Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Rakkaudesta Tiibetiin

Marita Hietasaari, 23.10.2005
Jonathan Falla: Siniset unikot s., Like 2005 Kääntäjä(t): Einari Aaltonen

Jonathan Fallan Siniset unikot on tarina nuoren skotlantilaisen radiosähköttäjän ajasta Tiibetissä vuonna 1950, jolloin Kiinan kansantasavallan armeija miehitti maan. Paitsi perinteinen rakkaustarina, teos on tarina rakkaudesta kotiin ja maisemaan. ”He [vangitut tiibetiläiset] vain seisoivat ja tuijottivat jään verhoamia vuoria, karuja ja tuulentuivertamia tasankoja, louhikkoja ja mutaa ja lunta… ja imivät maisemaa sisäänsä ikään kuin olisivat saaneet siitä hohkuvan kuumaa lohtua.”

Jamie Wilson saapuu Khamin maakunnassa sijaitsevaan pieneen syrjäiseen Jyekoon perustamaan radioaseman. Häntä kohdellaan hyvin, ja kyläläiset toivovat, että hän jäisi kylään pidemmäksikin ajaksi. Alussa kuvataan toistakin saapumista: kylään tulee Lhasasta verovirkailija vaimonsa Putonin ja pienen tyttärensä kanssa. Kyläläiset torjuvat heidät, ja tilanne pahenee entisestään, kun mies kuolee kivivyöryssä. Puton pelastuu pienen tyttärensä kanssa, mutta hän jää rammaksi luostarissa saamastaan hoidosta huolimatta. Kyläläisillä ei ole enää epäilystäkään asiasta – Puton tuo pahaa onnea.

Kun Puton häädetään asunnostaan, Khenpo Nima, kylän luostarin munkki, päättää Jamien tarvitsevan taloudenhoitajan. Tästä alkaa rakkaustarina. Se ei kuitenkaan ole juonen tai kuvauksen pääkohde, vaikka se säilyykin kerronnan taustalla koko ajan. Varsinaiseksi kohteeksi nousee sen sijaan itse Tiibet ja sen asukkaat. Kirjan ensimmäinen puoli kuvaa tapahtumia Jyekossa ja toinen puoli kyläläisten pakomatkaa halki Tiibetin.

Suitsukkeilla puolustustaisteluun

Kun kiinalaisten hyökkäys Tiibetiin on odotettavissa, luostarin munkit käyvät taisteluun lisäämällä polttouhreja ja pyörittämällä entistä kiivaammin rukousmyllyjään. Jamien mielessä on toisenlainen puolustautuminen:
”Ehkä pari kivääriä ei olisi pahitteeksi. Tai sillan miinoittaminen. Sellaisia juttuja.”
”Kuule Buddha on opettanut…”
”Anna olla Nima. Sen kun puolustat Tiibetiä suitsukkeilla, minä en siihen puutu.”

Niinpä Kiinan kansantasavallan armeija saa ilman vastustusta marssia kylään ”vapauttamaan sen”. Rauhallisen alun jälkeen tilanne muuttuu. Nuori lammaspaimen havaitsee paluumatkallaan kylään joessa ruumiita, jotka paljastuvat kiinalaisiksi sotilaiksi. Surmatöiden tekijää ei tiedetä, mutta lammaspaimen joutuu maksamaan teosta: kiinalaiset kiduttavat häntä kaikkien nähden torilla ja lopuksi ampuvat hänet. Jyeokon asukkaat kostavat: luostarissa pelattava ping-pong -ottelu muuttuu verilöylyksi. Kylään jätetyistä kahdestakymmenestä miehestä vain kapteeni Duan pääsee pakenemaan. Tästä alkaa teoksen vaikuttavin osuus: kyläläiset pakenevat tulevaa kostoa, Jamie heidän mukanaan. Jamien painostuksesta huolimatta Putonin ei sallita lähteä karavaanin mukaan, vaan hän joutuu jäämään kylään.

Jyeokolaisten Putonia kohtaan osoittama tylyys katkeroittaa Jamien mielen: ”Hän muisti kerjäläisrikolliset, kurjat amputoidut. – – Kaupungin kujilla oli rähjäistä – – Talot olivat saastaisia – – Maa jossa ei ollut rattaita, teitä, sanomalehtiä eikä uteliaisuutta. – – Puoli Tiibetiä luuli, että maapallo oli litteä, toinen puoli vähät välitti. – – Hän tajusi karvaasti että suomut olivat pudonneet hänen silmiltään: maa oli takapajuinen ja aimo annos Kiinaa voisi olla sille hyväksi.”

Samat kurjat jyekolaiset osoittavat kuitenkin matkan aikana huolehtivaisuutta niin eläimiään kuin heikompia matkaajia kohtaan. Taustana kaikelle kurjuudelle kuvataan Tiibetin luonnon talvista kauneutta. Raskas taival läpi vaikeakulkuisten solien on kuvattu aidon tuntuisesti kaikkine seurauksineen: matkalaisia kiusaavat jatkuva kylmyys, nälkä, väsymys, eläinten kärsimys ja kuolema.

Sillä aikaa majuriksi ylennetty Duan on palannut kylään. Hän vie Putonin ja tämän tyttären mukanaan. Lähtiessään kiinalaiset sytyttävät kylän palamaan. Duan lähettää joukkoja etsimään jyeokalaiskaravaania, mutta nämä pysyttelevät Jamien radion ansiosta aina edellä takaa-ajajiaan. Huomattuaan, että radio on edelleen Jamien käytössä eikä päämajassa kuten Duan oli kuvitellut, hän järjestää jyeokalaisille ansan sen avulla.

Teoksessa ei aseteta vastakkain vain eurooppalaista pragmaattisuutta ja tiibetiläistä pasifismia. Munkki Khenpo Nima joutuu useampaan kertaan antamaan periksi myös kyläläisille, joita heti kirjan alussa kerrotaan pidettävän ”häpeämättöminä maantierosvoina, kauhistuttavan julmina”. He haluavat kostoa, he eivät voi kuvitella jättävänsä Tiibetiä ja asuvansa maanpaossa Intiassa. Niinpä pakomatkansa loppuvaiheessa jyeokolaiset hylkäävät majuri Duanin tarjoaman mahdollisuuden pakoon ja yrittävät yllätyshyökkäystä. Reitti Duanin joukkojen luo kulkee sinisiä unikkoja kesäisin kasvavan laakson poikki. Teoksen alussa Khenpo Nima hoiti kukista saatavalla uutteella Putonin loukkaantunutta jalkaa.

Elokuvakäsikirjoituksesta romaaniksi

Parhaimmillaan Siniset unikot on kuvaillessaan tapahtumia ja maisemia. Teksti on sujuvaa ja elävää. Sen sijaan henkilökuvauksessa tekijä ei ole onnistunut aivan yhtä hyvin. Mieleenpainuvimmin henkilöistä on kuvattu Puton, jonka sydämessä kolme lohikäärmettä – Ilkeys, Hylkäys ja Moite – pitävät vartiota. Vaikutteita hänen henkilöönsä Falla kertoo saaneensa Geoffrey Chaucerin runoteoksesta Troilus and Criseyde(n. 1380). Myös majuri Duan, josta tulee Putonin suojelija, kuvataan moniulotteiseksi, tekojensa taustoja pohtivaksi henkilöksi: ”Ehkä hän oli oivaltanut mitä maanpako tekisi heille. Ei ehkä ollut kovempaa rangaistusta kuin se, jonka he langettivat itselleen paetessaan Intiaan. – – Vai oliko hän pehmennyt? – – Säästikö hän kurjat khamilaiset naisen takia?”

Kiinalaisia ei muutenkaan kuvata pelkästään kielteisesti. Tekijä on onnistunut parhaiten vähäisempien henkilöhahmojen hahmottelussa, erityisesti värikkäästi kuvaillut kyläläiset elävöittävät teosta. Sen sijaan itse päähenkilö Jamie jää ohueksi ja paperin makuiseksi.

Skotlantilainen Jonathan Falla on työskennellyt sairaanhoitajana pakolaisleireillä eri puolilla maailmaa. Ennen esikoisteostaan Siniset unikot hän on kirjoittanut palkittuja näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksia. Eräässä haastattelussa Falla kertoo, että tarina Tiibetistä oli suunniteltu alun perin elokuvaksi, ja vasta myöhemmin hän alkoi muuttaa käsikirjoitusta romaaniksi. Tässä on ehkä syy siihen, miksi teos vaikuttaa paikka paikoin keskeneräiseltä. Etenkin dialogiosuuksissa adverbien käyttö ja puhumista ilmaisevien verbien variointi saavat keskustelun tuntumaan töksähtelevältä ja puisevalta. Toisaalta useat ulkomaiset arvioijat ovat todenneet, että teoksesta tulisi erinomainen elokuva. Chaucerin lisäksi Falla mainitsee haastattelussa lähteekseen Robert Fordin teoksen Captured in Tibet (Harrap 1957; julkaistu myös nimellä Wind between the Worlds, McKay 1957), jossa tämä kertoo kokemuksistaan radiosähköttäjänä Tiibetissä. Toisin kuin kirjan Jamie, Ford vietti viisi vuotta kiinalaisten vankina.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto