Hämeenlinnalaisen Juha-Pekka Koskisen Punaisessa talvessa kulkee rinnakkain kaksi kertomusta.

Yhtäältä päähenkilö Raafael muistelee lapsuuttaan 1950-luvulla sen jälkeen, kun hänen isänsä on joutunut surulliseen onnettomuuteen. Puoliorpo Raafael kasvaa ilkeämielisen isoisänsä varjossa väkivallan täyttämään todellisuuteen.

Rinnakkaiskertomuksessa romaanikertoja lähettää aikuiseksi kasvaneen Raafaelin kiihkeätahtiseen Espanjaan. Siellä hänen täytyy selvittää pienen Amaron kaivoskylän asukkaan, Josén, kuoleman arvoitusta. Raafael edustaa kansainvälistä Liittoa, joka ei jätä jäseneensä kohdistunutta väkivallantekoa rankaisematta. Raafael esiintyy näin kuoleman enkelinä, jonka tehtävänä on kostaa väkivalta väkivallalla.

Valkosipulilta tuoksuvassa kylässä Raafael törmää heti Josén nuoreen morsiameen Pepitaan, joka kietoo oitis miehen pauloihinsa. Kun muukalaisen pitäisi hoitaa tehtävänsä loppuun ja palata kotimaahansa, hän huomaa sitoutuneensa ajatuksissaan Espanjan multiin ja ihmisiin liikaa voidakseen palata. Ajatus kotiinpaluusta alkaa ahdistaa Raafaelia:

”Kylmyys liikahteli suurena, kulmikkaana möykkynä Raafaelin rintakehän yli ja porautui hartioihin. Pepita puhui hänelle, mutta hän ei enää ymmärtänyt sanaakaan. Hän alkoi hytistä aivan kuin pelkkä ajatus lumesta olisi jäädyttänyt hänet.”

Väkivallan jatkumo

Reaalifantastikkojen riviin sijoitetun Juha-Pekka Koskisen romaani pursuaa väkivaltaa. Romaani alkaa Kemin veritorstain 1949 synkillä tapahtumilla, joita Raafael todistaa pelokkaana poikasena sivusta. Noin 3000 lakkoilevaa puutyöläistä saa kokea poliisivoimien yllättävän pahoinpitelyn, jossa kaksi ihmistä menehtyy ja useita loukkaantuu vakavasti, muiden muassa Raafaelin isä.

Irvokkaasti romaanikertoja mainitsee saksalaisen käsiaseen Lugerin ainoaksi esineeksi, jonka Raafael on aikoinaan saanut kuolleelta isältään. Isoisänsä opastamana nuori Raafael opettelee valmistamaan panoksia itse. Taidosta on hänelle hyötyä aikuisiällä, kun mies alkaa Liiton palkkamurhaajan rooliin.

Romaanissa on muitakin irvokkaiksi kärjistyneitä tilanteita ja asetelmia. Ennen romaanin alkua murhataan lakkoaktivistiksi alkava José raa’asti pahoinpitelemällä ja lyömällä lopuksi ammattiliiton jäsenkirja naulalla otsaan. Pepita ja Raafael epäilevät murhasta kylän mahtimiehiä Moscoten veljeksiä, jotka omistavat Amarossa kaiken: vuoret, kaupat, suutarit, tavernat, jopa ihmiset.

Toisin kuin paikalle muualta muuttaneet, Moscoten veljekset ovat vanhan sukunsa vuoksi tiiviisti kiinni Amaron menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Suomalainen ja espanjalainen maailma näyttäytyvät Punaisessa talvessa varsin autenttisina, mutta niihin liittyvät tarinat etääntyvät toisistaan häiritsevän paljon.

Kuten Koskisen muissakin teoksissa, uskonnollinen todellisuus on uutuusromaanissa vahvasti läsnä. Vaikka kaivoskylän katolinen kirkko on romaanihenkilöille tärkeä paikka, sen edustama usko on kuitenkin vieras. Amarossa on kylän papin mukaan aina riittänyt sekä julkisia että oikeita salaisuuksia. Papin velvollisuus ei kuitenkaan ole puuttua asioiden kulkuun saati paljastaa salaisuuksia ulkopuolisille tahoille.

Toisin kuin pappi, Raafael näyttäytyy raamatullisen nimikkoenkelinsä tavoin todellisena toimijana. Raafaelin Jumala näkee kaiken mutta ei välitä mistään. Siksi ihmisen on toimittava ja tehtävä velvollisuutensa kärsimysten voittamiseksi.

Uskonto ja rakkaus kulkevat Koskisen romaanissa rinnakkain, mutta eivät käsi kädessä niin kuin Raamatussa. Rakkaus nuoreen espanjalaiskaunottareen saa Raafaelin mielen sekaisin, uskonto sitä vastoin ei saa. Espanjalainen rakkaus näyttäytyy sekin irvokkaaksi pelkistetyltä. Kuten vanhassa lännenelokuvassa, tulisieluinen Pepita saattaa lyödä Raafaelia poskelle ja heti sen jälkeen suudella tätä.

Romaanin loppua kohti Raafael kääntyy sisäänpäin, kyynistyy eikä lopulta toivo enää edes paluuta koti-Suomeen:

”En usko Sinuun, Jumala. Mutta jos kuitenkin olet olemassa, anna Pepitan selvitä tästä ehjänä. Minusta ei ole niin väliä.”

Pepitalle ja muille Amaron asukkaille usko pyhimyksiin on tärkeimpiä elämää ylläpitäviä prioriteetti. Kaivosmiesten suojelupyhimys Pyhä Barbara nousee Amarossa Pyhimykseksi vailla vertaa, joka suojelee kaivosmiehiä jopa näiden ankaraa työnantajaa vastaan Jumalan sijasta. Näin kapinoivat kaivosmiehet asettuvat kokoukseen juuri Pyhän Barbaran patsaan juureen. Tälle asetelmalle Raafael nauraa räikeän epäkohteliaasti.

Pelko on romaanin varsinainen käyttövoima uskonnon tai rakkauden sijasta. Raafael toteaa kaivoskylän mahtimiehille, että rakkaus pilaantuu nopeasti mutta pelko säilyy pitkiä aikoja ja jopa paranee vanhetessaan. Tähän kyläpäälliköt nyökkäävät synkästi. Totuuden torvi on puhunut. Hänet on siksi vaiennettava.

Tyylillinen kypsyys

Punainen talvi on Koskisen kuudes kaunokirjallinen teos. Aiemmassa tuotannossaan hämeenlinnalaiskirjailija on ollut kiinnostunut muun muassa ristiretkien ja Jeesuksen ajan historiasta. Koskinen on lisäksi julkaissut rikoskirjallisuutta käsittelevän tietokirjan Harkittu murha (BTJ 2009).

Juha-Pekka Koskinen taitaa monipuolisen ja tyylillisesti kypsän romaanikerronnan. Punainen talvi on kuitenkin lukuromaaniksi melko pitkänsitkeä. Teos etenee verkkaisesti kuin härkävankkurit. Puhdas, valkoinen lumi kuvaa romaanissa taivaanomaista kotia, josta kärsimykset ovat kaukana. Romaani päättyy kuvaavasti lumiselle kadulle koti-Suomessa.

Jaa artikkeli: