Kirjallisuuskritiikin verkkolehti
Etsii hehkuunsa kirjoja, jotka ansaitsevat lisää huomiota
photo

Kielen ja ajatuksen tottelemattomuutta

Eeva Saesmaa, 3.11.2004
Jyrki Pellinen: Dostojevskin suomalainen sihteeri s., PoEsia 2004

Jyrki Pellisen uusi teos Dostojevskin suomalainen sihteeri pistää lukijan lujille. Teoksessa on kolme pienoisromaania, joiden teemoina ovat rakkaus, yhteiskunta ja kieli. Niissä runoilijan ajatus ”on kesken ja jatkuu”. Pienoisromaanit ovat yhtä pitkää proosarunoa; keskeneräisiä sanoja ja jatkuvaa ajatusta. Pellisen kieli ei tottele ennakko-odotuksia tai lukemisen totuttuja koodeja. Se on epäselvää mutta lukijaan päin avoinna. Riippuu varmaan lukijasta, löytääkö siitä vain selittämättömyyttä vai myös kaikenkattavaa suuruutta.

Ensimmäinen pienoisromaani ”Runoilijan rakkaus” leikittelee yhdellä populaarikulttuurin tunnetuimmista hahmoista. Marilyn elää Pellisen tekstissä myyttisenä, alitajuntaan painuneena haluna. Nainen on teoksessa vahvasti erotisoitu. Marilyn on miehen himon heijastaja. Hän on pinta, jossa taiteilijan siemen kasvaa. Omaperäistä ja outoa on verrata naista kustantajaan, jossa taiteilijan hengentuotteet pääsevät julki.

”Haudatut maatilat” on omalaatuinen dekkari, jossa suomalainen mies, Haemalainen nimeltään, seikkailee paperisten yksityisetsivähahmojen, Andy Warholin ja lukuisten muiden amerikkalaisten kulttuuriviittausten seassa. Nimikertomus ”Dostojevskin suomalainen sihteeri” pohtii kielen olemusta runollisesti ja mietiskelevästi: ”Minä rakastan ainetta, tuulta, kieltä.” Kahden ensimmäisen kertomuksen villin absurdin pyörityksen jälkeen se tarjoaa kaivattua hiljentymistä ja rauhoittumista.

Tarinoista on vaikea kertoa. Niiden kuvaus ei oikeastaan kerro niistä mitään. Merkitykset ankkuroituvat Pellisen kieleen ja sen muotoihin.

Ajatusten toteutumattomuus

Pellisen teos on haastava, siitä ei ole epäilystäkään. Pellinen upottaa lukijan kollektiivisen alitajunnan suohon, eksyttää tiheisiin viittauksiin, joissa leikkivät yleinen ja yksityinen: Marilyn ja muu länsimainen populaarikulttuuri sekä runoilijan omat sisäiset näyt, jotka eivät aina kirkastu lukijan ymmärrettäviksi. Kaikkea ei tietysti tarvitse ymmärtää. Kun väsyy, voi kuunnella vain kieltä ja antaa sanojen kirjoittautua tajuntaan. ”Kun Jorma yskii, muistan Defoen tai Swiftin, kuinka syvässä lapsuudessa opitut sanat ovatkaan. En tiedä itse, kirjoitan niitä sinuun, jonka tunnen.”

Runonomainen teksti ei päästä helpolla. Sitä on raskasta lukea pitkiä katkelmia kerrallaan. Ensimmäisellä lukukerralla on vaikea tietää, kuinka Pellisen teosta pitäisi lukea. Jos keskittyy kieleen runoutena, jää kokonaisuus tavoittamatta. Kun yrittää koota tekstin romaanimaiseksi kokonaisuudeksi, kadottaa kielen ja sen loputtomat vivahteet.

Kun teos on luettu, ei sen tapahtumista muista enää mitään. Alkuperäistä ajatusta on vaikea jäljittää; se häviää pitkään lauseeseen ja tarinoihin, jotka sotkevat itsensä, toisensa, ajatukset ja sanat. ”Alkuperäinen ajatus jäi pitkäksi lauseeksi, vaikka sen sisällä oli lumisade ja tähti, jotka leijailivat heti tullin jälkeen samana.” Kaunista kieli on, samalla kun se on perustavalla tavalla selittämätöntä. Ajatusten ja kielen toteutumattomuus ja loputtomuus tarkoittaa tietysti myös tulkintojen väljyyttä, mahdollisuutta yhä uusiin lukukertoihin.

Mielen kaaos

Lukukokemuksena Dostojevskin suomalainen sihteeri on ristiriitainen. Pellisen lauseet kulkevat oudosti. Omat ajatukset pitää yrittää vääntää samaan muotoon, ja se sattuu. Tässä mielessä Pellisen absurdeina lauseenpätkinä leijuva kieli on hyvinkin fyysistä. Se pyörryttää.
Tukipisteet katoavat; sanojen avaruudessa ei ole mitään, mistä ottaa kiinni. Olo on pahoinvoiva, silmissä mustenee.

Miten kieli, joka on selvästi merkityksistä tiiviiksi latautunut, voi samalla olla merkitsemättä mitään? Pellisen teos täyttyy tällä paradoksilla. Se syöksee järjestäytyneen mielen kaaokseen. Sitä joko ponnistelee kootakseen ajatuksensa tai luovuttaa ja antaa impressioiden virrata.

Ennen Pellisen teokseen tarttumista kannattaa harkita, mitä lukukokemukseltaan toivoo. Jos etsii tarinaa ja ajatusten kokonaisuutta, tämä teos eksyttää armotta. Jos pitää eksyksissä olosta, löytää runoilijan valtavan mielen ja täyteen pakatun alitajunnan. Tässä symbolien metsässä liikutaan Pellisen ehdoilla. Silta tekstistä mieleen ja ymmärrykseen jää kuitenkin ainakin minulla rakentumatta.

Silti jotkut lauseista jäävät muistiin kummittelemaan, terävinä ja ristiriitaisina. Siellä ne törmäilevät toisiinsa ja repivät väkivaltaisesti rikki tulkinnat, joita niiden pehmustukseksi yrittää kasata. Lukukokemuksen laatua on ehkä vaikea määritellä tai arvioida, mutta mielenkiintoinen teos ainakin on. Se ei jätä helpolla rauhaan.

Uusi julkaisufoorumi haastavalle runoudelle

Dostojevskin suomalainen sihteeri aloittaa Runoyhdistys Nihil Interitin ja Lasipalatsin Mediakeskus Oy:n Kirja kerrallaan -kustantamon uuden poEsia-sarjan. Sarjassa kokeillaan sähköisen ja painetun julkaisemisen yhdistämistä. Pellisen uutuus on vapaasti luettavissa internetissä pdf-muodossa (http://tuli-savu.nihil.fi/poeetat/pellinen). Tämän lisäksi sitä myydään myös normaaleina book on demand -tekniikalla painettuna kirjoina. Teokseen voi siis tutustua ensin internetissä. Jos lukumukavuus tämän jälkeen vaatii perinteistä kirjamuotoa, voi tekstistä käydä painattamassa pehmeäkantisen kirjasen, jonka kannessa Pellisen oma maalaus virittää lukutunnelmaan.

Ajatuksena uusi poEsia sarja on hyvä. Sen tarkoitus on toimia julkaisufoorumina uudelle, kokeelliselle ja haastavalle runoudelle. Runous kun ei perinteisessä kustannustoiminnassa suurilla painoksilla juhli. Internetin kautta haastavakin lyriikka päätyy toivottavasti entistä
helpommin lukijan käsiin ja kokeiltavaksi. Kirjallisuuden ja taiteen moniottelija, kolmisenkymmentä runo- ja proosateosta julkaissut ja lukuisia kirjallisuuspalkintoja saanut Pellinen on kunnianarvoisa aloittaja uudelle sarjalle. Asettaa odotukset korkealle.

Arkistostamme löydät vanhempia kirjoituksiamme tarkemmalla hakukoneella. Voit hakea kirjoituksia ajan tai kategorian mukaan.

Arkisto