Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

"jos jalkani eivät kohoa lentoon"

Rita Dahl, 13.6.2000
Jukka Koskelainen, Tarja Roinila: Aavistuksia rituaalipuvussa s., WSOY 1999

Jukka Koskelainen ja Tarja Roinila ovat tehneet todellisen kulttuuriteon saattamalla suomalaisen lukevan yleisön tietoisuuteen valikoiman latinalais-amerikkalaista runoutta, edellisestä valikoimasta on kulunut kolmisenkymmentä vuotta. Aavistuksia rituaalipuvussa -antologiassa on runoja kahdeltatoista runoilijalta, joista useimmat ovat jo vakiinnuttaneet asemansa omissa maissaan mutta kuulostavat suomalaisesta asiaan vihkiytymättömästä tuntemattomilta.

Yhteistä Latinalaisen Amerikan runoudelle tuntuu olevan värikylläisen kuvakielen käyttö ja runollinen perustematiikka (elämä, kuolema, rakkaus). Kuvakieli on välillä niin omintakeista ja rönsyilevää (esimerkiksi José Lezama Lima), että itse sanomaa on vaikea tavoittaa. Ehkä varsinaista sanomaa ei olekaan, ehkä tarkoitus on luoda intuitiivinen voimakas tunnelma. Toisaalta toiset runot tuntuvat liiankin suorasanaisen (Gonzalo Rojas) toteavilta, runolliset oivallukset kielen tasolla puuttuvat.

Kokoelman nimirunon kirjoittajan Olga Orozcon runot nousevat erityisen mielenkiintoisina esiin. Niitä leimaa ambivalentti suhtautuminen ruumiillisuuteen, joka kahlitsee meidät maahan: ’Tässä ovat kaksi jalkaani, syntymävirheeni, / näkyvä tuomioni: taas kerran on kaaduttava eläinradan armottomien / pyörien alle, / jos jalkani eivät kohoa lentoon.’ Alvaro Mutisin lauseita, jotka kuvaavat maailmasta ja elämästä vieraantuneisuutta, ei voi kuin ihailla: ’Mutta alat jo oppia alistumaan ja antamaan senkin vähän vajota lopulta pohjaan ja jäät yhä enemmän yksin ja yhä oudompana kuin tarjoilija jolle hotellin aamiaisen hälinässä huudetaan käskyjä solvauksia ja epämääräisiä lupauksia maailman kaikilla kielillä.’

Vastapoolina joidenkin runojen rönsyilevyydelle on äärimmäinen niukkuus, jota edustaa eri taiteenlajeja harrastanut Jorge Eielson.

Ruumiillisuutta ja lihallisuuden olemusta valikoiman runoilijat käsittelevät joko kriittisin äänenpainoin tai autuaan hyväksyvään sävyyn. Lihallisuuden olemuksen pohtimisen vastapainona on metarunoutta, kielen ja todellisuuden suhteiden pohtimista. Myös matkustaminen ja oman vierauden tai toiseuden kuvaaminen on innoittanut joitakin runoilijoita (mm. Enrique Lihn).

Valikoima vahvistaa tunnetuimpien latinalais-amerikkalaisten runoilijoiden Pazin ja Nerudan (jotka eivät ole mukana) luomaa vaikutelmaa siitä, että useimmilla mantereen runoilijoilla on omintakeinen kuvastonsa, joka on mahdollisimman kaukana pohjoismaalaisesta runokuvastosta. Sille on tyypillistä runsas abstraktien sanojen ja luontosanaston käyttö, keskeisestä ajatuksesta on välillä vaikea saada kiinni, olennaisempaa tuntuu olevan runon tunnelman luominen.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto