Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Miehenpuolikas naista täynnä

Niina Hakalahti, 9.8.2002
Jorma Heinonen: Miehenpuolikas s., Sanasato 2002

Miehenpuolikas on Jorma Heinosen viides runokokoelma. Julkaisutahti on ollut melkoinen, sillä Heinosen esikoiskokoelma ilmestyi vuonna 1996. Viiden runokokelman väliin on mahtunut myös yksi proosateos. Uutta kokoelmaa hallitseva teema on kaipaus ja sen erityisenä osana kaipuu naisen luo, naisen, joka on saavuttamaton, sietämätön, haluttava ja rakastettava yhtä aikaa. Heinosen runoissa melankolia, (itse)ironia ja tasapainoilu luovuttamisen ja unelmoimisen välillä muodostavat koko kirjan läpi kulkevan kudelman.

Heinosen runot eivät ole sukupuolettomia, ne ovat runoja, jotka on kirjoitettu nimen omaan miehen äänellä, miehen näkökulmasta. Lukukokemus on naiselle eksoottisen kiinnostava. Runossa ”jalat” kuvastuu suhde naiseen, joka on yhtä aikaa viekotteleva seireeni ja kauhea jättiläinen:

”nainen oikaisi /
pitkät jalkansa suoriksi/
järven ylitse,/

rannasta rantaan”.

Vaikka miehen ja naisen välinen suhde on kokoelman pääosassa, myös yhteiskunnallisia äänenpainoja kuuluu siellä täällä; Kari Hotakaisen sanoja tapaillen: ”jokaiseen kuvaan mahtuu aina vähän yhteiskuntaa”. Joskus kantaaottavuus tuntuu turhankin ilmeiseltä kuten runossa ”Pelkurit”, jossa Heinonen kirjoittaa mm. ”Kukaan ei halua kylvää pakolaisille omaisuuksistaan murun murua” tai ”Minkä tähden pelkäämme lähestyä, ottaa rehdisti kädestä kiinni?”.

Parhaimmillaan Heinonen välittää lukijalle tarkkoja havaintoja sekä lakonisia toteamuksia ja väitteitä kuten katkelmat runoista ”Mustaa 1” ja ”ekonomisti” osoittavat:

”Jäljelle jääneet ikkunattomat lahoavat seinät rasittavat, /
katoton talo ja tähdettömyys, valoton kivinen Kuu,/

sanojen apeus, naapurista vieraileva musta muriseva kissa./”

tai

”elämä tulee jatkuvasti kalliimmaksi,/
kun unohdan joka kerralla sukat kirjastoon/

piharatamot on kuokittu muodista pois/

vatsani viihtyy toisessa huoneessa,/
tuo jättiläismäinen pullea nappi/”

Heinonen hallitsee kokoelmansa sinfonian melko onnistuneesti: On hiljaisempia runoja siinä kuin huutomerkein ryöppyäviäkin, on myös taukoja runojen väleissä. Joitakin runoja olisi voinut kokonaisuudesta jättää pois, ja muutamia yksittäisiä runoja hieman tiivistää, vaikka Heinosen tyyli pidemmissä runoissa onkin tarkoituksellisesti puheleva ja paikoin proosanomainen. Lyhyissä tiiviissä runoissa on monia hienoja (mm.”toteutumattomat”), mutta mukaan mahtuu myös vähän keskeneräisen oloisia tai liikaa yhden oivalluksen varaan rakentavia runoja, kuten runo ”tulkitsijoille”. Johtuisikohan pieni viimeistelemättömyys juuri runoilijan tiukasta julkaisutahdista?

Ilahduttavaa Heinosen runoissa on myyttiaineksen tuore käyttö. Sisyfos istuu rakkaan kivenjärkäleensä vieressä ja Zeus on lupautunut runoilijan vekselin takaajaksi. Kokoelmassa esintyy myös musta laulajatar Marian Anderson, joka on yhtä aikaa todellinen ja kaukainen kuten naiset yleensäkin Heinosen runoissa. Marian onkin yksi peileistä, joiden kautta runojen minä elämää tarkastelee.

Miehenpuolikas tarjoaa paitsi kurkistuksen miehen ikkunasta näkyvään maisemaan – esimerkiksi jättimäisiin naisen jalkoihin – myös paljon oivalluksia. Pienine puutteineenkin Miehenpuolikas on luettava ja ajateltava, kelpo kokoelma. Voin erityisesti suositella kirjaa matkakaveriksi sopivan pitkälle junamatkalle. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi Oulu-Tampere-väli on hyvä Miehenpuolikkaan lukemiseen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto