin ei muutenkaan tarvitse tiukasti noudattaa kielenhuollon normeja.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto