Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Proosa taivuttaa todellisuuden mutkille

Riitta Aromäki, 16.9.2001
Julio Cortázar: Tarinoita kronoopeista ja faameista s., Loki-kirjat 2001 Kääntäjä(t): Tarja Roinila

Tarinoita kronoopeista ja faameista hämmentää ja hämmästyttää. Kokoelma sisältää useita alle sivun mittaisia kertomuksia, ja pisimmätkin yltävät vain muutamaan sivuun. Julio Cortázarin (1914-1984) espanjaksi jo 1964 julkaistut tarinat pitävät kirjallisuuden ryppyotsaisia lajimäärityksiä pilkkanaan ja houkuttelevat lukumatkalle tutunomaiseen mutta kummallisesti vääristyneeseen maailmaan.

Kun saat lahjaksi kellon, saat pienen kukkivan helvetin
Kokoelma on jaettu neljään osaan. Ensimmäiseksi lukija saa eteensä ’Ohjekirjan’, jossa nimettömänä pysyttelevä kertoja antaa neuvoja mm. itkemiseen, pelkäämiseen ja kellon vetämiseen. Pelkistetyllä asiatyylillä sanellut ohjeet ironisoivat sovinnaistapoja – esimerkiksi itkun keskimääräiseksi kestoajaksi määritellään kolme minuuttia. Toisaalta syntyy painajaismaisia kuvia, joissa kello pureutuu pikkuruisilla hampailla ranteeseen tai kuolema odottaa jalkojen alla.

Kokonaisuudessaan ensimmäisen osan sävy on humoristinen. Alku ennakoi tulevaa, sillä jatkossa leikkimielinen, hullutteleva ilkikurisuus vain voimistuu. Tarinoita kronoopeista ja faameista on erinomaista lääkettä tosikkouteen.

Täytyyhän ihmisen tehdä jotain kuollakseen
Toinen sikermä koostuu erään Humboldtinkadulla asuvan perheen ’Erikoisista puuhista’. Kerronnassa kuvataan kollektiivisesti me-muodolla koko suvun tekemisiä. Ajoittain näkyviin tulee kuitenkin minäkertoja. Suku näyttäytyy melkeinpä yhtenä oliona, jonka yksi osa, ”minä”, haluaisi olla tätinsä kaltainen. Kertojan mukaan sukua vaivaa omaperäisyyden puute, mutta lukijan huomio kiinnittyy kielen ja toiminnan väliseen ristiriitaan. ’Jäljitelmissä’ perhe rakentaa mestauslavan puutarhaan. Makaaberissa lopussa ihastellaan yhteistuumin työn tulosta ja uneksitaan ”juhlista, elefanteista ja silkkileningeistä”. Vaikka suvun ”omin ominaispiirre on kainous”, sopii tätiä nimittää kunniallisesti Hehtaariperseeksi. ’Käyttäytyminen ruumiinvalvojaisissa’ alkaa tekopyhyyden halveksunnalla, silti jatko paljastaa suvun harrastavan tuntemattomien ihmisten hautajaissurun omimista ja ystävyyden teeskentelyä.

Toisen osan tekstit muistuttavat Bestiarion (1951, suom. 1999) ja Salaisten aseiden 1959, suom. 1984) novelleja. Niissäkin perhe ja suku ovat outouden keskiössä ja henkilöhahmot kamppailevat neuroosien kourissa. ’Erikoisia puuhia’ suhtautuu henkilöihin entistä koomisemmalla otteella. Esimerkiksi ’Hiuksen menetys ja takaisin saaminen’ saavuttaa rabelaismaisen liioittelun mittasuhteet, sillä serkkupoika on valmis purkamaan koko viemäriverkoston kadonneen haivenen löytämiseksi.

On jatkettava elämää ja tultava toimeen päättömänä
Kolmas ja samalla laajin osa sisältää ’Taipuisaa materiaalia’. Toiseen sikermään verrattuna katkelmallisempi ja heterogeenisempi jakso asettaa rinnakkain faabeleita, proosarunoja ja unenomaisia näkyjä. Absurdit kuvavyörytykset ja yhteisen teeman puuttuminen häiritsevät sikermän hahmottamista. Lukija jää etsimään punaista lankaa – ja löytää surrealistisen logiikan, jossa ilmiöt yhdistetään alitajuisten assosiaatioiden kautta. Notkeasti siirrytään ihmistuttujen tervehdyksestä muurahaisiin, sitten kärpäsiin lasipullossa, seuraavaksi silmälaseihin ja taas eteenpäin, yhä uusiin ja yllättäviin kohtaamisiin taipuisan todellisuuden kanssa.

Osan tarinoista voi tulkita yhteiskunnallisiksi kommenteiksi. Selvimmin näin käy kertomuksessa ’Riemastuttavaa ajankulua’, jossa päähenkilö lähettää Herra Ulkoasiainministerille kirjekuoressa hämähäkin raajan. Samalla tavalla ’Ei-toivotuksi julistettu kameli’ naurattaa eläinhahmollaan mutta avaa näköalan valtakoneiston alistaman ihmisen toivottomuuteen. Parhaimmillaan Cortázar ei saarnaa tai moralisoi vaan kääntää klovnin eleillä karmeudet päälaelleen.

Metkaa dingoa, metkaa lenkkaa
Neljäs sikermä kantaa koko kokoelman nimeä. ’Tarinoita kronoopeista ja faameista’ kuvaa kolmen eliölajin – kronooppien, faamien ja toivioiden – historiaa, arkipäivää ja luonnetta. Vaikka ensimmäiset määritellään ”vihreiksi ja kosteiksi”, lukija vakuuttuu hahmojen ihmismäisyydestä. Etenkin ’Matkoilla’ -tarina näyttää faamit neuroottisina järjestelijöinä, kronoopit huolettomina luonnonlapsina ja toiviot kotiinsa käpertyjinä.

Jo Bestiariossa Cortázar leikitteli kuvitelluilla taksonomioilla luodessaan kokonaisen oireyhtymien ja sairauksien ryppään novellissa ’Kefaalia’. Nyt mielikuvitukselliset rakennelmat näkyvät myös kielen tasolla. Esimerkiksi ’Faamien tanssissa’ ja ’Kronoopin ilossa’ vieraat sanat korostavat olentojen outoutta ja muistuttavat samalla kommunikaatiomme kulttuurisidonnaisuudesta.

Fantastista todellisuutta
Julio Cortázar syntyi 1914 Brysselissä argentiinalaiseen perheeseen, joka palasi kotimaahansa ensimmäisen maailmasodan jälkeen. Ennen kirjailijanuraa Cortázar ehti toimia opettajana ja kustantajana sekä kääntää espanjaksi mm. Edgar Allan Poen, André Giden ja Daniel Defoen tekstejä. Eurooppalainen kirjallisuus, etenkin ranskalainen symbolismi ja surrealismi, on vaikuttanut suuresti hänen tuotantoonsa. Muiksi innoittajikseen hän mainitsee jazzmusiikin ja psykoanalyyttisen teorian. Peronin hallituksen politiikka ajoi Cortázarin maanpakoon Ranskaan 1951, jossa hän asui kuolemaansa eli vuoteen 1984 saakka.

Cortázaria pidetään fantastisen tarinan mestarina yhdessä Jorge Luis Borgesin kanssa. Borges on väittänyt Cortázarin tarinoita mahdottomiksi toistaa – kun niitä yrittää kuvata sanoilla, katoaa samalla jotakin kallisarvoista. Kirjailija itse määrittelee tarinansa samanaikaisesti hyvin todellisiksi ja hyvin fantastisiksi. Fantasia syntyy keskellä todellisia tilanteita, tavallisten ihmisten arkipäivää.

Tarinoita kronoopeista ja faameista on kolmas Cortázarin suomennettu teos. Tarja Roinilan käännös on luontevaa ja uutta luovaa kieltä. Ainoastaan yksi seikka ihmetyttää: miksi suomennetusta kokoelmasta puuttuu osa teoksen englanninnokseen sisältyvistä tarinoista? Aikaisempiin käännöksiin verrattuna kirjailija näyttää nyt humoristisemman, optimistisemman ja kokeellisemman puolen. Cortázar on kertonut, että kokoelman kirjoittaminen merkitsi hänelle leikkiä ja nautintoa – tässä on kelpo vinkki lukijalle.

Toivottavasti saamme jatkossa tutustua myös Cortázarin keskeisimpään romaaniin, Rayuelaan (1963), suomen kielellä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto