Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Myrskyn riepoteltavina: aatetta, viinaa ja peltikaton kappaleita

Riitta Vaismaa, 7.1.2004
Jussi Siirilä: Maurin päivä s., Gummerus 2003

Maurin päivänä vuonna 1982 Lapissa tuuli lujaa. Mauri-myrskyltä ei säästynyt Kemin hiljalleen hiipuva, riitainen kommunismi eikä paikallinen piirisihteeri sen enempää kuin Perä-Pohjolan peltikatot tai metsät. Jussi Siirilän kolmas teos Maurin päivä jatkaa aiempien kirjojen veijarimaista juonenkuljetusta mutta tuo mukaan entistä enemmän yhteiskunnallisia ja poliittisen lähihistorian teemoja. Merkkipäiväänsä tuiverruksessa koheltavaa Mauria vahvemmaksi nousee isä-Valtteri, toinen minä-kertoja, vanhan polven kunnon kommunisti.

Siirilä on ottanut Maurin päivän rakenteeksi yhden myrskyisän päivän kuvauksen. Minä-kertojia on kaksi, nimipäiväänsä ja Perä-Pohjolan kommunistien vaalipäivää viinahuuruissaan elävä piirisihteeri Mauri, joka kaiken kohelluksensa keskellä vielä kerran selviää voittajaksi SKDL:n kahden leirin ankarassa väännössä. Ei tosin selviä mitenkään mitaten puhtain paperein, tuskin edes paita säilyy kohelluksessa puhtaana, ei ainakaan mieli eikä maine. Aatetta on enää nimeksi, vain vallanhalun käyttövoimana. Kun kertojia onneksi on kaksi, isä ja poika, romaani saa syvyyttä ja kiinnostavuutta. Jos Valtterin aitoa yhteiskunnallista kuvausta, näkemystä ja viisautta ei olisi Maurin vastavoimana, kertomus ei jaksaisi kantaa. Valtteri, vanha kommunisti, sodat, turvasäilöt ja keskitysleirit kokenut, monet muutokset nähnyt, tuo Maurin päivään syvyyden ja koskettavuuden. Isän tarina on historiallisesti ja kirjallisestikin todempi, hallitumpi, ajatellumpi. Rinnastus on tehokas. Se ei anna häävejä pisteitä kehityksen suunnalle. Isä nousee todelliseksi päähenkilöksi, ohi heikon poikansa, ohi aikansakin. Jäin miettimään, mahtoiko tämä olla Siirilän tarkoitus.

Onneksi mukana on kolmaskin päähenkilö, Mauri-myrsky, joka sekin saa Valtterilta todentuntuisemman kuvauksen kuin omaan napaansa tuijottavalta Maurilta. Lapin Mauri-myrskyn silminnäkijänä en kaikin osin pitänyt Maurin tuon päivän kuvausta uskottavana. Maurilta menee aika myöhäiseen, ennen kuin hän tajuaa ympärillään tuivertavat luonnon voimat. Kun Rovaniemelläkin annettiin hätävaroitus jo aikaisin iltapäivällä, kun lentäviä esineitä tuli vaakatasossa vastaan jo kahden aikaan ja parin tunnin päästä jo peltikattoja, myrskyn voiman on tarvinnut merenrantakaupungissa olla vielä monin verroin rajumpi. Jos viinaa olisi kulunut hieman vähemmän, Mauri olisi ehkä ehtinyt tarkkailla ympäristöään enemmän. Siitä olisi ollut hyötyä niin poliittisella uralla kuin vaarallisessa myrskyn silmässäkin. Isä eli todemman myrskypäivän ja antoi myrskyn tehdä historiallisen tehtävänsä.

Mauri ja Valtteri kertovat minä-muodossa. Välillä Mauri puhuu itsestään kolmannessa persoonassa lapsen tavoin. Se on oiva keino tuomaan esiin Maurin lapsekkuutta. Ihan heti se ei tosin avaudu ja jää hieman perustelemattomaksi, vaikka kuvaakin Maurin luonnetta ja elintapaa. Hän on perinyt aatteen, isä on elänyt aatteensa todeksi. Maurille on kaikki tullut kuin lapselle. Kuin lapsi hän hämmästelee, miksi kaikki eivät haluakaan hänen kanssaan leikkiä. Sitä aatteiden taiston taustaa vasten, jota tuolloin käytiin, oletin myrskyn tainnuttavan myös Maurin, ei vain peltikattoja, puita ja väistymään jo asennoitunuttakin isää. Mauri on aika reppana, ei kuitenkaan sympaattinen reppana. Hän käyttää likaisia keinoja, on niin sovinistinen kuin seksistinenkin, huijari. Tuntuu vain oikeudenmukaiselta, kun vaimo saa tarpeekseen ja jättää Maurin.

Vaikka asetelmat punaisessa Kemissä 80-luvun puolueen sisäisten riitojen aikaan varmasti olivat rankat ja menetelmät sen mukaiset, häikäilemättömien keinojen kuvaus on paikoin lähes kuvottavaa. Viina ja naiset, valehtelu ja huijaus, maksetut äänet ja lihaskimput ovilla vahtimassa, että äänestämään pääsi vain sopivia tovereita, jopa käsikähmä – mahtoiko sota olla ihan niin kovaa? Isän vanhan ajan aatteellisuus tekee kontrastista toki tehokkaan. Maurihan ei noudattanut sääntöjä edes pienenä lumisodassa.

Valtteri kuvaa maailmaan muuttumista ja aatteen haipumista: ”Oli musta ja valkoinen, hyvä ja paha. Mie haluaisin selvittää, mitä Ilkka-Christian Björklund tai joku muu polkkatukkainen punaviinisosialisti miettisi siellä jäisessä paskamakissa kuunnellessaan, miten toveri teurastetaan hangelle saappaiden takia. Kyllä mie vaan sanon, että siinä ei kukaan täysipäinen ala miettiä, onko vartijaparkoja piesty liikaa kotona tai kenties kiusattu koulussa. Ei, vaan sie haluat oikaista vääryydet.” Isä jätti politiikan, kun liikkeen sisäiset riidat alkoivat.

Siirilä käyttää lainauksia Pohjolan Sanomista onnistuneesti ajankuvauksina, niin Mauri-myrskyn kuin poliittis-historiallisenkin ajan. Kepulainen lehti kuvasi neukkujen vierailua 80-luvun mittapuun mukaan poliittisesti korrektisti. Siirilä on ottanut myös työväen laulut kuvaamaan aikaa ja nykytaustaa vasten nostalgisen koomisesti ajan muutosta. Vähän vähempikin määrä lauluja olisi riittänyt; se olisi terästänyt niiden vaikutusta. Molemmat toivottavasti ankkuroivat asioita edes jotenkin niille, jotka eivät tunne 20 vuoden takaista historiallista tilannetta tai jotka eivät olleet todistamassa, kun Mauri-myrsky teki tuhojaan.

Liioittelun Siirilä on osannut aiemmissakin kirjoissaan. Siinä on aitolappilaista, perä-pohjalaista meininkiä, Siirilässä aineksia miespuoliseksi Rosa Liksomiksi. Siirilältä on hyvin kemiläinen ja kutkuttava veto, kun Maurin vanha ja vapautta symboloiva moottoripyöräkin on sanomassa sopimuksen irti, apuun rientää yllättäen lauma pioneereja. Mikä mahtaa olla Siirilän viesti, kun Mauri pääsee pyörällään liikkeelle ja pois ahdistavasta tilanteesta pinskujen laulaessa: ”Paistaa aurinko aina! Taivas kirkas on aina! — Elää saa äiti aina, elää saan minä myös!” Samaan aikaan myös Valtteri toisaalla päästää irti. Laulajia ei ole ympärillä. Arvokkuutta kyllä.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto