Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Viileää viisautta, hallittua intohimoa

Virpi Alanen, 26.3.2008
Jouni Inkala: Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä s., WSOY 2008

Jouni Inkalan (s. 1966) kahdeksannen kokoelman runot ovat filosofisia ja punaviinintuoksuisia. Korkeakulttuurisia viittauksia ja pitkiä, huolellisia lauserakenteita sisältävät runot saattavat aluksi tuntua kitalakea kuivattavilta mutta palkitsevat pohdiskelevan lukutavan. Kokoelmaa sävyttää rauhallinen, kuivanviileä älyllisyys. Runot käsittelevät aikaa, ymmärrystä, rakkautta, kieltä ja niiden kautta arvoituksellisena näyttäytyvää ihmisenä olemista.

Inkalan runot vaalivat hyvän, humanistisen yleissivistyksen perinnettä – akateemissävyisiä tunnelmia kaihtamatta. Runoihin on sijoiteltu vakiintuneita kulttuurisia tarkastelukohteita, muun muassa Laokoon-ryhmä, Markus Aureliuksen ratsastajapatsas ja Pompeji. Monien erisnimien lisäksi on viittauksia muun muassa taidehistorian tyylisuuntiin ja latinan kieleen. Edellä mainitun kaltaiset viittaukset sopivat Inkalan runotyyliin ja kokoelman kokonaisuuteen hyvin. Jää kuitenkin yksilölliseksi makuasiaksi, kokeeko lukija kulttuuriviittausten olevan liian ilmeisiä tai lukuisia.

Hiottuja lauserakenteita

Esiintyessään maaliskuussa 2008 Linnunlaulun runoklubilla Inkala kertoi jättäneensä kokoelman nimestä kysymysmerkin pois, jotta lauseen ”Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä” voisi tulkita yhtä hyvin päälauseeksi kuin sivulauseeksikin. Tämänkaltaisten lausetyyppiä ja lauserakenteita koskevien arvoitusten ja vaihtoehtoisuuksien jättäminen lukijalle onkin Inkalalle ominaista.

Inkala on etevä lauserakenteiden rytmittäjä. Lauseet ovat useimmiten toteavia ja kieli tasaista. Juuri kielen hallittu tasaisuus yhdistettynä älylliseen kokonaisvaikutelmaan tekee runojen intohimoteemasta kiinnostavalla tavalla kätketyn ja ristiriitaisen. Intohimo kohdistuu kulttuuriin, ei fyysiseen. Monissa runoissa ihminen ja kaupunki vaikuttaisivat tulkitsevan toisiaan toistensa lävitse. Inkalan runoissa ensisijainen kaupunki on punaviinin- ja konjakinhajuisten kortteleiden, siltojen ja puistojen Helsinki.

Runoilijan suosimia muotoratkaisuja voi luonnehtia perinteisiksi. Runojen säkeet ovat säntillisesti jaksotettuja, ja yleensä yhdelle sivulle on sijoitettu yksi, otsikoitu runo. Tyyli on varma, mutta jokseenkin yllätyksetön.

Runojen kieleen ja sisältöön kietoutuneet nyanssit aukeavat vain keskittyneen, viipyilevän luennan kautta. Kokoelman runoja ei pidä yrittää lukea liian nopeasti. Inkalan runous vaatii lukijalta tietoa ja kärsivällisyyttä, jotain tyystin muuta kuin mihin viihteellistyvä nykykulttuuri meitä usein pyrkii ohjaamaan. Runojen aikaa käsittelevissä aihepiireissä on hitaushakuisuudelle hyvä vastakohta, sillä Inkalan runokielessä aika määrittyy usein minuutteina ja sekunteina, jopa sekunninpuolikkaina.

Kokoelmassa on joitakin ongelmia, joihin ei lukijan huolellisuuskaan auta. Paikoin kovin abstraktilla tasolla pysyttelevä sanasto, esimerkiksi ”estetiikan ihmeiden” tai ”ihmissuvun yksilön” tyyppiset sanavalinnat, tekevät tekstistä välillä häiritsevän etäistä. Sanaston tasolla koin ajoittain ongelmalliseksi myös ”ihminen”-sanan toisteisuuden.

Minervan pöllön lämpimässä kodissa

Henkilökohtainen suosikkini on runo nimeltä ”Minerva”; siinä on kuvattu erityisen kauniilla tavalla lähtö viisauden ja oppineisuuden vertauskuvan, Minervan pöllön, matkaan. Runossa Inkala onnistuu yhdistämään lämpimän konkretian ja älylliseen väittelyyn kohdistuvan intohimon.

Kokoelman parhaissa kohdissa on samanaikaisesti läsnä suuri, elämän kokoinen ja pieni, arkinen ulottuvuus: ”Tuuli lentää huomenna takaisin, / teen sille eväsleivät. Elämä piilottelee / jotakin. Lasit pullistuvat verestä / kuin naarashyttyset.

Inkala osaa kirjoittaa niin, että suurten elämänkatsomuksellisten kysymysten äärellä oleminen tuntuu runoissa täysin luontevalta ja pakottomalta. Ei vaikuta lainkaan väkinäiseltä, kun hän kirjoittaa esimerkiksi jumalallisesta tai sielusta.

Niin hiottu ja hyvä kuin Inkalan kokoelma onkin, minulle jäi siitä kokonaisuutena hiukan raskas tuntu. Jäin kaipaamaan jotain raikasta lisäystä, jotain virkistävää – mutta on kovin vaikea sanoa, mitä se voisi olla – lisää vivahteita konkretiaan ehkä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto